tiistai 16. elokuuta 2016

EVO Ritual Salvation Care Shampoo ja Conditioner

Älkää kertoko meidän tytöille, että äiti leikkasi parhaalta lapsuusajan barbilta hiukset tätä varten. Oops. 



Kesällä multa ajettiin tukka ihan siiliksi ja päälle jätettiin liuhuke, josta olen ittelleni minnirusettia veivannut. Kun kuulin näyttäväni munapäältä, lopetin ponnarin pitämisen ja jäääääärkytyin siitä, miten mun tukka oli haperoitunut.

Tuli siis passeliin saumaan testiin EVO:n mahtavat tuotteet elikkäs EVO Ritual SalvationCare Shampoo ja hoitsikka. Linkkejä klikkaamalla päädyt idhair.fi-sivuille, joka on suomalainen kauneus- ja hyvinvointituotteisiin erikoistunut verkkokauppa. Valikoimassa on noin 2000 tuotetta.



Shampoosta luvataan seuraavaa:

 Hoitava shampoo, joka puhdistaa ja korjaa ja vahvistaa hiuksia sekä suojaa hiusväriä haalistumiselta. Sulfaation koostumus ei vaahtoa kovin runsaasti, jolloin shampoo pesee hellävaraisemmin. Sopii värjätyille, hauraille ja vahingoittuneille hiuksille.

Pitääkö lupaukset paikkansa?      
       
Tuoksu on aivan arvatkaa mikä: Ihana! Vähän Aussietuotteiden kaltainen, naisellinen ja säilyvä. Hiukset ovat pelkän shampoon jäljiltä silkkiset, enkä jokaisella pesulla edes hoitsikkaa laittanut. Lopputuloksena oli kiiltävä ja tuoksuva fleda.

Hoitoaineesta sanotaan näin:

Täyteläinen hoitoaine, joka korjaa hiuksia ja tekee hiuksista pehmeät sekä ehkäisee hiusväriä haalistumasta. Vahvistaa ja kosteuttaa hiuksia, palauttaa hiusten kiillon, ehkäisee auringon haittavaikutuksia sekä parantaa hiusten kammattavuutta.

Menikö noin?

Mullahan ei ole varsinaista väriväriä, vaan ainoastaan oma tyvi ja lopuissa vaalennus. Haalistumisesta en siis osaa sanoa yhtä paljon kuin esimerkiksi punaisuutta ylläpitävät daamit. Hiukset tuntuivat ihan hirmu liukkailta hoitoaineen jälkeen, ihan kuin öljyssä olisivat uineet. Ja sama IHANA tuoksu tässäkin! 




Tältä näyttää tukkahius ilman muotoilutuotteita, luonnollisesti kuivaneena. Naamassakaan ei ole meikkiä.

Onko EVO teille tuttu sarja?




*kursiivit lainattu idhair.fi
*tuotteet saatu blogiin 

perjantai 12. elokuuta 2016

Kuustoista vuotta naimisissa eli kooste kaikkien aikojen rakkaustarinasta




Tämä on kooste rakkaustarinastamme, alkuperäiset tekstit julkaistu viime vuonna. Sama juttu pätee edelleen, joten here you go.



Vuonna 1998 olin vielä tummaotsatukkainen hotelliduunari ja aloitin opiskelut tunnetussa ravintolakoulussa Helsingissä. Olin hakenut kansainväliselle luokalle opiskelemaan, tarkoittaen sitä että opiskeluun sisältyisi automaattisesti ulkomaanjakso. Runsaasta hakijamäärästä johtuen (oikeasti huonon ruotsin taidon vuoksi) pääsin  ainoastaan tavalliselle luokalle.

Koulu tarjosi lohdutuspalkintona  mahdollisuuden  toimia kouluumme saapuvien vaihto-oppilaiden tutorina. Mä oon vähän silleen, että jos on paljon hakijoita ja halukkaita, niin haen vaan nähdäkseni, että pääsenkö. Enkä välttämättä kuitenkaan mene (kuten en mennyt lentoemäntäkurssillekaan, jonne pääsin. En tajua miksi piti sinnekin hakea, kun inhoan lentämistä). No, musta tuli sitten tutor ryhmälle, jossa oli eri maista tulevia kokki/tarjoilijaopiskelijoita. Piti keksiä ohjelmaa ja kuljettaa sakkia ympäri Stadia. Mikäs siinä, silloin join vielä kolaavahvempaa ja baarielämä oli muutenkin luontevaa.

Syyskuun lopussa tää porukka sitten tuli. Ja se oli oikeasti love at first sight. Mun mies oli aivan kauhusta kankea, ekaa kertaa ulkomailla. Laukkuun oli pakattu 20 kg geeliä, koska tukka oli tärkeä eikä hiustuotteiden saatavuudesta ollut varmuutta netittömänä aikana. Mä muistan, kun katsoin, että onpa siis ONPA ihanat vihreät silmät. Tuli sellainen nynny olo, etten oikein osannut puhuakaan tai ainakaan olla luonteva.




Mun mies on englantilainen, minkä jotkut jo tiesivätkin. Tutorointi kesti pari viikkoa ja sinä aikana olimme jossain maastoretkillä ja tutustuttiin. Ei edes pussailtu, koska koin sen olevan epäeettistä tai jotain. Vaihto-oppilaat jatkoivat koulun ulkopuolista olemistaan Suomessa ja me olimme vikana yhteisenä iltana sopineet lappuviestein treffit. Ai miksi lappuviestein? Koska en ymmärtänyt mieheni puheesta sanaakaan. Sellaista syvää etelä-Englannin aksenttia, jossa kellon ajat ilmoitettiin eri tavalla kuin meidän kouluissa opetettiin. Mentiin leffaan ja arvatkaa mitä. Sen jälkeen mentiinkin kihloihin. Olimme tunteneet (tai siis olleet samoissa porukoissa) kaksi viikkoa. Miellä molemmilla oli vahvat intuitiot, että tää on nyt tässä. Kaiken lisäksi olin nähnyt vision aiemmassa parisuhteessa, jossa vieras mies pitelee vauvaani sylissä tuntemattomassa asunnossa. Tämä oli se mies. Näistä etiäisistä voisinkin joskus kertoa lisää.

Muut ihmiset olivat vähän kauhuissaan impulsiivisen päätöksen suhteen, mutta ei se mua haitannut. Mulla oli mennyt ihan ohi tieto siitä, että kihlattuni olisi Suomessa vain puoli vuotta. Oli kyllä kerrottu, mutta en tajunnut. Vaihto-ohjelma oli kaksiosainen ja hänen piti jatkaa matkaa toiseen maahan. Mäkin olin alkusyksystä laittanut omat ulkomaan vaihtohakemukset vetämään peruutuspaikkojen toivossa. Puoli vuotta meni hirveen nopeasti. Asuttiin mun solukämpässä ja aiheutettiin pahennusta. Asuimme miehen solukämpässä ja sekään ei oikein ollut kivaa.

Sitten mulle tuli ilmoitus, että pääsen vaihtoon Englantiin. Samaan kaupunkiin, pukkukylään, josta mieheni on alunperin kotoisin. Oli erinäisiä tunnetiloja ja ajatuksia. Miten mä voin olla sen kotikaupungissa, kun hän on eri maassa? Miks mut sinne laitetaan, kun siellä ei ole kukaan ennen vaihdossa ollut? Menin silti ja mies toiseen maahan. Siellä mä istuin kukkuloiden keskellä ja kaipasin. Mies istui jossain Alpeilla ja kaipasi kanssa. Tein tarjoilian hommia linnahotelissa ja yritin nukkua kummituksen heiluttaessa sänkyä. Ei ollut nettiä silloin kuulkaa. Oli vaan Nokian puhelimet ja kolmen tuhannen markan puhelinlaskut.

Yhtenä aamuna soitin mieheni kännykkään ja se oli pois päältä. Netittömyyden takia olin aika vauhkoissani, että nyt on joku maailman katastrofi, joka on lehdissä huomenna. Seisoin ja soitin ja istuin ja soitin. Soitin paikkaan, jossa mies oli ulkomailla töissä. " Ei ole tullut tänään töihin". No, siinä meinas jo muijalta tulla paniikki.

Illalla lähdin kavereiden kanssa baariin, koska en muutakaan osannut tehdä. Olin jo ihan suunniltani. Mulle oli tehty ansa. Mun mies oli keskeyttänyt harjoittelunsa ja olit tullut ylläriksi kotimaahansa, ruusuineen päivineen. Melkein kuolin ja kuolen vieläkin, kun ajattelen tuota.

Luonnollisesti salakuljetin ihmisen hotelliin henkilökunnan huoneeseen, jonne ei olisi saanut tuoda ulkopuolisia. Seuraavana aamuna sovittiin hääpäivä vuoden päähän. Soittelin Suomeen ilosanomaa ja aloimme järjestämään asuntohommia Helsingistä. Tässä vaiheessa olimme olleet yhdessä 5 kk.

Asiat menivät taas niin, kuten oli tarkoitettu ja saimme viikon päästä vuokrakaksion lähiöstä ja muutimme Suomeen parin kuun päästä. Siellä asuessamme menimme naimisiin ja saimme nyt 13-vuotiaan esikoisemme. Kun vauva alkoi liikkumaan, oli hissittömästä talosta päästävä pois. Muutimme paritaloon ja aloimme odottaa nyt 12-vuotiaita kaksosiamme. Onnen päiviä.
Kun kaksosetkin alkoivat liikkumaan, loppui  tila ja muutimme taloyhtiön sisällä isompaan ja aloimme odottaa nyt 8-vuotiasta vikaa vauvaamme.

Niin, nyt me ollaan oltu 16 vuotta naimisissa ja mulla on vieläkin sydänsilmät. Miehelläkin on kuulemma. Sen mä vaan sanon, että intuitioon kannattaa aina luottaa. 





MITEN NE HÄÄT MENI?


Ensin pyydän teitä kaikki lukijoita kuuntelemaan yllä olevan laulun ja astumaan asemaani päivälleen 16 vuotta sitten. Hääpäiväämme.


Kaksossisareni Sini lauloi kappaleen rakkaan isoveljeni järjestämän jousiorkesterin säestämänä. Siinä vaiheessahan en vielä itkenyt liikutuksesta , koska olin niin jännittynyt että kolmivärinen morsiuskimppu viuhui vappuviuhkana ja yrjötti. Alttarilla entinen poikaystäväni, eli nykyinen aviomies kysyi legendaarisen " Do I got Lipstick on?" saatuaan suudelmaan vitijäykknä seisovalta vaimoltaan. Samaa kysyy edelleen ja vastaus on edelleen sama: " It suits you."

Meillä oli pienet häät Katajanokan Kasinolla. Vain läheisimmät ja kivoimmat ihmiset. Ruokaa oli kuulemma buffetissa paljonkin, jotain katkaraputytinää muistan syöneeni. Paikka oli koristeltu Suomen ja Enkkulan värein, eli kukkakimput olivat sini-puna-valko. Nyt jos menisin uudestaan naimisiin, en jännittäisi enää, koska en enää ymmärrä mitä jännittämistä naimisiinmenossa on.

Haluan puhua parhaasta häälahjastamme vielä erikseen isolla kappaleella, ennen kuin julkaisen karmean hääkuvan. Isoveljeni oli säveltänyt ja sanoittanut meille kaksikielisen rakkauslaulun, jonka kuulimme ensimmäistä kertaa vasta tanssiessa. Mehän ei kumpikaan osata varsinaisesti valssata, mutta eipä tuo haittannut. Itkemiseksi meni koko väestöltä ja eniten ehkä morsiamelta. 

Paljastan ainoastaan kertosäkeen sanat, jotka menivät näin:

I love you, I Love you in english, I love you in finnish: mä rakastan sua..



Nyt mä hiljenen viikonlopuksi, koska ansaittu pusuloma kaksisteen.


tiistai 9. elokuuta 2016

Mä oon niin outo.

Hei jee, sain Outilta OUTOUSHAASTEEN. Homman pani alulle Tiia, Minäkö keski-ikäinen-blogista.
Alla lueteltuna mun arkiset outoudet. 

Oma paikka julkisessa liikennevälineessä

Mä istun aina bussissa oikealla etupenkillä ikkunan vieressä. On mennyt muutamasti pasmat aivan sekaisin, kun sunnuntain aamulähdöllä muuten tyhjässä dösässä joku on vienyt mun paikan. Koska oon perimmiltäni nynny, en oo kehdannut sanoa mitään istujalle. Seisoin matkan.  Maisema tuntuu tutummalta vakipaikasta. En myöskään voi istua takaperin, eli selkä menosuuntaan, koska maisema tulee väärinpäin.




Ruoan asettelu lautaselle
                            
 Ensinnäkin lautasen pitää olla pyöreä. Salaatti tai vihannes oikeaan yläkulmaan, peruna tai muu lisuke vasemmalle ylos, pääraaka-aine alaoikealle. Olen joutunut hämmennyksiin, jos esimerkiksi ravintolassa lautanen on neliskanttinen ja ruoat ovat väärinpäin. Joudun vaihtamaan niiden paikkaa keskenään, ennen kun voin syödä kunnolla. Himassa meillä ei ole muita kuin pyöreitä lautasia ruokakäytössä, muut ovat päätyneet koriste-esineiden alusiksi.




Värien näkeminen ihmisissä

Postaukseni aiheesta täällä Eräästäkin vaaleansinisestä ihmisestä tiesin, että vauva on tulossa (ennen kuin ihminen itse tiesi).  Väriin liittyvä tarinan kuulen ikäänkuin kuiskauksena. Kauheaa oli nähdä eräässä sisällä kytevä sairaus mudanruskeana värinä, enkä tiennyt pitikö minun siitä ihmiselle sanoa. 





Yllätystensieto

Joo, yllärijuhlat on kivoja.
Arjessa en kestä aikataulujen muutoksia, koska suurperheen pakka on etukäteen hyvin organisoitu. On hirveetä, jos juuri ennen lähtöä jonnekin, tapahtuu yllärilykkäys. Esimerkkinä:
Ollaan koko sakki menossa paikkaan xx kello 12. Olemme lähtövalmiina kello 11, jolloin selviää pesukonerikko. En kestä yhtään seurata sitä korjaamisyritystä, enkä kestä yhtään perua sovittua menoakaan. Joku jää sitä korjaamaan, että pääsen pitämään sovitusta kiinni. Kaiken lisäksi olemme paikalla jo varttia vaille.
Sama asia tapaturmain sattuessa. Mulle tulee päälle jonkinlainen transsitila, kun käsikipuista lasta lähden sairaalaan viemään. Myöhemmin ahdistaa asioiden ennakoimattomuus.


kuva täältä 



Nukkumisrituaalit

Oli työvuoro mikä tahansa, olen sängyssä kello 22. Appukissalle oma fleece ja hehkulamppu, itselläni kaksi tyynyä ja pehmolelu pään alla. Telkkari päälle. Jos en saa unta, menen jääkaapille syömään suklaata. Usein syön sitä jo ennakoiden. Herään aamuisin kello 6, vuorosta riippumatta. Tämä jäänteenä The Voicen Herättäjien kuuntelusta. Ja varpaat pitää olla peiton sisällä, koska sängynalushirviö.


Kulkeminen

Menen aina samaa reittiä, samalla puolella katua. Kuljen saman tolpan tietyltä puolelta. Tämäkin on ärsyttävää, jos on joku tiekone tai joku. Kerran pyysin rakennusmiestä siirtämään traktoria vai mikä se oli, koska mun piti päästä menemään. Siirsi.


Ketään en haasta, mutta ottakaa tämä ihmeessä! 

Oonko mä outo muka?
     

   

maanantai 8. elokuuta 2016

Elokuun Livbox, jihuu ja jabadabaduu




Ite maalasin. Jos kopsaat, saat syödä mun tekemää ruokaa viikon.

Viime kuun boxi oli ihan pahanmielenlaatikko. Ihan itteenikin harmitti, etten voinut kehua juuri mitään. Mutta nyt on eri sävelet, jess!






Boxin saatesanoissa sanotaan: " Elokuussa on tiettyä taikaa; ilmassa on uutuuden tunnetta joka vahvasti väreilee, odottaen jotain uutta ja ihanaa."

Ihana on mun lempisana joka paikassa (jos joku löytää ihanamukin, t-paidan tai muun tavaran, vinkatkaa) . Ihana oli myös elokuun Livbox.


Moni bloggaaja on sitä mieltä, että hammastahnat eivät kuulu ylläriboxiin. Mun mielestä kuuluu. Mä jumiudun tiettyihin tuotteisiin, kun ei tuu mieleen kokeilla uutta. Olen vuosia ollut Oral-tahnan käyttäjä, joten

PEPSODENT White Now Glossy Chic-tahna

 on vaniljaisen maun takia just ihanan likkamainen.  Pakkaus on tarpeeksi naismainen, ettei mieheni varasta tätä.
Ovh. 4 e, 75 ml.


Jess, vihdoinkin Lumenea. Tämä olisi sopinut viime kuun pettymysboxiin kotimaisuutensa vuoksi.


Lumene Glow Renewal Kirkastava pikakasvohoito
on Hearts or Nothing- blogin Joannan uusi suosikki. Mun myös. Kasvohoitoa pidetään kasvoilla minsa, siihen yhdistyy kuorinta, detox ja ihoa kirkastavat öljyt. Uulalaa, ehtii vaikka ennen aamuvuoroa vetämään tän naamaan.
Ovh. 13,90 e/150 ml



Ahava Dead Sea Osmoter Concentrate-tehoseerumi.
Patentoitu innovaatio, tekee ihosta virkeän ja heleän. Tuoksuu mielestäni lakristilta ja metallilta. Sanokaas tuoksuihmiset, mikä tuon tuoksun oikea nimi on? Kokeiltu seerumia kahdesti ja kyllä se vaan virkisti kuuden työpäivän jälkeen. Tuote kinnasi vähän kasvoissa, laitoinko liikaa vai onko tarkoitus?
Ovh 50 e/30 ml


Kaksi tuotetta samassa kuvassa, koska pihlajanmarjat.

Cutrin repair ISM Hoitoaine
tekee hiuksista pehmetä ja iisisti käsiteltävät. UVA ja UVB-suoja. Kampaajalta saa.
Tuoksuu varakkaalta, sitruunaiselta ja lauantailta. Tekee tosissaan pehmeät fledat, kuten vikasta kuvasta näkee. Tykkäsin!
Ovh 11,90/ 200 ml


Neutrogena Visibly Clear Correct&Perfect Kuorintavoide

Tämä menee teinille, koska en finneile enää. Sisältää salisyylihappoa. Teini ei ole testannut vielä.
Ovh 8,55 /150 ml









No jee, Lidlin meikit! Nää on OIKEASTI hyviä. Itse käytän Cienin naamapesua, enkä ole parempaa löytänyt.
Cien Waterproof Mascara tuuheuttaa ja on saatavilla myös vesiliukoisena. Mä kun aina välillä tirauttelen, niin vedenkestävä on paras. Pysyy hyvin ja tuoksuu samalta, kuin ennenmuinoinen äitini ripsari kasarilla. Olisiko ollut Anytime.
Ovh 3,99 /10 ml





Piti vähän muokata kuvasta pois pöytäliinan ketsuppitahroja. 

Maybellinen Color Sensational Vivid Matte Liquid -mattahuuliväri
oli boxin kivoin tuote. Vakilukijat tietävät, että pidän siviilissä aina fuksianväristä huulipunaa. Oon nyt raapinut hylsyistä Diorin 766 jämät, kun en ole pihinä raaskinut ostaa uutta. Tämä on SAMAN VÄRINEN! Sopii mulle sairaan hyvin.
Ei tahmaa, eikä oo teinimatta.

OVH 9,90 /7,7 ml



Ei, en ole ohimoilta kalju. Ainoastaan vasta päiväunilta herännyt, uusi huulipuna huulissa.




Mitäs te tykkäsitte elokuun boxista?




* Livbox saatu blogiin




sunnuntai 7. elokuuta 2016

Mites toi vuorotyö ja perhe?






Mä oon aina ollut intensiivi-ihminen. Kun olen paikalla, olen sitä varmasti. 
Miten on tämä kesä mennyt, kun olen aloittanut kolmivuorotyössä?

Mulle tämä muutos on ollut tunnetasolla iso. Olen tottunut syömään aamupuurot teinien kanssa, joita ei voisi vähemmän äidin seura inspata. Olen tottunut olemaan ekana hereillä, kello 6. Jos olen nukkunut pidempään kuin lapset, oon kokenut jääväni paitsi jostain. Olen ollut iltahommissa mukana. Lukemassa väkisin iltasatuja, kun toiset haluaisivat katsoa Lakkoa youtubesta. 
Kyllä se nyt niin on, että mun lapset ovat isompia kuin mun sydän tunnustaa. Mun läsnäoloa ja ikkunassa kyttäämistä ei tarvita. Ovat pärjänneet, eikä ole edes tehnyt tiukkaa. 

Mulle sen sijaan on ollut haastavaa ottaa vastaan sivustaseuraajan rooli. Katsella ruskettuneita kaksosenjalkoja, kun itse olen ollut sorvin ääressä. Tekemässä työtä, josta tosissaan diggaan. Eikö ole ristiriitaista?

Perheen loma on loppumaisillaan, kesäreissut on välitetty minulle kuvina. Olo on haikea, mutta ylpeä. Lapset ovat sopeutuneet siihen, että en ole kotona aina. 



Mä sanoisin, että parisuhteellekin tämä on tehnyt hyvää. Paperiviestit toimivat aina ja kuvaviestit lentävät puolin ja toisin. Ensi viikonloppuna on taas hääpäivämme, jolloin hyvällä omallatunnolla pusulomailemme ilman lapsia.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Viiskytkilsaa Pokémon Go:ta



Mua kävi niin sieppaamaan, kun kaikki kiva yritetään pilata. Meidän perhe, minä etunenässä, on ihan hurahtanut Pokemon Go-peliin. Eikö jotkut verhontakaiskyylääjät ympäri Suomen ole tästäkin tehnyt ongelman. Ensin haukutaan teknologiaa, kuinka se syrjäyttää ihmiset omiin koloihinsa ja nyt kun sama teknologia on saanut sohvalle syrjäytyneet teinit ulkoilemaan, on sekin väärin ja kyseenalaista.

Mulle on tullut viikossa nyt 50 kävelykilometriä. Kaikille lapsille ostettiin uudet lenkkarit, koska heillä on mittarissa saman verran ja varpaat rikki. Tuolla me kylänraiteilla hengataan iltaisin mun töiden jälkeen ja aamuisin niitä ennen. Musta on ihailtavaa, tän pelin myötä suomalaisten kynnys jutella vieruskaverille on poistunut.


Vielä kuukausi sitten mua vähän katteltiin kieroon, kun oon sellainen hölöttäjä ja jään vieraiden kanssa suustani kiinni. Mua kiinnostaa ihmisten kuulumiset, tunnettiin tai ei. Nyt muut tekevät samaa, etenkin pokemonittajat. Ei ole  mitenkään outoa, että pikkujonnet raitilla kysyvät: ” ooksä valor, instinct vai mystic” (Pokeminin tiimit, itse oon valor eli punainen).

Jos aatellaan, miltä olisi pari kuukautta sitten tuntunut tämä: 

Aikuinen nainen on keskellä metsää klo 23 kännykän kanssa. Nojaa puuhun ja näpyttää täysiä. Suusta pääsee kirosanat ja vihdoin jess. 

Oltais vähän varmaan katteltu, että tuo muija on karkuteillä lähimmästä lataamosta. Nykyisin toisen puun takana on samanlainen Pokegymin valloittaja ja kivellä istuu kolmas.



Vastuullisena mammana oon opettanut lapsille, että sitä screeniä ei tuijoteta. Kännykkä värisee, kun saalis on lähellä. Vastuullisina lapsina mun lapset ovat sanoneet, että olen liian vanha neonväreihin.

Pelaatteko te, tosissaan vai muodin vuoksi?

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Linnanmäki, seisojan kokemus











Me käydään edelleen joka kesä Lintsillä koko perhe kimpassa, vaikka lapset tekevät sinne omia reissujaankin kavereiden kanssa. Itse en mene vehkeisiin, kun ei ole enää pakko. Silloin, kun teinit olivat pieniä, menin mielelläni tipujunaan ja Vekkulaan, mutta teinituplia ei voi enää taaperovaunuihin tunkea. Pyöriväiset ja korkealle menevät laitteet, eli käytännössä kaikki, ovat mulle liian arvaamattomia. Menin siis Lintsille seisomaan yhdeksäksi tunniksi.

Koska tämänkin vuoden heinäkuu on enemmän syyskuumainen, kuin helteinen, satoi koko Lintsipäivän. Miten seisojat ja kassienpitäjät ovat huomioitu Lintsillä?

No, jos lähtökohtana on se, että haluat nähdä muiden ilon laitteissa, ei mitenkään. Kahviloihin pääsee toki aikaansa viettämään, mutta ilman ostamisia on noloa mennä sisätilojen tuoleille hengaamaan. Eikä niistä näe, kuinka lapset jännittävät ja ovat ajon loputtua helpottuneita ja haluavat uudestaanuudestaan. Ja sitähän mä menin just Lintsille tekemään, osallistumaan meinikiin.
Mistään en löytänyt penkkiä, jonka päällä olisi ollut katos. Sen sijaan näin paljon isovanhempia ja vauvalaisia sateenvarjojen ja nyssäkkäkasojen kanssa tekemässä samaa kuin minä. Osallistumassa iloon huonoissa sääolosuhteissa, laitteista toiseen kävellen hymyssä suin.

Lintsillä on kyllä Aikuisparkki siinä vanhan Rainbown lähellä. Ilman katosta, kaiken ulkopuolella. En mennyt.

Mun hommiin kuului tietty myös vesihuolto. Vesipullojen täyttäminen on tehty erityisen hankalaksi, koska vessoissa on automaattihanat, joista tulee käsilämmintä vettä. Pääportilla, kulmien takana, on huomaamton vesihana, josta saa kylmää vettä. Toki invavessaan (Derbyn vieressä) voi jonottaa, jos etiikka antaa myöten.


Päivä oli kaikista kiva, mutta itse kaipaisin enemmän tällaisten hengalijoiden huomioimista. Meitä oli useita, joilla oli iso revohka lapsia mukanaan, joten rahaa firmalle kyllä tuotiin. Ehkä katokselliset katselualueet laitteiden läheisyyteen tai vaikka kahvikuponki per ranneke olisi asiaa.

Onko lukijoissa seisojia vaiko hurvittelijoita?