sunnuntai 30. elokuuta 2015

Ilopilleri testaa: Lumene Lab ja Lumene Gel Effect

Mä olen hieman myöhäisherännäinen näiden Lumene Lab voiteiden testaamisen suhteen. On ollut niin paljon erillisiä kesäkosmetiikkoja kokeiltavana, että ajattelin alkusyksyn olevan näille passeli aika.

Lumene Lab on siis noin
20-40- vuotiaille suunnattu ihonhoitosarja. Onneksi mahdun itsekin tuohon haarukkaan vielä parin vuoden ajan, JIHUU! Tässä postauksessa arvioin Lumene Labin Silottavan kosteusvoiteen (normaali-sekaiho) sekä Silottavan ja kostetuttavan silmänympärysvoiteen. 

Aloitan silmänympärysvoiteesta, koska silmänalukset ovat mulle se ainainen kriisin paikka,  maharöllykän lisäksi. Mähän olen kokeillut kurkkuviipaleet, kylmät lusikat, seerumit ja suolattomat dietit.Olen kokeillut ihmeelliset kylmässä pidettävät rullakynät ja vedenjuonnit. 
Lumene Labin Silottava voide lupaa seuraavaa: Suomalainen mustaherukka ja Hydra-Texturizer tm ylläpitävät ihon suojakerrosta ja auttavat vähentämään turvotusta. 

Arvion pariin... Voide tuoksuu vain viehkosti mustaherukalta, mikä on tavallaan ok. Mutta jos olet herukkafani, niin tuoksu voisi olla voimakkaampikin. Voide imeytyy hurjan nopeasti silmänympärysihoon, josta on annettava plussaa. Itselläni kun on vain tietty aika odotella voiteiden kuivumista ennen meikkaamisen aloittamista. Olen käyttänyt tuotetta nyt kolmisen viikkoa aamuin illoin ja lievää silottavaa vaikutusta on havaittu läheisten tahoilta.(Toisaalta viime aikoina ei ole pahemmin naurattanut/hymyilyttänytkään, joten eivät ainakaan ilmerypyt ole syventyneet.)Aamuinen turvotus on tosin jonkin verran lieventynyt, silmänalusia peittäessäni kassien koon huomaa selvästi. Suosittelen voidetta imeytyvyytensä ja turvotuksen lieventymisen vuoksi. Kokeilkaa ihmeessä! 
   

Entäs tuo kosteusvoide sitten? 
Tuotteen lupaukset:
- Kosteuttaa tehokkaasti ja ylläpitää kosteustaspainoa
- Säilyttää ihon kimmoisuuden ( yök, mun eksä oli Kimmo)
- Suojaa ihoa ikääntymisen vaikutuksilta. 
Tuoksu on aivan ihana, arvokkaan tuoksuinen. Enemmän herukkainen kuin silmänympärysvoiteessa. Voide imeytyy nopeasti, eikä jätä sellaista ikävää tahmeutta tai kiiltoa. Sanoisin jopa, että tekee ihosta vähän mattaisemman (vaikkei sellaista luvattu). Kiireiselle aikuiselle tämä sopii erinomaisesti perusarkivoiteeksi, koska meikkaaminen onnistuu ilman erillistä odotusaikaa. Iho vaikuttaa kosteutetummalta, kuin ennen käyttöä. Tämä jää minulle käyttöön!

 

Olenpa testaillut vielä Lumenen Gel effect- kynsilakkaakin. Tiettyjen asioiden suhteen olen vanhanaikainen ja kyyninen, tämä on yksi niistä. Olen niin tottunut, että lakka kuivuu puoli tuntia ja silti siinä on kissankarvat kiinni. Olen tottunut siihen, että lakka kestää ainakin viikon.
Lumenen sivuilla lakasta kerrotaan seuraavaa: 

-joustavan ohut laatu, joka levittyy kynnelle helposti ja tasaisesti
-äärettömän kirkkaana ja puhtaana toistuvat värit
-hoitoloissa käytettävien lakkojen kaltainen lopputulos kahdella kerroksella – peittävä ja kiiltävä
-patentoitu teknologia: 1. helppo levittää tasaisesti 2. kestää lohkeilematta 3. raidoittumaton lopputulos
-kuivuu nopeasti. 

Arvioni on, että lakka on ihana levittää lattealla siveltimellä. Väri on juoksevaa, eikä tuoksu kynsilakalle. Lakka ei tosiaankaan raidoitu eikä lohkeile, mutta ei se minun käsissäni paria päivää pidempää siistinä pysynyt. Etuna pidän kuitenkin sitä, että lohjenneet kärjet oli helppo peittää parilla kerroksella, eikä jälki ollut epäsiisti. Lakka myös kuivui ennen kuin ehti sotkeentua mihinkään. Mulle ei ole KOSKAAN käynyt niin! Kuvassa minulla on sävyä 13 Red Currant, Herukoita.
Oletko sinä kokeillut jotain näistä kolmesta? Mitä pidit?


perjantai 28. elokuuta 2015

Paikka, josta uneksin

 
Onko teille koskaan käynyt niin, että menette jonnekin ensimmäistä kertaa ja silti koette olleenne siellä aiemmin?
Hui ja hyi. Mulle kävi eilen taas näin. Olimme retkellä Helsingin Vartiosaaressa. Jo venematkalla alkoi tuntumaan tutulta. Rannalle päästyämme muistan nähneeni useita unia, joissa uin näissä kuvien rannoissa. Todella omituista ja erikoista. Unissa tosin on aina ollut sadepäivä ja matalat pilvet.
 
 

Mutta onhan se outoa. Tiesin, missä mikäkin on, vaikken ole paikalla koskaan niin kuin valvemaailmassa ollut. Mikähän tällaisen jutun selittää? Samanlainen juttu on tapahtunut pari kertaa aiemmin, aina vanhojen kartanoiden alueilla. Ajatelkaa, jos mä olenkin ennenvanhainen kartanonrouva!

 
Täällä kotona on nyt hieman vaisummat tunnelmat, kuin normaalisti. Lapselle tuli kitarisan poistosta erinäisiä komplikaatioita verensyöksyineen ja olemme sahanneet koti-sairaala väliä ihan kiitettävästi. 

KAKKOSARVONTA

Tällä kertaa arvonta on facebookin puolella.
Käy siis sivuillani , jossa myös tarkemmat ohjeet osallistumiseen.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ai miten se arki niinku?

Kyllä mä itsekin joskus mietin, että miten tämän suurperheen arjen saa pysymään kasassa. Te vanhemmat, joilla on koululaisia ymmärtänette mistä puhun. Tämän kertomuksen lopussa on pari kuvallista niksiä teille.


 Meidän perheen aikuiset lähtevät töihin ja opintohin ennen lasten kouluunlähtöä, joten aamut ovat aika pitkälti puhelinkonsultaatiota kotiin päin. Soitan kotiin ja varmistan, että kaikki ovat syöneet aamupalansa. Soitan kotiin ja varmistan, että kaikki ovat pukeneet. Muistutan isompia laittamaan aamiastarvikkeet jääkaappiin. Soitan kaikista isoimmalle, että tarkistaa, että kaikki ovat laittaneet omat tiskinsä koneeseen. Varmistan, että pienin on melkein lähtövalmis. Soitan ja laitan pienen matkaan. Odotan puhelua koulun pihalta. Kun puhelu on tullut, kuittaan tyttöjen tekstarit. 

Tämän yksisuuntaisen soittelun lomassa olen toki saanut noin 7 kantelupuhelua, kuinka sisko ei lainaa harjaa tai kuinka kaikki vaatteet ovat yön aikana muuttuneet rumiksi tai pieniksi. Kuinka ne ranskanläksyt on sittenkin jääneet tekemättä, vaikka illalla ne kuitenkin yhdessä katsottiin. Mutta ne olivatkin eilisen läksyt.

Aikuisen iltapäivä menee  " Oon päässy koulusta" ja " Oon nyt kotimatkalla" ja " Oon kotona"- puheluiden vastaanottamiseen. Ne ovat ihania soittoja. Samoin kuin kyläilyilmoitukset ja " arvaa mitä"-puhelut.   Lähempänä neljää alkaa linjat kuumenemaan. Kotona skismataan kissanruokinnasta ja siitä, kuinka meille tarvitaan viides televisio täksi illaksi. Seuraavat soitot koskevatkin jos sitä, että koska me aikuiset tulemme. Ja me tulemme, niin pian kuin pääsemme. 

Olen ottanut tavaksi soittaa kotiinlähtiessäni. Varmistan, että sovitut kotihommat on tehty. Että kaikki lapset ovat siellä, missä pitää (vaikka olenkin lähettänyt noin 30 whatsappiä päivän mittaan). Olen oppinut, että kannattaa soittaa myös toinen varmistussoitto, että olen kotona viiden minsan päästä. 

Usein, soitosta huolimatta tilanne on jokseenkin erikoinen. Eteisessä on iso kasa reppuja ja kenkiä, eikä ovi aukea. Kissanvessat ovat tyhjentämättä. Kaikki verhot olkkarissa kiinni (perfektionistin kauhistus), että näkee täysillä pauhaavan pleikkakolmosen paremmin. Pleikkaohjaimia kaikilla sohvilla. Ihmisiä joka sohvalla. Kaikki kolme televisiota täysillä eri huoneissa, eri kanavilla. Eikä yhtään katsojaa.

Aamupalatarvikkeet ovat edelleen keittiössä ja margariini on öljyksi muuttunutta.

Silti, he ovat ihania. 

 Joku toinen, suurperheellinen, neuvoi aikoinaan minua tekemään värikoordinoidun lukkarin. Jokaiselle lapselle on oma väri, kaksoset samassa. Itsehän en muista aikatauluja ulkoa, jotan tämän olen kuvannut puhelimeeni. Tämä on nerokas ja hyvin maalaisjärkinen ratkaisu, mutta en itse tajunnut.
Olen ennen tätä keksintöä onkinut kotiavaimia hissikuilusta kepillä ja purkalla, sekä ongella. Ongella onnistui!

maanantai 24. elokuuta 2015

Viini-ilta ja pallopelien salat.

Eilen illalla pääsin huilaamaan kitarisapotilaan hoidosta, kun on tuo toipuminen pikkaisen viivästynyt.
Nelkytplusbloggaajat oli kutsuttu Southpark-ravintolaan Sinebrychoffin puiston reunalle tutustumaan Hardys´s viineihin ja krikettiin. Itsehän olin kovasti menossa tutustumaan krokettiin, joten tämkin kertoo paljon lajin suosiosta Suomessa.
Viinitalon isä Bill Hardy piti puheen viiniensä historiasta.


Minä en käytä alkoholia ollenkaan, joten en osaa makuanalyysejä antaa. Ravintola oli huomioinut alkottomatkin asiakkaat, josta erityiskiitos!
  Oi, mitä ruokaa söimme. Ihanassa ulkoilmassa oli tarjolla naudanlihapurilaisia. Alla oli merenelävistä tehdyssä liemessä haudutettuja vihanneksia, päällä 20 tuntia haudutettua naudanlihaa ja chiliä ja tuoretta korianteria. Aivan hyvää.
 
Tarjolla oli useita erilaisia salaatteja.
 
Jälkkäriksi oli ihanan pehmeää suklaakakkua vaniljakermalla. 
Tapasin ekaa kertaa livenä kanssablogaajat Lumon sekä Kristallikimaran. Ihania naisia!
PPs. tämä on uudelleenpostaus, joten kaikki kommentit ovat poistuneet. Androidi tuhosi aiemman julkaisun. Höh.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hermostuneen emännän synttäripuuhat

Joskus on kiirettä ja tai pahimmillaan itse keksitty kiireen tuntu. Kuten silloin, kun saunavuoromme alkoi MINUUTIN PÄÄSTÄ ja mun piti juosta kellarisaunaan tunnin vuorollemme, etten myöhästy. Yleensä olen saunassa hissimatkoineen 21 minuuttia, joten en ihan käytöstäni tajua. 

Niin, eilen oli mieheni synttärit ja itsesuunnittelemani yllätysjuhlat. Yllätysmomentti tosin osittain puuttui, kun aamusella vahingossa, ilman mitään vaarankelloa, lipsautin senjasenkin tulevan myöhemmin käymään. Pelastusyritykseni oli yhtä taidokas, kuin kasiveellämme joka oli jäänyt kiinni kaikkien keksien syönnistä dominoliemi poskella roikkuen.

Kun olin aamusta alkaen lietsonut yleistä paniikkia ja kiirettä, tiputellut raakoja munia ja lyönyt varpaani, sain mieheni lasten kanssa pyörälenkille. Jotta voisin leipoa. Paras leipomisapuni, tai itseasiassa pääleipuri (tytär), oli vielä toipilas perjantaisesta leikkauksesta, joten sain itse panna parastani tulikuuman kaasu-uunin ääressä. Valkoinen mekko päällä raastoin suklaata, kun en ehtinyt tajuta siinä olevia riskejä. Asunnossamme on tropikaaliset olot, ikkunoita ei voi pitää ammollaan kissain takia.  Joten, kermakin juoksettui VÄHÄN. 
 
Pätkiskermakakku, joka oli ylhäältä pyörän renkaan näköinen. Desing toinen tytär.
 
Tästä piirakasta olen ylpeä. Yleensä en improvisoi paitsi suullisesti, mutta tähän tuli harkitusti kaikkea. Pohjana kaupan taikina, sisälle kesäkurpitsaa, kermaa ja munia, päälle parmesania. Hyvää oli ja koko pelti meni. Ei palanut.
 
 

Juhliin oltiin tyytyväisiä ja minäkin rauhoituin saatuani ihmiset tänne ja kakun pöytään. Ensi viikonloppuna kahdet juhlat, herra paratkoon. Onneksi eri päivänä saunavuoron kanssa.

lauantai 22. elokuuta 2015

Aikuisen naisen meikkivideo, OLKAA HYVÄT

Moi! Videolla näytän, kuinka teen perusarkinaaman. Ajallisesti meikkaaminen kestää noin 8 minsaa, vaan!
Mulla on mennyt valehtelematta puoli lauantaita, että osasin leikata videon. Harvinaisen yksinkertainen fiilis, kunnes tajusin liittää kännykän piuhan läppäriin. Lopulta tein VAHINGOSSA itselleni youtubetilin, josta tän sai helposti esille. VAHINGOSSA!Urpo....


Käyttämäni tuotteet:
- Clarins instant concealer
- Dermosil Mineraalipuuteri
- Lancome Bronzer
- Dermosil Blusher
- Dermosil luomiväritrio, valkoinen ja tumman harmaa
- Rimmelin musta eyeliner, halpa ja paras!
- Maybellinen Color Extreme ripsari, ainakin 4 kerrosta
- Lumenen kulmakynä, tumman ruskea
- Dior rouge huulipuna 766.
 Mitäs tykkäätte daamit?

torstai 20. elokuuta 2015

Ilopilleri ARPOO; voittaja selvillä!

Tosi kivasti tuli kommenttiboksiin arvontaosallistumisia näin EKAKSI arvonnaksi. Toteuttelen toiveitanne postauksista, paitsi ehkä ekologisuuden joudun skippaamaan. Palkintona siis 3 kpl www.adopt.fi ranskalaisia parfyymejä. En raaskisi näistä edes luopua, nyyh! 
Piti olla auringon muoto, tuli kirkkovene.

Arvontametodina oli vanha tuttu " lappuja tokaluokkalaisen lippiksessä" .
 
Onnettareksi halusi ihana 11-vuotias tyttäreni. 


ONNEA LIINA LEINOLA! 
Otathan minun yhteyttä meiliin ilopillerin@gmail.com, jotta saan postitettua hajuvedet sinulle. 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Miltä se tuntuu olla minä?

Viltsu pyysi kommenttiboksissa kertomaan itsestäni lisempää, syvällisemmin. Monologiin taipuvaisena ihmisenä olen omalle piirille vitsaillutkin, että mielelläni vuokraisin auditorion tai muun nousevan katsomon tilan, jossa saisin puhua itsestäni lavalla tunteja, tuntematta huonoa omaatuntoa. Olen kovin avoin ihminen, mikä näyttäytyy tietynlaisena sinisilmäisyytenäkin, mikäli se on kyynisyyden vastakohta. 
Luotan ihmisiin helposti, tutustun helposti ja toisaalta kyllästynkin helposti energiaa vieviin ihmissuhteisiin. 
Aiemmassa postauksessani kerroin koulutustaustastani, joka lienee myös osasyynä tähän tunnettuun ammattitautiin nimeltään empatia. 
Ajattelen muita, autan muita ja kuuntelen muita. Siksi vapaa-ajalla tykkään antaa oman ääneni kuulua. Sanovat hyväsydämiseksi. 

Mutta mistä mä oikeasti tykkään? En ala luettelemaan mitään karkki-meikki-leffajuttuja, koska olen kuitenkin analyyttinen ihminen ja itsereflektioon varsin kykenevä. 

Tykkään siitä, kun auttaminen auttaa. Oli kyse niin yksilöstä tai isommasta kokonaisuudesta, ilahdun uudelleen ja uudelleen saadessani tietää jonkun voivan paremmin.  
Tykkään liikuttua, itkellä tilaisuuksissa.  
Tykkään myös vauvojen reisistä, pehmeistä ja lihavista. Tykkään, kun puhelin soi. Iloitsen kyläilyistä ja siitä, että on kyläpaikkoja.
Tykkään siitä, että lantioni muistaa miten vauvaa kannetaan automaationa. Tykkään osata asiat hyvin, olen perfektionisti enkä voi sietää esimerkiksi yhdyssanavirheitä. Tykkään tehdä kaikkea, mikä on muiden mielestä iälleni älytöntä tai liian haastavaa. Tykkäsin kirjoittaa opinnäytetyön hemmetin nopeasti, koska sen piti olla mahdotonta.
Tykkään siitä, että ei olla toisillemme kateellisia tai puhuta paskaa. Minäkään en tykkää puhua pahaa. Nuorempana tykkäsin, koska en ollut vielä minä.

Tykkään siitä, että saan olla päivän aikana mahdollimman monessa paikassa näkemässä vilinää. Mun pitää saada liikkua vapaasti, puhua vapaasti, nauraa kovaa. Muuten koen teeskenteleväni ja väsyn. Väsyminen näkyy tavaranheittelynä ja kiroiluna ja liiallisena röökinpolttona.


Mistä  mä en tykkää ja miksi?
En tykkää teeskentelystä, koska silloin ei voi luottaa mihinkään ihmisessä. Tiedätte, miltä näyttää tekohymy kuvissa, jos silmät ei hymyile? Sellaiset ihmiset ovat pelottavia. 

En tykkää myöskään eleiden ja sanojen ristiriidasta, koska olen viestien tulkitsemisessa huono. Tyyliin "kiva nähdä sua" ja välitön selänkääntäminen saa minut pois tolaltani, koska en tiedä mihin uskoa. Jään ennemmin kiinni sanoihin. Tätä mun täytyy opetella.

En tykkää siitä, että asiat tapahtuvat hitaasti. Inhoan odottelua ja istumista. Tarvitsen tauon tunnin välein, jos joudun olemaan paikoillani. Koulussa istun eturivissä, koska takarivissä olisin häirikkö. 

Minut saa raivoihini epäoikeudenmukaisuus ja valehtelu. Se, että samalla rivillä olevia ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti on kertakaikkisen hirveää. Se, että ihmisiä arvotetaan ulkokultaisten asioiden tai keinomeriittien takia suututtaa. Valehtelun tai epäjohdonmukainen puhe saa mut suunniltani, koska tahdon uskoa asian olevan niin kuin sanotaan. Eli tavallaan suutun myös siitä, että olen uskonut valetta. 



Mikä saa minut onnelliseksi? 
Se, että lapsilla (omilla ja kaikilla maailman) on asiat hyvin. Se, että voin itse vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Se, että on ihmisiä joille minun vaikutuksellani on väliä.

Onnelliseksi minut saa myös monet harrastukseni ja se, että vihdoin tiedän että niitä pitää olla monta, jotta voin vaihtaa innostustani.

uteliaille tiedoksi, en ole adhd. On tutkittu. 

maanantai 17. elokuuta 2015

Kuinka onni kestää? Saako sitä sanoa?

Arvontapostauksen kommenteissa oli huikea postaustoive: Kuinka olemme saaneet avioliittomme kestämään, vaikka on näin paljon lapsia ? 

Lähtökohta parisuhteellemme silloin 17 vuotta sitten oli sellainen, että olisin voinut liittyä muiden vedonlyöjien sakkiin juttumme pituudesta. Ajatelkaa nyt, vierasmaalainen ihminen puoliummikkona Suomessa ja suomalainen kälätäti juoksuttamassa häntä ympäri maata. Intituitioomme luottaen kihlat olivat jo parin viikon päästä virallisista ensi treffeistä.
Mutta miksi tämä toimii? Aluksi ei toiminutkaan. En ymmärtänyt etelä-Englannin murteella kerrottuja treffipaikkoja ja aikoja ja olin väärissä auloissa seisomassa. Eikä mieskään kuulemma ymmärränyt minun vielä silloin suomalaisittain lausuttua englantia. Tekstareilla päädyimme kuitenkin samoihin paikkoihin ja kemian ollessa vahva, jatkoimme yhdessä kaikista missatuista treffeistä huolimatta.( half ten on sitten 22.30 ei 21.30).


Miehellähän on ollut hyvät kuviot alusta alkaen täällä, työpaikat ja hommelit. Oma tilanteeni ovat vaihdelleet raskauksien ja kotiäitivuosien aikana rajustikin.  Voisinpa sanoa, että liittomme kannalta vaikeimpia aikoja toistaiseksi ovat olleet pitkät päivät kotona pienten lasten kanssa, mökkihöperöksi tulemisen rajamailla, ilman riittävää aikuista seuraa. Puoliso langan  toisessa päässä koki asian samoin. Vaikka hiekkisaika oli antoisaa, niin silti erittäin puuuuuuduttavaa aivoilleni. Odotin miestä sekuntikellon kanssa kotiin, valmiina kaatamaan kaikki päivän sanomattomat asiat niskaan. Puuhapetemaassa viihtyy maksimissaan kahdeksan vuotta ja siitä hatunnosto itselleni. Sitä siivottujen askartelutavaroiden, leivottujen kakkujen, kotiin kannettujen vaippojen määrää voi vain arvella. Kotihommissa meillä on ollut aina työnjako: en tee ruokaa, paitsi hätätilanteessa. Hoidan kaikki lasten kouluhommat ja aikuisten paperiasiat ja periaatteessa pyykin. Mies siis kokkaa ja siivoaa. Ehkä pääsen vähemmällä, mutta meille toimii. Olemme olleet aina vähän niin, että toinen paikkaa toisen puutteet. Mieheni on rauhallinen ja pitkäpinnainen. Itse en.


Lapset ovat kasvaneet koululaisiksi tavallaan liiton sivussa. Enää, kun ei ole tutteja pestävänä eikä sosetta tehtävänä, jää aikaa toiselle eri lailla. Tokaluokkalainen kuopus pärjää isojen kanssa vanhempien leffareissun ajan mainiosti( siis periaatteessa, oikesti riitaa tulee ja whatsappi laulaa:äiti toi pieras.) Ennen kaikkea me pärjäämme ilman lasten jatkuvaa läsnöoloa. Mun ei tarvitse istua puhelin kädessä odottamassa, että minua joka sekunti tarvitaan. Ehkä sen tajuaminen, että niin lapset kuin avioliittokin on kasvamassa reippaaksi ja itsenäiseksi, tuo niihin molempiin vahvuuden. Toki lasten tarvitsevuus muuttuu iän myötä juujuu, mutta jatkuva vaipanvaihto ja pullotus on eri asia kuin koululaisen hoito. Tiedätte kyllä(meni sosionomipuheeksi,heh).
Ja onhan meillä noi pusulomat, niiden avulla jaksaa ainakin kolme kuukautta! Kaiken kantavana asiana on kuitenkin : tadaa, rakkaus! 
 
PS. Lisäksi riitelemme riidat loppuun ennen yötä ja arjessa on yllätyksiä.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Nukuttu ja ostettu

Olen jossain puhunut aiemminkin nukkumistavoistani. Kello 22 nukahdan täysiltä tehoilta ja herään ilman kelloa kuudelta. Nyt kun tämä kehuttu arki meilläkin alkoi, on maailmankellot sekaisin.
Olen niitä ihmisiä, joille ei päiväunet sovi ollenkaan. Herään joko raivoraijana tai sitten olen aivan ulkopuolinen omasta elämästäni loppupäivän. Viikolla kävi pariin otteeseen niin, että kun katsoin maailman parasta Holby Cityä sohvalla maaten (mitä ei pitäisi varmaan jatkossa tehdä), niin heräsin iltayhdeksältä. Ja aivan pihalla. Olen missannut imurin äänet, nerf-aseen osumat ja tiskikoneentyhjennysriidat.

Ei siinä mitään, kun yölläkin nukuin hyvin. Muijaa eli minua syö kuitenkin vietävästi missatut iltatunnit. Esimerkiksi pelaamaton pesäpallo vaivaa.

Koska pariskunnat tarvitsevat lepoaikaa (en minä ainakaan unen merkeissä), lähdimme viikonlopun viettoon kaksin. Olen varautunut ostosreissuihin itselleni ominaisella tavalla, korkokengät ja varmat rakkulat. Hääpäivälahjasta oli puhetta ja kun Tiia kehui uutta Juicy Couturen tuoksua, I Am JUICY COUTURE, lähdin samalla seisonnalla sen ostamaan. No nyt on tuoksut ja pullo kohdillaan!
Kävin myös katselemassa syksyksi järkevämpi kipikopikenkiä, en löytänyt. Ehkä Zalandosta  sitten alekoodilla?

Ihanaa sunnuntaita teille ja käykäähän osallistumassa edellisen postauksen arvontaan.

lauantai 15. elokuuta 2015

ARVONTA 40+ yhteisöön pääsyn kunniaksi

Ihanat lukijani ja seuraajani, somekanavilla olette jo kuulleetkin, että Ilopilleriblogi on nyt osa noin nelikymppisten blogaajien yhteisöä, 40+ blogeja. Instasta minut ja muun porukan löytää häsäreillä #nelkytplus#nelkytplusblogit, facebookissa yhteisön virallinen sivu on https://m.facebook.com/40plusblogit.

Ilman seuraajiani ja lukijoitani en olisi näin etuoikeutetussa asemassa. Joten, on ensimmäisen arvonnan paikka!

Arvontaan osallistut kirjoittamalla kommenttiboksiin postaustoiveen: Mistä haluat Ilopillerin kertovan? Arvonta päättyy keskiviikkona 19.8 klo 19.

Ai mitä voittaja saa? 3 aivan ihanaa parfyymiä. Tuotteista lisää täällä. Paketissa on tuoksut hedelmäinen Pamplemousse Grenade, kukkainen Musc Blanc ja hedelmäinen Fruits Exotique.
Kaikki putelit ovat 30 ml, joten voittaja saa miltei desin aitoja ranskalaisia parfyymejä!

ONNEA ARVONTAAN!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Fifiteen years of everything eli HÄÄPÄIVÄMME

Ensin pyydän teitä kaikki lukijoita kuuntelemaan yllä olevan laulun ja astumaan asemaani päivälleen 15 vuotta sitten. Hääpäiväämme. 
Paras ystäväni ja paras ja ainoa kaksossisareni Sini lauloi kappaleen rakkaan isoveljeni vehkeilemän jousiorkesterin säestämänä. Siinä vaiheessahan en vielä itkenyt liikutuksesta (kuten nyt), koska olin niin jännittynyt että kolmivärinen morsiuskimppu viuhui vappuviuhkana ja yrjötti. Alttarilla entinen poikaystäväni, eli nykyinen aviomies kysyi legendaarisen " Do I got Lipstick on?" saatuaan suudelmaan vitijäykknä seisovalta vaimoltaan. Samaa kysyy edelleen ja vastaus on edelleen sama: " It suits you."

Meillä oli pienet häät Katajanokan Kasinolla. Vain läheisimmät ja kivoimmat ihmiset. Ruokaa oli kuulemma buffetissa paljonkin, jotain katkaraputytinää muistan syöneeni. Paikka oli koristeltu Suomen ja Enkkulan värein, eli kukkakimput olivat sini-puna-valko. Nyt jos menisin uudestaan naimisiin, en jännittäisi enää, koska en enää ymmärrä mitä jännittämistä naimisiinmenossa on.

Haluan puhua parhaasta häälahjastamme vielä erikseen isolla kappaleella, ennen kuin julkaisen karmean hääkuvan. Isoveljeni oli säveltänyt ja sanoittanut meille kaksikielisen rakkauslaulun, jonka kuulimme ensimmäistä kertaa vasta tanssiessa. Mehän ei kumpikaan osata varsinaisesti valssata, mutta eipä tuo haittannut. Itkemiseksi meni koko väestöltä ja eniten ehkä morsiamelta. Paljastan ainoastaan kertosäkeen sanat, jotka menivät näin: 
I love you, I Love you in english, I love you in finnish: mä rakastan sua..
Koska säveltä en tähän saa, niin kuvitelkaa intiimi sali, jousiorkesteri, vain rakkaimmat ihmiset ja onni.

Nyt tulee sitten malliesimerkki kauheasta morsiuslookista, hakusanoilla: Kuinka näyttää 45-vuotiaalta morsiamelta ja siltä, että olet synnyttänyt noin 6 lasta tai synnytät peräti parhaillaan? 

Seuraavaksi hakusanalitaniaksi laittaisin: Kuinka valita vääränvärinen huulipuna morsiamelle? Entäs toi kampausjuttu?
 Tältä tämä pariskunta näyttää tänään.
Ihanaa ilta teille kaikille ja rakkautta :)

tiistai 11. elokuuta 2015

Kreikan Kos, kehukirjelmä

Suomen lokakuisesta kesästä oli ihana laskeutua suoraan yli 30 asteen lämpöön. Itsehän en lentokoneessa voi jatkuvan valppaustilan takia nukkua, joten päästyämme hotellille olin ollut hereillä jo 2 yötä ja 2 päivää. Valkoinen silmäpussinaamani tuossa lämmössä oli meikkaamattomana kauheaa katsottavaa, joten kasvokuvia en julkaise. Paitsi yhden. 

Hotellimme oli kaupungin länsipuolella, kymmenen minuutin ja kolmen vesilitran  kävelymatkan päässä Kosin keskustasta. Kaupungissahan ei varsinaisesti kannata shoppailla vaatteita, koska t-paidatkin ovat kympin luokkaa. Itse ajattelin loogisesti, että panostan Diorin ja muiden merkkimeikkien hankintaan, koska ne saa Suomea huomattavasti halvemmalla esimerkiksi Hondos Centeristä. (  matkahan maksoi tietty ihan kivasti ja sillä olisi saanut about sadat diorin punat täältäkin).Vaikka asiakaspalvelu Kreikassa on erinomaista, jopa pienemmissäkin paikoissa, niin valitettavasti Hondoksessa ollaan edelleen tylyjä. Pohdin kovasti, mokailimmeko jotenkin viime vuonna koko perheen voimin ( lasitavarat, suuret reput, kalliit parfyymipullot ja neljä testereiden kimpussa pörräävää), mutta emme muistaakseni. Samanlaista kylmänkalseaa, kohtelua saivat kaikki vaklaamani ihmiset! Mutta meikit olivat halpoja ja toin tyypilliseen tapaa 3 litraa palmoliven suihkusaippuaa, jota saa myös S-marketista :) Mutta halvalla sai. Kuumuudenkin takia tuli pysähdyttyä kaupunkipäivinä kahviloihin ja jätskibaareihin. Lapset huomioidaan kohteessa kivasti, silittävät jopa meidän esiteiniemme poskia ja vauvattavat. Itse diggaan, koska vauvatan myös.



Mulllahan on mielenvikaisuutta apteekkien suuntaan, mikä ilmenee suurena kiinnostuksena eri maiden apteekkien valikoimiin. Nyt, kun kassit on purettu, huomaan ostaneeni kosmetiikan lisäksi kreikkalaista buranaa ja kreikkalaisia ihmevoiteita karrellepalaneeseen englantilaiseen selkään. Hintataso on erityisen halpa, esimerkiksi La Roche Posayn tuotteen Suomen tasoa noin 30% halvemmat ja lääkkeet puoli-ilmaisia. 

Kosin shoppailumahkuista vielä sen verran, että turistikamaa saa jokaisesta vanhan kaupungin kojusta. Paikallista hunajaa ja oliiviöljyä haimme kuitenkin ihastuttavalta daamilta Zian vuoristokylästä.  
Paikallisbussilla yhden suunnan hinta on 2 euroa, kuski vie perille miltei 700 metrin korkeuteen serpentiiniteitä pitkin. Kannattaa mennä itsenäisesti, eikä matkanjärjestäjän kautta. Hintaero on huomattava. Tigakin rannalle menimme myös paistumaan, bussi saman hintainen. 50 kertoimisista rasvoista huolimatta komo perhe paloi, vaikka tuotetta käytettiin oikein. Nyt rusketus on upea, paitsi eräällä joka on kuin dalmatialainen.
toi poseeraa liikaa

 Tämä kuva huomisen hääpäivämme kunniaksi. Kristallihääpäivä eli 15 vuotta! WOHOO!

Kolmas postaus seuraa.....



 





maanantai 10. elokuuta 2015

Kreikan Kos, pahanmielen kertomus osa 1.

Olen taas innostunut matkailusta, kun lastenkin kanssa kehtaa suunnilleen liikkua. Kun lasten möykkä kotimaassa on kuitenkin ollut liian korkealla tasolla esimerkiksi kauppakeskusvierailuiden ja jatkuvan tavaran haluamisen takia, on hyvä lähteä tarpeeksi kauas möykkäämään uima-altaalle lisää.
Itsehän olen päässyt ennen heinäkuista matkaa jo kahdesti Euroopan lomalle tänä vuonna, ensiksi siskoni kanssa lempiradioni kautta Muncheniin ja toisen kerran mieheni kanssa pusulomalle Berliiniin. Jälkimmäinenhän oli miltei maailmanlaajuiseen skandaaliin johtanut museosekoilu, jossa erästä tutunnäköistä suomalaista rouvaa syytettiin saksankielellä yhdestä sun toisesta sääntörikkomuksesta ja renenssanssiaarteiden pilaamisesta. Ensimmäinen Saksanmatka oli sekin legendaarinen erinäisine mulkkuiluineen ja eksymisineen.
Mutta puhutaanpa Kreikan reissusta.


Olimme viime kesänä Aurinkomatkojen kautta Kosin kaupungissa, koska sieltä löytyi perheellemme tarpeeksi suuri huoneisto hienohkosta hotellista. Suosittelen vahvasti Kos Hotel Junior Suitesia ihan vaikka vaan runsaan aamupalankin takia. Koska viime vuonna koko perhe itseni mukaanlukien ruskettui hyvin ja käyttäytyi lomalla hienosti, eikä kukaan saanut lentokoneessa suurta sätkyä, varasimme samaan kohteeseen uuden reissun. Korkeanpaikankauhuisena saimme viime vuonna ihanan kolmion kahdella kylppärillä, yksi kerros maan yläpuolelta. Nyt otin jo kesäkuussa yhteyttä hotelliin ja toivoin samaa, turvallista huonetta. 

Arvatkaapa mitä. Saapuessamme hotelliiin, meitä odottikin vielä suurempi ja hienompi huone sekä palkintokori täynnä hedelmiä. Piti sitten itkellä tätä huomionosoitusta kahden valvotun yön jälkeen.
 Kaupungin ilmapiiri oli muuttunut vuodessa. Ensin luulin kansalaisten olevan ahdistuneita taloustilanteesta, mutta kaupungilla vasta selvisi: Kosin saarelle on saapunut tuhansia pakolaisia Syyriasta.
Moni pienyrittäjä on mennyt nurin, koska turistit eivät viihdy saarella nähdessään inhimillistä hätää. Tätä minun piti itkeä pari päivää myös. Kuinka voi olla, että turisti kehtaa valittaa lehdistössä, ettei voi nauttia ateriastaan kun pakolaisperhe kuolaa vieressä nälissään? Tilanteen ratkaisemiseksi rantaravintoloitsijat ovat rakentaneet näkösuojia erottamaan hädässä olevat pakolaiset ylhäisyydestään nauttivista turisteista.

Ihmiset, jotka tuntevat minut, tietävät että olen vähän sellaista maailman hätää kantava ja äiti Teresa-syndroomasta kärsivä. Viime vuonna iso osa lomabudjetista meni kulkukissojen hoitoon. Nyt kun näin ensimmäistä kertaa läheltä vain Hesarista lukemaani hätää, tuli se tavallaan osaksi minunkin arkeani. Jos jonkun loma menee pilalle siitä, että äiti ja kolme taaperoa paistuvat auringonpaisteessa liian näkyvästi, niin saa mennäkin. Lomani suurin murhe oli: mistä tiedän keitä auttaa, kaikista tuhansista? Kuka minä olen päättämään, miten hädänalainen tulee autettavan olla? Saanko edes auttaa?
Lopulta eräänä illalla kohtasin perheen, joita pystyimme auttamaan edes miettimättä enempää.
 Jottei tämä koko postaus olisi pakolaisasiaa ja liian vahvaa, niin kerronpa kevennykseksi muutakin. Ruoka oli ihanaa, kuten aina. Hyvin alkanut jumppaukseni meni täysin hukkaan, koska kuumuudesta johtuen turposin kuin polakka. Jeesussandaaleita en voinut kuvitellakaan pitäväni. Vihkisormukset pureutuivat valkoiseen nakkisormeen kuin sutenöörillä.
 Itsehän en syönyt yhtään jäätelöä, vaan join frappea. Sitä ei muuten saa mistään Suomesta, koska mäkkäriversiota ei lasketa! Törkeetä! Koska kuitenkin olen dieetillä, söin tällaisia salaatteja, tavallaan ostettuani hyvän omantunnon. Pakolaisasia vaivaa minua vieläkin, joten pohdin sitä täällä omissa mehuissani ja seuraavassa postauksessa kerron ainoastaan kepeitä matkajuttuja. Sopiiko?






lauantai 8. elokuuta 2015

KYSY MINULTA- vastaukset ja vähän muutakin

Ennen ulkomaanlomaani keräsin lukijoilta kysymyksiä täällä blogissa, sekä instagramissa. Olen itsekin tavattoman utelias ihminen, enkä osaa sillä lailla salailla itsestäni perusasioita. Toki turpiin tulee joskus, koska ihmisten luontainen uteliaisuus ei aina välttämättä ole hyväntahtoista. Minulla kuitenkin on: rakastan ihmisiä, tarinoita ja juttuja. 
Mennäänpä kysymyksiin:
- Missä tapasit puolisosi?
Nyt toivon, ettei yksikään tunnetun helsinkiläisen kokkikoulun opettaja lue tätä. No, opiskelin 90- luvulla ekaa ammattitutkintoa (kerron myöhemmin muista tutkinnoista), eli kokiksi, tarjoilijaksi ja respan tädiksi. Nykyinen mieheni tuli kouluumme vaihto-oppilaaksi ja minä olin vaihtareiden tutor, eli tavallaan tukioppilas. Vastuullani oli tutustuttaa jengi kaupunkiin ja tapoihin. No, kahden viikon päästä menimme kihloihin. Ensi viikolla 15- v hääpäivä, jabadabaduu!

- Kerro parhaasta ystävästäsi 
Olen nirso ihmissuhteiden suhteen, toki avoinkin. Olen oppinut karsimaan hangaroundit ja hovineidot ympäriltäni, eli yksisuuntaiset ihmissuhteet. Bestikseni on kaksossisareni, sataprossainen luotto. Opiskelemme samassa koulussa ja teemme miltei kaiken yhdessä. Lasteni kummitäti ja aikuinen, jolle voi puhua.

- Miten vanha olet? 
Tavallaan 38. Tavallaan siksi, koska asioin samoissa liikkeissä kuin 12-vuotiaani ( eri aikaan, koska nolo).

- Lempi Victorias Secret- tuoksu?
Mä en ole niitä kaikki vielä haistanutkaan, mutta entien käytän Amber Romancea.

- Kuinka monta huulipunaa sulla on?
Laskin ja etsin. Huulipunia 17 ja huulikiiltoja 28. IHANAN MONTA!

- Ootko koskaan asunut ulkomailla? 
Olen. Kun olin vietellyt viattoman vaihto-oppilaan ja mennyt kihloihin, lähdin itse Englantiin vaihtoon. Sattumalta mieheni kotikaupunkiin, ajatella! Eli juu, olen asunut. Jäätiin sinne ja kokkikoulu jäi kesken.- Mitä opiskelet?
Tällä hetkellä väännän opinnäytetyötäni, minusta tulee Sosionomi AMK. Opinnot väännän tyypillisesti sairaan nopeasti ja hyvin. Aiemmilta koulutuksiltani olen: 
- yo
- melkein kokki, tarjoilija ja respan täti 
- Koulunkäyntiavustaja
- Lähihoitaja


- Kuinka keksitty lemmikkien nimet? 
Appu on oikeasti Lulu. Koska hän onkin mieskissa, eikä eka lapsemme osannut sanoa Lulu, sanoi hän Appu. 
Sissikissa on Sissi siksi, koska on yhtä punapäinen kun Sissi Romy Scneider. 
Suti on suti, koska Sutty on englantilainen kissannimi ja Suomessa kirjoitetaan niin kun lausutaan. Lisäksi kilppariväritys näyttää suditulta.
Pennin nimi tuli kröhöm: Palomies Samissa on tyyppi nimeltä Penni. Ja meidän poika oli pienenä fani. Lisäksi Penni on markan värinen, mikä liittyy jollain tavalla penniin.
- Ensitreffit ? 
Kenen kanssa? Jos aviomieheni, niin Ravintola Perhossa 22.9.1998. Samana päivänä juhlin omaa itsenäisyyspäivääni, eli erojuhlaa entisestä kihlatusta. 
- Ammatti?
Viraltapanon uhallakin kerron: Perhetyöntekijä. Autan perheitä, joilla on pulmaa omien lastensa kanssa. Nyt olen tosin opintovapaalla tuolla koulussa.
- Vaatekaapin turhin vaate? 
34- kokoinen iltapuku. Ehtii tulla uusi barokkikausi tai renesanssi ennen kuin se mulle mahtuu.
- Kodin turhin esine? 
En tiedä mitä meillä on. Sain pari viikkoa sitten tietää, että minulla on espressokeitin kaapissa. En pahemmin availe kaappeja, koska sieltä tippuu tavaraa.
- Tärkein saavutus? 
Saako sanoa lapset? Sanon silti. Sen lisäksi onnistunut avioliitto a opintomenestys.
- Pelkoja? 
Niin hirveä korkean paikan kammo, etten voi mennä Kampin kauppakeskuksen kolmoseen. Enkä mihinkään ylös, missä lasiseinät. Helsingin käräjäoikeus oli kauhea paikka (kävin katsomassa erään kohujulkkiksen käräjiä, itsehän olen nuhteeton).
- Haaveita?  
Olla radiojuontaja. Muuttaa keskustaan. 
Kosmetiikkatuote jota ilman et tulisi toimeen?
Clarinsin silmänalusten peittoaine, jolla peitän kaiken muunkin.  
 - Mitä pitää olla aina jääkaapissa?
Maitoa kahviin ja juustoa. Lapsille paljon muutakin.
 Seuraavassa postauksessa kerron Kreikan matkasta ja kuinka Kosin saari on vuodessa muuttunut. 
PUSS.