torstai 25. kesäkuuta 2015

Kauhulomareportaasi

Toukokuussa kun aloittelin huikean pitkää kesälomaani, olin visioinut kesäkuun kulun näin: herään aamulla aikaisin ja juon lattea parvekkeen uudessa kalustossa lemppariradiota kuunnellen. Kissat tulisivat tuoksuttelemaan upeita orvokkeja ja siirtyisivät takaisin sisälle jatkamaan makaamistaan. Lapset heräisivät ilakoiden ja intoa täynnä puurolle ja siirtyisimme johonkin ihanaan puistoon koko päiväksi. Söisimme eineksiä suoraan kauppakassista ja näyttäisimme päivettyiltä, salaisuutta kantavilta lomalaisilta. Tiedättehän sen lomailijoilla olevan tyhjän, mollottavan katseen? Sellaisen, joka on turistilla? Laskisin lasten kanssa yhdessä päiviä siihen, kunnes isikin jää lomalle. Päivät olisivat ihanan pitkiä ja koti siistinä ainaisen ulkoilun vuoksi. Kaikki olisivat levänneitä.

Nyt kun on melkein heinäkuu, paljastan miten se kesäkuu sitten menikään.
Herään aamuisin siihen, että 
a)Appukissa on paskantanut pitkät lattialle. Hän on pidempi kuin muistaakaan, eikä pyrstöpää mahdu laatikkoon seisten. Istua ei voi, koska hän on kunnioitettava iäkäs kissa.
b) Ihmettelen sängyssäni olevaa kissanruokaa. Miksi tyynyni vieressä on raksuja? Ai, ne on kertaalleen syöty ja siihen yrjötty ja ovat edelleen lämpimiä. Appukissa ei viitsi liikkua oksentamoon, koska on kunnioitettava iäkäs kissa. 

Kun sitten pääsen keittiöön lakananvaihdon jälkeen, on isin keittämä aamukahvi kolme tuntia vanhaa ja pohjaan palanutta. Kapselikahvit loppu. Parvekkella yksi neljästä kissassa syö murattia ja toinen kaataa kahvit uuteen sohvaan. Kissa menee olohuoneen matolle yrjömään muratit. Pesen maton.Oi, olenpa nauttinut aamun ensimmäisestä tunnista! Ihanaa!
Ensimmäinen lapsi herää vihaisena, koska 
a) miksi pleikkariaikaa on vain tunti?
b) miksi ulkona pitää käydä?
Syömme ensimmäisen kanssa puuroa ja toinen kissa seisoo orvokkilaatikossa ja viskoo multaa. Hesari liimaantuu pöytään, johon on kaatunut maitoa.

Kaksoset heräävät. Toinen kiukuttelee, koska
a) haluaa oman huoneen
b) haluaa leipoa jotain, minkä ainesosia ei saa mistään 
c)näki pahaa unta kolme yötä sitten, ja nyt asia tuli mieleen
d)haluaa perustaa oman leipomon tänään

Toista harmittaa
a) sisko, joka herätti kiukuttelullaan
b) äiti, joka sanoi siskolle, ettei kannata kiukutella
Kun kolme lapsista on syönyt puuron, alamme yhteistuumin herättelemään esiteiniä. Se on rankkaa. Se on vaarallista. Teiniä kiukuttaa, koska
a) emme voi tänään lähteä Kaliforniaan
b) asumme väärässä kaupunginosassa
c) en suostu ostamaan 12-vuotiaalla Micheal Korsin laukkua tänään.
d) en osta myöskään iPhone kutosta tänään.

Kun kaikki lapset ovat hereillä, alkaa tunnelma tiivistymään. Itsehän olen luottanut siihen, että kesällä on kesä ja retkeilemme ja menemme minne vaan.  (Tytöt olivat onneksi viikon leirillä ja silloin sää oli kiva. ) Ulkona on kuitenkin kuin lokakuu ja uudet hihattomat mekot odottavat kaapissa käyttäjää niin tytöillä kuin minullakin. Minähän olen osasyyllinen huonoon kesäilmaan, koska en ole ostanut huvilaa etelä-Euroopasta, enkä ole taloudellisesti varautunut aamullakeksittyihin Ameriikan matkoihin.


Tässä vaiheessa muutun ohjelmatoimistoksi, jonka tehtävänä on keksiä neljälle eri-ikäiselle sopivaa kesäpuuhaa, joka ei saa tapahtua paikassa, missä olemme joskus olleet. Mikäli paikka on kuitenkin tuttu, tulisi siellä olla Starbucks ja Legolandia ja mielellään Justin Bieber ovimiehenä. Mikäli sellaista paikkaa ei ole tai sinne maksaa liikaa, niin omat lähialueen mestat pyöräretkineen on nolouden vuoksi poissuljetut.

Kauheana äitinä olen pakottanut lapsiani ulos myös harmaalla ilmalla, koska mikään ei ole kauhempaa kuin

a) neljä kyyryssä istuvaa alakoululaista älypuhelimen parissa
b) jatkuvat tappelut pleikkarista ja lisäpeliajan vaaadinta. 
c) laittaa kaikki 4 solariumiin ennen kouluunpaluuta, jotta näyttäsivät lomailleilta.

Siellä ne seisovat pihalla aamuisin, kuin pahintakin rangaistusta kärsien. Se, että kaverit ovat mökeillä ja reissuissa on toki kurjaa.


Onhan niitä ihaniakin päiviä. Silloin, kun kaikilla lapsilla on kaveri ja tekeminen ja puuha, enkä minäkään ole sidottu seisomaan kotona mahdollisen hätätilanteen varalta. Toisaalta olen myös mennyt lakkoon virikkeenkeksimisen kanssa, niin isoista lapsista on jo kyse.

PS. Isin lomaan päiviä yksi.
Ps. Heinäkuussa tulee lämmin

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Älä mene kauppaan kaksosten kanssa

Silloin, kun kaksoset olivat pieniä ja suhteellisen puhumattomia, muistan toivoneeni että he alkaisivat puhumaan kieltä, jota me vanhemmatkin ymmärtäisimme. Nyt, tyttöjen ollessa 11- vuotiaita on toivomukseni toteutunut, ehkä joskus liiaksikin.

Meillä on kotona järkyttävä älämölö. Perheet, joissa on vähemmän kuin neljä lasta, ehdottavat puheenvuorojen pitämistä esimerkiksi ruokailuhetkissä. No, ollaanhan me kokeiltu viittaamista ja oman vuoron odottamista. Minut tuntevat ihmiset tietävät, etten itsekään ole sanaton enkä välttämättä jaksa sitä vuoroani odottaa, etenkin jos oma asia on kuunneltavaa asiaa tärkeämpi.
Tämä lasteni möykkääminen kulminoituu julkisilla paikoilla ja joskus tuntuu, että menen seuraavaan retkikohteeseen eri kulkuneuvolla lopun perheen kanssa. 

Eilen menimme Ikeaan ostamaan kesätavaraa. Lapsista oli mukana vain 3/4 ja silti olimme Vantaan huippunähtävyys. Sillä hetkellä, kun kaksosemme pääsevät tavaratalon ovesta sisään ( ei väliä onko kyseessä S-market vaiko Ikea), tulee heille akuutti tavarantarve. Se, että jo ensimmäisessä Ikean näytöshuoneessa aletaan stereona huutamaan, kuinka ME EI IKINÄ SAADA MITÄÄN, on ilmiönä erikoinen. Lähtökohtaisestihan kukaan muukaan ei ole saanut vielä yhtään mitään, joten kuinka täysillä vaativa stereopari voi päätyä heti traagisiin lopputulemiin?

Kattilaostastolle päästyämme oli kaikilla jo hiki. Kaksoset hajaantuivat haluamaan omia munanleikkureita ja purkinavaajia, koska niitä ei vielä ole silleen niinkuin henkilökohtaisena omaisuutena. Tyynyosastolla alkoi olemaan jo lataamon ovi lähellä meille vanhemmille. Toinen tytöistä muisti, ettei hänellä ole tyynyä eikä tarkemmin ajateltuna peittokaan. Oman kokemuksensa mukaan hän on nukkunut kaikki nämä yksitoista vuotta pelkällä patjalla pussilakanalla. Koska minulle alkoi jo piiiiikkkkkuuhiiiljaaa riittämään, ostin lapselle tyynyn, että elämässä olisi edes joku joskus hyvin.


Lopuksi voisin kertoa haluamisen alkaneen hyvin nuorella iällä. Tuplarattaista noin kaksivuotiaat kaksoseni huusivat pinkkien libressepakettien kohdalla paikallisessa marketissa: TAAVIIN, ÄITI HALUUN!

torstai 18. kesäkuuta 2015

Yhteistyötä ja jumppailua

Mulla on ollut oikein oiva peruste sille, etten ole tänne kirjoitellut. Olen jumpannut ja tarkkaillut ruokavaliota yli kolme viikkoa. Olen laittanut kaiken energiani suklaariippuvuudesta eroon pääsemiseen. Mitään erityisempää syytä mulla ei tälle uudelle harrastukselleni oli, paitsi lähellä oleva ihana jumppasali ja kesämekossa heiluvien alakäsien häpeä. Allien siis.

Olen kokeillut esimerkiksi Superdieettiä pari vuotta sitten ja ensimmäiset kolme viikkoa sujuikin upeasti tarkkoine ruokaohjeineen ja määrineen. Silloin huomasin, että mikäli minulta jotain kieltää, niin alan sitä silmittömästi kaipaamaan. Sitten syyllistyn ja yhdestäkin repsahduksesta annan periksi. Supredieetissä aloin hinkuamaan lettuja kolmannen viikon aikana ja siihen se sitten dieetti sitten jäikin. Nyt pidän viikonloppuisin herkkupäivän joka iltaisen suklaalevyn sijaan ja jumppaan kolmesti viikossa. Eilen olin ekaa kertaa Piloxingissä ja voi veljet: UUSI LEMPIJUMPPANI!

Kummempaa stressiä en toistaiseksi urheilusta ota, katsotaan sitten syksyllä miten saan yhteensovitettua opiskeluun liittyvän harjoittelun, jumpat ja perheen. 

Vaikka olen luonteeltani epäurheilullinen niin silti kolmessa viikossa tulleet tulokset motivoivat jatkamaan. Huomaatteko edes hienoista eroa? 
3 viikkoa sitten

Tänään


Muuten, olen aloittamassa yhteistyötä Livboxin kanssa. Odottelen heinäkuun boxia innolla ja esittelen kaikki ihanuudet täällä ja instassa @_taru_s

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Lennille ja muillekin

Mottoni on: kun jotain tehdään, niin tehdään kunnolla. Eilen menin mottoni mukaisesti kaikille soveltuvaan aamujumppaan. Nyt vuorokautta myöhemmin, olen yläruumiistani osittain toimintakyvytön. Tämähän tarkoittaa, etten ole osa kaikkia.  En kehtaa olla muita huonompi, joten otin leyvtankoon kilon (!) painot ( muilla kaksi kiloa ja sitä ylöspäin, hihhiii). Nyt on takakädet niin kipeät, että join aamukahvin pillillä ja puhelimeenkin pystyn puhumaan ainoastaan etukumarassa asennossa. Opinko jotain? En.

Koska en lannistu iak:sta ( ItseAiheutettuKipu), olen valokuvaillut pääasiassa pinkkejä ihania tavaroita kotonani ja pohdiskellut lapsen sairaalakeikan jälkeen ihmisten yksisilmäisyyttä.




 Kassi ei ole minun ( teini.huomautus)








Tällä viikolla mediassa on ollut juttua törkeistä vanhemmista, jotka ovat dissanneet pientä Lenni-poikaa tyttömäisestä pukeutumisesta. Itseäni asia sieppaa tavattomasti. Samat, arvostelevat vanhemmat ovat varmaankin juuri niitä tyyppejä, joilla on pokkaa aukoa päätään nimettöminä netissä. Niitä vanhempia, joiden omat lapset menevät suunnitellun polun mukaan elämässä eteenpäin, koska eivät uskalla muuta. Tunnen lapsia, jotka ovat ihania mekoissaan ja housuissaan. Lapsia, jotka pitävät kruunuja tai toisena pävänä sotilaskypärää. 



Tilanne on lavastettu


Tunnen aikuisia, jotka ovat iltaisin Merjoja ja päivisin Martteja. Tunnen aikuisen naisen, jolla on vaaleanpunaiset hiukset ja pinkki karvahattu. Eikä hän ole muita epänormaalimpi.