perjantai 15. toukokuuta 2015

Erilaisia pullomeriä ja ryppyinen akka

Tänään oli tavallaan vapaapäivä, eli ei luentoja. Tällaiset vapaapäivät vietän kirjaston ryhmätyötiloissa sisareni kanssa, koska mielestämme kaksi ihmistä on ryhmä. Luulimme pitkään, että tila on jollain tavalla äänieristetty. Parisen viikkoa sitten henkilökunta kuitenkin puuttui laulantaamme, meillä kun on tapana kuunnella radiota ja kirjoittaa opparia samaan aikaan. Tänään ei kyllä kumpaakaan laulattanut eikä jotenkin huvittanut kirjoittaakaan. Saimme muutaman sivun kasaan ja lähdimme lounaalta suoraan keskustan meikkiosastoille piristäytymään. Kyllä täytyy priorisoida välillä.
Aamun eväät ja kateutta aiheuttanut uusi VS
Vaikka olen syvästi traumatisoitunut siitä, että keskustan Sokos ole enää kokonaan Sokos, vaan puoliksi Marks&Spencers, on Sokkarin meikkiosasto lempipaikkani. Siellä on riittävästi ihmisiä auttamassa tavaran valitsemisessa ja sen karsimisessa, mulla kun on tapana haluta hirveästi kaikkea ihanaa. Jotenkin meikkihyllyillä aina unohtuu ne kotona olevat, avaamattomat vastaavat tuotteet. Mutta sehän on ihan eri asia, jos ostaa erimerkkisen kokeillakseen. Eikö niin?
Mansku ja Sinin hiha. Olen hyvä rajaamaan kuvia, jess!
Ostelemisen ja kokeilemisen lisäksi  olen se muija, joka tykkää istua kosmetiikkaosastojen koekaniinituoleissa. Mua jotenkin aina karmaisee, jos kukaan muu ei istu eikä jonota, joten minä menen.Tuote-esittelijät ovat kuitenkin tulleet esittelemään meille naisille tuotteita, joten jonkun on tarjouduttava vapaaehtoiseksi.

Pääsinkin kynsilakattavaksi. Esittelyssä oli Sally Hansenin geelilakkoja. En ole kehdannut kysyä myyjiltä asiasta aiemmin, kun olen aavistanut geelilakka-asian olevan muille itsestään selvyys. Kynteen laitetaan siis pari kerrosta lakkaa ja päälle geeli, eikä kättä tarvitse työntää mihinkään uuniin. En olisi kyllä työntänytkään. Mulla kun on tämä vauhtitilanne yleensä päällä, niin kynnetkin ovat sen näköiset. En ole kertakaikkiaan keksinyt milloin ne kannattaa lakata, niin ettei ne mene heti jauhoiseksi tai kissankarvaiseksi? Jos mä malttaisin nyt näitä kokeilla, kun kuivuvat kuulemma parissa minuutissa. Sekin voi olla ehkä liian pitkä aika.
Mutta arvatkaapas mitä. Escadan kesätuoksu oli tullut isosti myyntiin! Toki olen mestoilla sitä tuoksutellut aiemminkin, mutta katsokaa tätä näytteillepanoa. Mä olen joka kesä ostanut Escadan tuoksun ja varmasti tänäkin vuonna.
IHANA! haluan tän värisen makkarin
Minäkö keski-ikäinen kertoi blogissaan nuorennusrasvoista, eli ryppyvoiteista. Mä olen silmäkasseille antanut kaikkeni ja nyt lopulta periksi. Kävi kuitenkin taas ärsyttämään, kun kadulla ei voi käyttää nuorennusfiltteriä. Totuus on, että kyllä alkaa kasvoissa näkymään, että olen miltei 40. Mä varmaankin menen seuraavaksi ostelemaan noita apteekkituotteita.


Onneksi mieltä piristi tänään kirjastonvessassa, kun nuori opiskelijatyttö kehui mun meikkiä. Menin ihan hämilleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti