keskiviikko 12. elokuuta 2015

Fifiteen years of everything eli HÄÄPÄIVÄMME

Ensin pyydän teitä kaikki lukijoita kuuntelemaan yllä olevan laulun ja astumaan asemaani päivälleen 15 vuotta sitten. Hääpäiväämme. 
Paras ystäväni ja paras ja ainoa kaksossisareni Sini lauloi kappaleen rakkaan isoveljeni vehkeilemän jousiorkesterin säestämänä. Siinä vaiheessahan en vielä itkenyt liikutuksesta (kuten nyt), koska olin niin jännittynyt että kolmivärinen morsiuskimppu viuhui vappuviuhkana ja yrjötti. Alttarilla entinen poikaystäväni, eli nykyinen aviomies kysyi legendaarisen " Do I got Lipstick on?" saatuaan suudelmaan vitijäykknä seisovalta vaimoltaan. Samaa kysyy edelleen ja vastaus on edelleen sama: " It suits you."

Meillä oli pienet häät Katajanokan Kasinolla. Vain läheisimmät ja kivoimmat ihmiset. Ruokaa oli kuulemma buffetissa paljonkin, jotain katkaraputytinää muistan syöneeni. Paikka oli koristeltu Suomen ja Enkkulan värein, eli kukkakimput olivat sini-puna-valko. Nyt jos menisin uudestaan naimisiin, en jännittäisi enää, koska en enää ymmärrä mitä jännittämistä naimisiinmenossa on.

Haluan puhua parhaasta häälahjastamme vielä erikseen isolla kappaleella, ennen kuin julkaisen karmean hääkuvan. Isoveljeni oli säveltänyt ja sanoittanut meille kaksikielisen rakkauslaulun, jonka kuulimme ensimmäistä kertaa vasta tanssiessa. Mehän ei kumpikaan osata varsinaisesti valssata, mutta eipä tuo haittannut. Itkemiseksi meni koko väestöltä ja eniten ehkä morsiamelta. Paljastan ainoastaan kertosäkeen sanat, jotka menivät näin: 
I love you, I Love you in english, I love you in finnish: mä rakastan sua..
Koska säveltä en tähän saa, niin kuvitelkaa intiimi sali, jousiorkesteri, vain rakkaimmat ihmiset ja onni.

Nyt tulee sitten malliesimerkki kauheasta morsiuslookista, hakusanoilla: Kuinka näyttää 45-vuotiaalta morsiamelta ja siltä, että olet synnyttänyt noin 6 lasta tai synnytät peräti parhaillaan? 

Seuraavaksi hakusanalitaniaksi laittaisin: Kuinka valita vääränvärinen huulipuna morsiamelle? Entäs toi kampausjuttu?
 Tältä tämä pariskunta näyttää tänään.
Ihanaa ilta teille kaikille ja rakkautta :)

20 kommenttia:

  1. Voi ihanuus. Mä kuvittelin ja aloin itkemään. Rakkaus on niin ihana asia maailmassa, että kaikkien pitäisi sitä kokea ja paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii. Meillä on häävideot tallella. Wanha kunnon vhs.

      Poista
  2. Ihana! Onnea teille molemmille!

    VastaaPoista
  3. Ensin mä herkistelin ja nyt vaan kikattelen. Ai hyvä tavaton, miten hauskasti kuvailit sun morsius-lookin :D
    Onnea teille ja toivotaan monta rakkauden vuoota lisää ♡♡

    VastaaPoista
  4. Hih. Mutta ehkä vuonna 2000 olin tavallaan tyylikäs. Nyt haluan uudet Beckhamhäät! Laihana ja avoselkäisenä. Uu.

    VastaaPoista
  5. Oo, sä oot ollut brunetti! :o Kuulosti ihanilta häiltä. Onnea! <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Joo, oon ihan tekoblondi. About 10 värinpoistoa ja kärähtänyt fleda

    VastaaPoista
  7. Mäkin muistan tuon päivän kuin eilisen: jännitti hirveesti laulaa se laulu, etenkin ku en voinut katsoa mihinkään tai keneenkään ku olis tullut Hachiko-efekti. Oli ihanat häät ja ihania ja hirmurakkaita ootte edelleen ❤️

    VastaaPoista
  8. Aa hachikoefekti eli kahden päivän vollotus? Voitais joskus kattoo se taas. Sitte ku jaksetaan valvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kattoo Hachiko? Neva ögen. Maailman kammottavin kauhuelokuva. Sille itkulle ei meinannut tulla loppua edes ekalla kerralla. Traumatisoiduin pysyvästi.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Heipsan Taru! Löysin tän sun ihanan blogisi 40+ -blogiyhteisön kautta,
    johon itsekin kuulun. Tulin ja jäin :)
    Katajanokan Kasino on upea paikka hääjuhlan viettoon, voiko kauniimpaa
    ollakaan!
    Suloista hääpäivää teille <3
    Tervetuloa vastavierailulle blogiini, jossa seikkaillaan mm. mökkimaisemissa
    Turun saaristossa ja seurataan aikuiselle naiselle sopivaa muotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Teija! Aloin seuraamaan blogiasi. Ihana!

      Poista
  11. Tuhannesti onnea kyyhkyläiset <3

    VastaaPoista
  12. Onnea onnea vaan! Rakkaus on ihanaa.

    VastaaPoista