keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ai miten se arki niinku?

Kyllä mä itsekin joskus mietin, että miten tämän suurperheen arjen saa pysymään kasassa. Te vanhemmat, joilla on koululaisia ymmärtänette mistä puhun. Tämän kertomuksen lopussa on pari kuvallista niksiä teille.


 Meidän perheen aikuiset lähtevät töihin ja opintohin ennen lasten kouluunlähtöä, joten aamut ovat aika pitkälti puhelinkonsultaatiota kotiin päin. Soitan kotiin ja varmistan, että kaikki ovat syöneet aamupalansa. Soitan kotiin ja varmistan, että kaikki ovat pukeneet. Muistutan isompia laittamaan aamiastarvikkeet jääkaappiin. Soitan kaikista isoimmalle, että tarkistaa, että kaikki ovat laittaneet omat tiskinsä koneeseen. Varmistan, että pienin on melkein lähtövalmis. Soitan ja laitan pienen matkaan. Odotan puhelua koulun pihalta. Kun puhelu on tullut, kuittaan tyttöjen tekstarit. 

Tämän yksisuuntaisen soittelun lomassa olen toki saanut noin 7 kantelupuhelua, kuinka sisko ei lainaa harjaa tai kuinka kaikki vaatteet ovat yön aikana muuttuneet rumiksi tai pieniksi. Kuinka ne ranskanläksyt on sittenkin jääneet tekemättä, vaikka illalla ne kuitenkin yhdessä katsottiin. Mutta ne olivatkin eilisen läksyt.

Aikuisen iltapäivä menee  " Oon päässy koulusta" ja " Oon nyt kotimatkalla" ja " Oon kotona"- puheluiden vastaanottamiseen. Ne ovat ihania soittoja. Samoin kuin kyläilyilmoitukset ja " arvaa mitä"-puhelut.   Lähempänä neljää alkaa linjat kuumenemaan. Kotona skismataan kissanruokinnasta ja siitä, kuinka meille tarvitaan viides televisio täksi illaksi. Seuraavat soitot koskevatkin jos sitä, että koska me aikuiset tulemme. Ja me tulemme, niin pian kuin pääsemme. 

Olen ottanut tavaksi soittaa kotiinlähtiessäni. Varmistan, että sovitut kotihommat on tehty. Että kaikki lapset ovat siellä, missä pitää (vaikka olenkin lähettänyt noin 30 whatsappiä päivän mittaan). Olen oppinut, että kannattaa soittaa myös toinen varmistussoitto, että olen kotona viiden minsan päästä. 

Usein, soitosta huolimatta tilanne on jokseenkin erikoinen. Eteisessä on iso kasa reppuja ja kenkiä, eikä ovi aukea. Kissanvessat ovat tyhjentämättä. Kaikki verhot olkkarissa kiinni (perfektionistin kauhistus), että näkee täysillä pauhaavan pleikkakolmosen paremmin. Pleikkaohjaimia kaikilla sohvilla. Ihmisiä joka sohvalla. Kaikki kolme televisiota täysillä eri huoneissa, eri kanavilla. Eikä yhtään katsojaa.

Aamupalatarvikkeet ovat edelleen keittiössä ja margariini on öljyksi muuttunutta.

Silti, he ovat ihania. 

 Joku toinen, suurperheellinen, neuvoi aikoinaan minua tekemään värikoordinoidun lukkarin. Jokaiselle lapselle on oma väri, kaksoset samassa. Itsehän en muista aikatauluja ulkoa, jotan tämän olen kuvannut puhelimeeni. Tämä on nerokas ja hyvin maalaisjärkinen ratkaisu, mutta en itse tajunnut.
Olen ennen tätä keksintöä onkinut kotiavaimia hissikuilusta kepillä ja purkalla, sekä ongella. Ongella onnistui!

8 kommenttia:

  1. Mulla in enää tuolle nuoremmalle soittelut aamuisin ja whatsapp iltäpäivisin. Saan viestejä ja puheluita siitä monelta tulen kotiin, mulla on nälkä ja mitä ruokaa meillä on. Harvoin mutta välillä kuitenkin toinen on toista ärsyttänyt.
    Lapset on ihania ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää puhelimella kirjoittelu on ärsyttävää, tulee paljon kirjoitusvirheitä.

      Poista
  2. Toi legoniksi on hyvä! Olen nähnyt tuon aiemminkin paristi, edelleen toteuttamatta, mut ton kyllä vois kun tuntuu et jo yhdenkin lapsen avaimet on aina kateissa! Toi lukkarihomma vaikuttaa kans pätevälle, ehkä ens vuonna toteutukseen. :) t. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Miten teidän aamut menee?

      Poista
    2. Aamut menee ihan hyvin. Meillähän on vielä yksi kuskattava eskarilainen, mä vien hänet ja suuntaan siitä sit töihin. Mulla on liukuva työaika eikä pitkä työmatka niin aamut ei ole niin tiukkaan lyötyjä. Koululainen menee nyt kolmena aamuna kasiin et hänkin lähtee sit samoja aikoja meidän kanssa. Kahtena ysin aamuna jää vielä kotiin, mutta osaa sieltä itse lähteä, tosin mies on ainakin nyt ollut vielä nukkumassa tuohon aikaan, joten sekin helpottaa koululaisen lähtöä! Katsotaan mitä ensi syksy tuo tullessaan.. t. Laura

      Poista
  3. Kuullostaa kohtuullisen tutulta, vaikka nyt on enää kaksi joita pitää paimentaa aamuisin lähtöön. Kyllä se siitä muuttuu hiljalleen vähän helpommaksi, tsemppiä,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Tää ei ollutkaan valitusvirsi vaan faktapohjainen juttu. :)

      Poista