torstai 31. joulukuuta 2015

Megavuosi 2015 ja tuhat kuvaa

Kulunut vuosi on ollut aivan ihana ja menestyksekäs. Uskon, että ensi vuodesta tulee yhtä upea. Toivon ensi vuodelta koulutustani vastaavaa työtä, koska aiemmat yritykset ovat kaatuneet ajokortittomuuteen tai ylipätevyyteen. 

Katsotaan, mitä muija on duunannut vuonna 2015. Kovin on loppuvuosipainotteinen.

Joulukuussa 2014 kävin moikkaamassa Voicen herättäjiä studiossa, ihana loppuhuipennus viime vuoteen.






Tammikuu, kuukausista turhin, sisälsi pari vierailua tv-ohjelmien kuvauksiin. Eikä juuri muuta. Helmikuusta ei ole mitäään muistikuvaa, pikakuukausi. 



Maaliskuussa olin siskoni kanssa Munchenissä pari yötä. Matkaan sisältyi Sam Smithin keikka. Kiitos The Voice!

Maaliskuussa hain myös puolisolta huomiota ja kävimme Bryan Adamsin keikalla. 






Huhtikuussa olin miehen kanssa pidennetyn viikonlopun Berliinissä pusulomalla. Matkasta kiitokset Matkavekalle!


Toukokuussa alkoi vauhti kiihtymään. Tapasin Maijun ekaa kertaa ja idea Ilopillleristä syntyi. Olin siskon kanssa Elastisen keikalla ja juhlimme synttäreitäni.


Kesäkuussa alkoi lasten lomat. Linnanmäkeä, keskustaa, pyöräilyä ja juhannuksen viettoa. 


Heinäkuussa lomailu jatkui. Superloma Kreikkaan ja kalastusreissuja lasten kanssa. 


Elokuussakin lomailtiin. Perheen kanssa pikkuriessuja ja miehen kanssa pusuloma Flamingossa. Juhlimme 15-v hääpäiväämme, rakkaudesta lisää tästä KLIK.


Syyskuussa juhlittiin esikoisen synttäreitä, hengattiin blogihommissa ja tavallaan lomailtiin.


Lokakuussa oli lisää blogitilaisuuksia, joista tärkeimpänä ILOVEME15-messut. Tapasin Voicen herättäjät uudelleen, hih.


      Rakkautta ensisilmäyksellä ihanan Outin kanssa ILOVEME-messuilla.




Marraskuussa oli kuhinaa. Meidän viikonloppu-messut, mukana kaksoseni ja ihana Outi. Lisäksi paras blogitapahtuma evö, Bernerin kosmetiikkailta. 



Marraskuussa oli nelkytplusblogien pikkujoulut, sekä muitakin tapaamisia mimmien kanssa. Kuvissa Outin lisäksi Kristallikimara,  supersymppis Tiia, kaunis Tinsku ja  upea bff Dioriina




Joulukuussa juhlittiin siskoni valmistumista, itse seuraan perässä. Joulukin kuulemma oli.




Aika ihana vuosi, eiks niin? 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLENI! PUSS!

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Ostin kaikki meikit. Oho.

Kävi vahingossa niin, että innostuin välipäiväaleista. Mulla on jatkuva tunne, että jotain meikkiä puuttuu. Jotain sellaista, mitä muilla bloggaajilla on. No, nyt ostelin itselleni tavallaan uudenvuoden lahjaksi kasan ihanuuksia.

 Oon nyt vapailla hillunut somessa ihan urakalla ja etenkin Facebookin Nordic Style& Beauty-ryhmässä, josta oon saanut tavaravinkkejä. Mähän rakastan kosmetiikkatuotteita ja voisin majailla kosmetiikkahuoneessani aamusta iltaan. Juu, mulla on kosmetiikkahuone.... 

Keskustan Sokkarin ihana UD-myyjä, jolla oli samanväriset silmät kuin mulla, suositteli tätä. Eka UD:ni, tosi noloa! En ole vielä edes uskaltanut kokeilla, tuli sellainen pyhä tunne. Jos huomiseksi tekisi ihanat juhlameikit tällä, uulalaa.




NYX:in huulipunista mulla on aiempaa kokemusta, koska olen punafriikki. Mulla on yhteensä noin 50 punaa käytössä plus kiillot ja sitten aina aamulla ahdistun vähän, kun en tiedä mitä käyttäis tänään. Nyt saan ahdistua lisää. Tää on tumma luumu ja aion varmana laittaa smokey eye- meikin kanssa, vaikka yleissuositus kai on, että joko vahvat silmät tai huulet. Mä tykkään, että on molemmat jopa virka-aikana.


Mulla on Sleekin paletteja ennestään ja niiden pigmentti on aivan sairaan hyvä. Kestää todellakin yöhön asti, tai siis itselläni siihen kymmeneen. IHANAT SÄVYT; UU.



Contourin käytön oon vasta oppinut hiljattain, enkä enää osaa olla ilman. Aiemmin olen vedellyt Isadoran paletilla ja Kicksin omalla, missä on shimmeri mukana. Tässä on aivan sairaan hyvä pigmentti ja sävy justiinsa mun oudonväriselle iholle sopiva. 


Mun teki mieli jotain parfyymiäkin, vaikka sain justiinsa joululahjaksi toivomani YSL:n Black Opimumin. Mutta se oli lahja ja vähän eri asia. Koska oon Escadamuija, en osannut valita loppuneen lempparini Joyfulin ja Aqua Del Solin välillä, joten ostin molemmat. Ettei tarvi sääliä sitä ostamatta jäänyttä, jota olisin myös voinut käyttää.


Jäätäville silmäpusseille ostin vuoden sisään kolmannen tuubin Clarinsin Instant Concealeria, tää on niin hyvää ja peittää kaiken. 


Lumenen Longwear Bluria oon käyttänyt koko talven, tai mikä tää vuodenaika nyt muka onkaan. Hurjan peittävä, eikä maskimainen ollenkaan. Tykkään. Itiksen Kicksin myymäläpäällikkö auttoi sävyn valinnassa ja sain kyllä todella ihanaa palvelua. Kiitos tätäkin kautta.


Kaikki ihanuudet samassa rivissä. Mistähän aloittais?



Tältä näyttää mun päivittäisessä käytössä olevien meikkien pöytä. Valitse siinä sitten. IHANAN PALJON.


Onko muilta lähtenyt vähän käsistä toi aleostelu?

maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulunjälkeisblues

Tiiättekö, kun odottaa jotain ihan kamalasti? Niin kuin joulua tai kesälomaa. Sitten kun tapahtuma on ohi, tulee jälkiapeus. Että mitäs nyt tehdään ja mitäs nyt odotellaan?


ammattilainen osaa, itse en


Muistan kun lapset olivat vielä pienenpieniä, että lohdutin itseäni uudella vuodella ja sen jälkeen laskiaisella. Että  olisi jotain odotettavaa, niin kuin juhlapuolella. 


papan lohi

yhdet lahjat ostetaan, juuu
Laskiaistahan ei etelä-Suomessa ole moneen vuoteen voinut silleen urakalla juhlistaa, etenkin kun lapset eivät äitinsä kanssa pulkkaile nolouden vuoksi. Olen kuitenkin suurieleisesti leiponut niitä kuoliaaksivaiettuja, mustuneita laskiaispullia ja olen hiljaa odotellut pääsiäistä, jolloin pääsen vuosittain muistelemaan, miksi en syö pashaa.
kaikki meni

jälkkäri

sydäntautiliitosta hei


Nyt kun joulun läheisyys on vielä liian liki ja uusi vuosikin juhlimatta, aloin etukäteen ahdistumaan juhlattomasta ajasta. Sanomattakin lienee selvää, että meillä oli aivan ihanat juhlapyhät. Niin maittavat, että olen kuminauhahousuista kiitollinen. Mitään kohtuuttahan en syömisten suhteen joulupyhinä tunne, joten tunikoilla mennään pääsiäiseen asti. 




Miten teillä on toivuttu pyhistä ja ahdistaako juhlaton arki?




keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Appukissan joulutervehdys

Tapahtuipa niinä päivinä, kun vielä asuimme pääkaupungin keskustassa.

Appukissa on ikänsä ollut ulkoiluhenkinen, eikä keskustan vilkas liikenne raitiovaunuineen häntä pysäyttänyt. Kissa tosin pysäytti raitiovaunuliikenteen.




Puolipilvisenä kesäpäivänä puhelimeni soi. Langan toisessa päässä oli raitiovaunun kuljettaja, joka lämminhenkisesti kysyi. " Onko tällainen raidallinen kissa teidän, kaulapannassa oli numeronne?".
Hieman kauhunsekaisin tuntein vastasin: " juu". 
Ystävällinen kuski jatkoi:" Tuota, voisitteko tulla hakemaan kissanne pois kiskoilta? Hän makaa keskellä xxx-katua, eikä vaunu pääse liikkeelle." Kiiruhdin paikalle ja totta tosiaan, siinä Appukissa makaa keskellä kiskoja auringonläikässä lämmittelemässä. Täysinäisen vaunun pällistellessä torun kissaa ja kannan kainalossa silloin jo yli kymmenvuotiaan egoistin kotiin. 
Asiasta keskustelimme vielä kotonakin ja vastaukseksi sain minun kaupunkini, minun sääntöni-tyyppistä suhinaa.




Toinen tapahtuma on vielä uskomattomampi, mutta joka sanaltaan totta. 

Iltaisin Appukissan ulkoillessa, ihmettelin takapihallamme hilluvaa mustaa pienikokoista kissaa. Koskaan he eivät olleet samaan aikaan näköpiirissä. Oma kissamme saattoi olla tunteja poissa ja palasi kotiin kylläisenä, vieraalta parfyymilta tuoksuen. Tiedän, että kissat saattavat ahneuksissaan leikkiä koditonta, mikäli muualla on tarjolla herkullisempaa ruokaa ja enemmän ihailua. 

Puhelimeni soi jälleen. Tällä kertaa soittaja oli venäläistaustainen nainen, oliko peräti Tatjana tai Svetlana. Nainen soitti parin kilometrin päästä, ydinkeskustasta. Kysyi samaa, mitä raitiovaunukuskikin. Vastasin jälleen, että : "juu, on meidän poikamme". Tärkeä asia kuitenkin jatkui näin: " Teidän kissanne on täällä, mutta onko meidän kissamme teillä?" 



Keskustelun aikana selvisi, että musta tyttökissa oli soittajan ja oli ollut emännältään hukassa pari viikkoa. Tilanne oli Appukissalle hämillinen, koska tyttökissa oli tiineenä ja Appukissa ei voi saada lapsia.

Mustan kissan omistaja oli ottanut yhteyttä Etsijäkoiraliittoon, josta vihikoirat saapuivat pihoillemme jäljittämään raskaana olevan neidin vaelluksia. Hän ei suostunut palaamaan kotiin ilmeiseti yllätysraskauden vuoksi ja haki meiltä turvaa. Pian minä, Appukissa ja vihimäyrkoirat taluttajineen kuljimme pitkin keskustan puistoaluetta synnyttävää äitikissaa etsien. Äiti mahoineen löydettiin ja saatettiin kotiin lapsivuoteelle. Appukissan osuus asiassa oli ilmeisesti lohduttaa venäläisnaista, joka oli huolesta ja kaipuusta syrjällään. Se, kuinka kissat osasivat vaihtaa pihoja keskenään, on edelleen epäselvää.  

Vauvojen isä jäi mysteeriksi.

Ilopilleri jää nyt minijoululomalle ja toivottaa teillä IHANAA JOULUA!


lauantai 19. joulukuuta 2015

Kaikkien aikojen rakkaustarina, erityisen pitkästi kerrottuna

Mua pyydettiin kertomaan rakkaustarinamme. Oon ollut 17 vuotta suu ymmyrkäisenä itsekin. Miettinyt, että wau ja voiks olla näin ihanaa.  Nyt kerron tarinamme,  joka on aiemmin ollut vain lähipiirin tiedossa.


Vuonna 1998 olin vielä tummaotsatukkainen hotelliduunari ja aloitin opiskelut tunnetussa ravintolakoulussa Helsingissä. Olin hakenut kansainväliselle luokalle opiskelemaan, tarkoittaen sitä että opiskeluun sisältyisi automaattisesti ulkomaanjakso. Runsaasta hakijamäärästä johtuen (oikeasti huonon ruotsin taidon vuoksi) pääsin  ainoastaan tavalliselle luokalle.

Koulu tarjosi lohdutuspalkintona  mahdollisuuden  toimia kouluumme saapuvien vaihto-oppilaiden tutorina. Mä oon vähän silleen, että jos on paljon hakijoita ja halukkaita, niin haen vaan nähdäkseni, että pääsenkö. Enkä välttämättä kuitenkaan mene (kuten en mennyt lentoemäntäkurssillekaan, jonne pääsin. En tajua miksi piti sinnekin hakea, kun inhoan lentämistä). No, musta tuli sitten tutor ryhmälle, jossa oli eri maista tulevia kokki/tarjoilijaopiskelijoita. Piti keksiä ohjelmaa ja kuljettaa sakkia ympäri Stadia. Mikäs siinä, silloin join vielä kolaavahvempaa ja baarielämä oli muutenkin luontevaa. 


Syyskuun lopussa tää porukka sitten tuli. Ja se oli oikeasti love at first sight. Mun mies oli aivan kauhusta kankea, ekaa kertaa ulkomailla. Laukkuun oli pakattu 20 kg geeliä, koska tukka oli tärkeä eikä hiustuotteiden saatavuudesta ollut varmuutta netittömänä aikana. Mä muistan, kun katsoin, että onpa siis ONPA ihanat vihreät silmät. Tuli sellainen nynny olo, etten oikein osannut puhuakaan tai ainakaan olla luonteva. 


Mun mies on englantilainen, minkä jotkut jo tiesivätkin. Tutorointi kesti pari viikkoa ja sinä aikana olimme jossain maastoretkillä ja tutustuttiin. Ei edes pussailtu, koska koin sen olevan epäeettistä tai jotain. Vaihto-oppilaat jatkoivat koulun ulkopuolista olemistaan Suomessa ja me olimme vikana yhteisenä iltana sopineet lappuviestein treffit. Ai miksi lappuviestein? Koska en ymmärtänyt mieheni puheesta sanaakaan. Sellaista syvää etelä-Englannin aksenttia, jossa kellon ajat ilmoitettiin eri tavalla kuin meidän kouluissa opetettiin. Mentiin leffaan ja arvatkaa mitä. Sen jälkeen mentiinkin kihloihin. Olimme tunteneet (tai siis olleet samoissa porukoissa) kaksi viikkoa. Miellä molemmilla oli vahvat intuitiot, että tää on nyt tässä. Kaiken lisäksi olin nähnyt vision aiemmassa parisuhteessa, jossa vieras mies pitelee vauvaani sylissä tuntemattomassa asunnossa. Tämä oli se mies. Näistä etiäisistä voisinkin joskus kertoa lisää.


ihana

Muut ihmiset olivat vähän kauhuissaan impulsiivisen päätöksen suhteen, mutta ei se mua haitannut. Mulla oli mennyt ihan ohi tieto siitä, että kihlattuni olisi Suomessa vain puoli vuotta. Oli kyllä kerrottu, mutta en tajunnut. Vaihto-ohjelma oli kaksiosainen ja hänen piti jatkaa matkaa toiseen maahan. Mäkin olin alkusyksystä laittanut omat ulkomaan vaihtohakemukset vetämään peruutuspaikkojen toivossa. Puoli vuotta meni hirveen nopeasti. Asuttiin mun solukämpässä ja aiheutettiin pahennusta. Asuimme miehen solukämpässä ja sekään ei oikein ollut kivaa. 

Sitten mulle tuli ilmoitus, että pääsen vaihtoon Englantiin. Samaan kaupunkiin, pukkukylään, josta mieheni on alunperin kotoisin. Oli erinäisiä tunnetiloja ja ajatuksia. Miten mä voin olla sen kotikaupungissa, kun hän on eri maassa? Miks mut sinne laitetaan, kun siellä ei ole kukaan ennen vaihdossa ollut? Menin silti ja mies toiseen maahan. Siellä mä istuin kukkuloiden keskellä ja kaipasin. Mies istui jossain Alpeilla ja kaipasi kanssa. Tein tarjoilian hommia linnahotelissa ja yritin nukkua kummituksen heiluttaessa sänkyä. Ei ollut nettiä silloin kuulkaa. Oli vaan Nokian puhelimet ja kolmen tuhannen markan puhelinlaskut. 

Yhtenä aamuna soitin mieheni kännykkään ja se oli pois päältä. Netittömyyden takia olin aika vauhkoissani, että nyt on joku maailman katastrofi, joka on lehdissä huomenna. Seisoin ja soitin ja istuin ja soitin. Soitin paikkaan, jossa mies oli ulkomailla töissä. " Ei ole tullut tänään töihin". No, siinä meinas jo muijalta tulla paniikki. 

Illalla lähdin kavereiden kanssa baariin, koska en muutakaan osannut tehdä. Olin jo ihan suunniltani. Mulle oli tehty ansa. Mun mies oli keskeyttänyt harjoittelunsa ja olit tullut ylläriksi kotimaahansa, ruusuineen päivineen. Melkein kuolin ja kuolen vieläkin, kun ajattelen tuota.

Luonnollisesti salakuljetin ihmisen hotelliin henkilökunnan huoneeseen, jonne ei olisi saanut tuoda ulkopuolisia. Seuraavana aamuna sovittiin hääpäivä vuoden päähän. Soittelin Suomeen ilosanomaa ja aloimme järjestämään asuntohommia Helsingistä. Tässä vaiheessa olimme olleet yhdessä 5 kk. 

Asiat menivät taas niin, kuten oli tarkoitettu ja saimme viikon päästä vuokrakaksion lähiöstä ja muutimme Suomeen parin kuun päästä. Siellä asuessamme menimme naimisiin ja saimme nyt 13-vuotiaan esikoisemme. Kun vauva alkoi liikkumaan, oli hissittömästä talosta päästävä pois. Muutimme paritaloon ja aloimme odottaa nyt 11-vuotiaita kaksosiamme. Onnen päiviä. 
Kun kaksosetkin alkoivat liikkumaan, loppui  tila ja muutimme taloyhtiön sisällä isompaan ja aloimme odottaa nyt 8-vuotiasta vikaa vauvaamme. 


whatsapp-viestittelyä


Niin, nyt me ollaan oltu 15 vuotta naimisissa ja mulla on vieläkin sydänsilmät. Miehelläkin on kuulemma. Sen mä vaan sanon, että intuitioon kannattaa aina luottaa. 

Rakkautta teille kaikille ja IHANAA lauantai-iltaa. 

maanantai 14. joulukuuta 2015

Kuusi pyörtyi

Meillä on vähän eriskummalliset joulualustavat. Emme koristele kuusta aatonaattona, vaan jo ennen puolikuuta. Meillä on kaikenlisäksi Britanniasta rantautunut muovikuusi. Omaan egooni tuo kumihökötys otti eniten, koska vielä muutama vuosi sitten meillä oli oikea kuusi ja oikeat kynttilät. Kun pentukissat pariin kertaan olivat sytyttäneet pyrstönsä tuleen oikeilla kynttilöillä, siirryimme keinotekoisempaan jouluun.

Koristeista tulee sanomista joka vuosi. "ME EI HALUTA PINKKEJÄ KORISTEITA", on se laulu jota meidän kodissamme lauletaan. "ME EI HALUTA HOPEISIA KORISTEITA", kuuluu toinen säkeistö. No, tilannehan on nyt pinkki ja hopea.


Olen vuosien varrella hamstrannut kaikki näkemäni ihanat koristeet. Kuusessa on toki myös lasten omatekoisia, punaisia koristeita. Tää helminauha on kissojen suosikki, viime yönä kuusi jo pyörtyikin maahan.


Pallossa näkee kuvaajan. En ollut muuten minä.


Meillä perheen miehet laittavat tähden paikoilleen ja akkavalta taputtaa.



Tosissaan, kun kuusi oli rakennettu (koska rakentaahan tämä muovinen pitää), muuttivat pikkukissat sen alle nukkumaan. Ihmettelivät yllätysmetsää ja siinä asuvia leluja. Toinen kiipesi latvaan ja heitteli alhaalla odottavalle koristeita lasienkelistä peruspalloon. Niillä pikkuiset pelasivat, kunnes päättivät kaataa koko puun.

Veikkaan, että aattoon mennessä kuusi on kokonaan koristeista nyljetty, vaakamallinen kuusi.

Miten teidän lemmikit? Arvostavatko ne yhtä paljon näitä ihmisten keksintöjä?

Ihanaa viikkoa kaikille!

perjantai 11. joulukuuta 2015

Omassa saunassa Rentoillen

Meillä oli edellisessä kodissa ainoastaan taloyhtiön kellarisauna, johon oltiin innostuksissaan varattu kaksi vuoroa viikossa. Itse en saunonut siellä viime marraskuun jälkeen. Perusteeksi sanoin kaikille "siellä tulee kuuma", mutta tosiasiassa mua ällötti. Tiedättekö miltä tuntuu peseytyä saastaisissa saunatiloissa? Lattioilla edellisten käyttäjien pitkiä hiuksia, suihkutelineessä jonkin höylä ja viemärikaivossa mätäinen laastari. Yökkis.


                               

No nyt on oma sauna, eikä oo kuumuus haitannut. Mä oon peräti löylytellyt monta kertaa viikossa, kun sain yllärinä Rento-saunatuotteita. Taloyhtiön saunoissa ei yleensä saa käyttää mitään saunatuoksuja, joten musta on IHANAA laitella kaikkia OMIA juttuja ihan luvan kansssa. 

Lapinmarja-löylytuoksu tuoksuu kuvauksen mukaan yöttömän yön kypsyttämiltä Lapin marjoilta ja tunturiluonnolta. Itsehän en ole Jyväskylää pitkemmällä käynyt, joten tuntureista enkä Lapista tiedä mitään. Sen sijaan tiedän, että tämä tuoksuu vadelmaiselta ja kesältä. Mies luuli, että mulla on joku superhoitsikka päässä löylyssä. Tykätään!



Suihkun puolellakin pulikoin nykyään nautinnolla. Vanhassa kodissa oli mittarilaskutus ja voitte kuvitella millaisissa vesilaskuissa kuusihenkisessä perheessä liikuttiin. Yritin panna lapsille munakelloja soimaan ja  hoputella, mutta en itsekään siedä pikasuihkuja ja sitä ettei EHDI käyttää kaikkia tuotteita. 

Lapinmarja-pesugeeli on  biohajoavaa, kuten myös suihkussa käytettävä kosteusvoide. Tällaiset kosteutusta nopeuttavat tuotteet on mulle luksusta, koska sellainen hartaudenomainen itsensävoitelu on mulle liian hidasta. Saati rasvan kuivumisen odottelu. Sitten yleensä oon tilanteessa, että sukkahousut liimaantuu pohjerasvaan. Näillä kahdella tuotteella iholle jäi vienoinen marjaisa tuoksu. Tykkään myös näistä!

Kertokaa mulle sauna-asioita, koska nyt voin niitä toteuttaakin!



Lopuksi vielä kissakertomus. Appukissa (taustalla, 15,5v)  on uupunut, koska saalisti etanan. Edessä Suti ihmettelee saavutusta.

*tuotteet saatu blogiin

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Mukapositiivista teeskentelyä, en ehkä kestä

Oon viime päivinä kohdannut ilmiön, jossa ihmiset kokee olevansa jotain muuta kuin todellisuudessa ovat. Nyt en puhu siis mistään skitrofreenisestä oireistosta, vaan virheellisistä olettamuksista liittyen itseen. 



Tiedättehän, kun meistä jokaiselle tulee joskus yllätyksenä se, millaisia me olemme muiden silmissä?
Ilmiö mietityttää itseäni siksi, koska en tiedä tulisiko olla totuudenviejänä vaiko kannustaa jatkamaan samalla, virheelliselläkin linjalla? 

Kysymys on käytännössä siitä, että koet olevasi esimerkiksi epäitsekäs ja pyyteetön. Tosiasiassa läheiset tietävät, että pelaat omaan pussiin ahneestikin ja jyräät muut alta. Oma olettamuksesi on se, että teet hyvää. Näin ei ole. 



Toinen esimerkkini on positiivisuus. Sitä joko on positiivinen tai ei, ei ole välimaastoa. Ihminen, joka kokee olevansa positiivinen valonkantaja tarkoittaa mielestäni sitä, että hyvä energia tarttuu. Läheiselle ei tule ahdistunut mieli, eikä tarvetta poistua paikalta. Olen kohdannut positiivisuuden tekoviittaa kantavia, jotka eivät tee muuta kuin valittavat ja surkuttelevat. Onko se positiivisuutta?Onko se todellisuudessa toivetta paremmasta huomisesta?
 Joo, elämään kuuluu murheet ym, mutta murhe ja positiivisuus eivät sanakirjassakaan kuulu samalle sivulle. 






Miten sinä toimisit? Emmehän voi tietää, että onko kyseessä defenssi vaiko muu selviytymiskeino. Sanoisitko, että HALOO SÄ OLET NEGATIIVINEN enkä näe sussa ilonpilkahdustakaan?
Sanoisitko, että HUHUU, SÄ OLET ITSEKÄS etkä huomaa sitä?

Nyt en puhu siis itsestäni, koska olen aidosti iloinen, positiivinen ja kaikkia muita ihania asioita. (KYSY VAIKKA KENELTÄ) Koska olen herkkä, huomaan ristiriidat sanoissa ja kehon viesteissä ehkä muita nopeammin.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Pysähtymisen vaikeus

Ensinnäkin, kiitos runsaasta kommentoinnista edelliseen Klingel- postaukseen! Ihan huikeeta.

Mulla on nyt mahdoton tilanne. Olette koko syksyn lukeneet mun vouhottamisesta ja tohottamisesta. Isot projektit muuttoineen ja oppareineen ovat ohi. Nyt olisi aika odottaa joulua ja neuloa, mutta en osaa pysähtyä. Tilanne on mennyt sellaiseksi hapsunkampaamiseksi ja roskannyppimiseksi, että ihan itseänikin ahdistaa. Kerran joku aikuinen sanoi minulle, että "Pysähdy, muuten et näe perhosen ..." Loppua en ehtinyt kuulemaan, kun menin jo.


Olen toki iloinen, että haluan pitää uuden kodin lattian kiiltävänä ja moitteettoman valkoisena. Kuinka järkevää on imuroida kolmesti päivässä sen takia, on kuitenkin eri asia. 

Kun vihdoin lasken itseni sohvan omaksi, muistan ripustamattomat taulut ja leipomattomat kakut. Tulee fiilis, että kaikki täytyy tehdä mieluiten nyt ja odotan myös muiden osallistumista. Tällainenhan on aivan sanonko mistä. Muu perhe nauttii uuden kodin kauneudesta ja rauhasta minun hinkuttaessa tiskitasoja (ennenkuulumatonta).

Tiedän entuudestaan, että kyse on tavallaan kiireisen ajan päätöksestä ja siitä, että keho on tottunut painamaan satasella, Kaikki tehdyt asiat ovat kuitenkin olleet ihania ja antoisia, en mä sitä sano. Toisaalta,  nyt minulla on vapaata tehdä kaikki tekemättömätkin asiat ja ehkä vaan maata tämän flunssani kourissa.


Ihanaa alkuviikkoa teille toivottaa,
valoakaipaava Taru