maanantai 10. elokuuta 2015

Kreikan Kos, pahanmielen kertomus osa 1.

Olen taas innostunut matkailusta, kun lastenkin kanssa kehtaa suunnilleen liikkua. Kun lasten möykkä kotimaassa on kuitenkin ollut liian korkealla tasolla esimerkiksi kauppakeskusvierailuiden ja jatkuvan tavaran haluamisen takia, on hyvä lähteä tarpeeksi kauas möykkäämään uima-altaalle lisää.
Itsehän olen päässyt ennen heinäkuista matkaa jo kahdesti Euroopan lomalle tänä vuonna, ensiksi siskoni kanssa lempiradioni kautta Muncheniin ja toisen kerran mieheni kanssa pusulomalle Berliiniin. Jälkimmäinenhän oli miltei maailmanlaajuiseen skandaaliin johtanut museosekoilu, jossa erästä tutunnäköistä suomalaista rouvaa syytettiin saksankielellä yhdestä sun toisesta sääntörikkomuksesta ja renenssanssiaarteiden pilaamisesta. Ensimmäinen Saksanmatka oli sekin legendaarinen erinäisine mulkkuiluineen ja eksymisineen.
Mutta puhutaanpa Kreikan reissusta.


Olimme viime kesänä Aurinkomatkojen kautta Kosin kaupungissa, koska sieltä löytyi perheellemme tarpeeksi suuri huoneisto hienohkosta hotellista. Suosittelen vahvasti Kos Hotel Junior Suitesia ihan vaikka vaan runsaan aamupalankin takia. Koska viime vuonna koko perhe itseni mukaanlukien ruskettui hyvin ja käyttäytyi lomalla hienosti, eikä kukaan saanut lentokoneessa suurta sätkyä, varasimme samaan kohteeseen uuden reissun. Korkeanpaikankauhuisena saimme viime vuonna ihanan kolmion kahdella kylppärillä, yksi kerros maan yläpuolelta. Nyt otin jo kesäkuussa yhteyttä hotelliin ja toivoin samaa, turvallista huonetta. 

Arvatkaapa mitä. Saapuessamme hotelliiin, meitä odottikin vielä suurempi ja hienompi huone sekä palkintokori täynnä hedelmiä. Piti sitten itkellä tätä huomionosoitusta kahden valvotun yön jälkeen.
 Kaupungin ilmapiiri oli muuttunut vuodessa. Ensin luulin kansalaisten olevan ahdistuneita taloustilanteesta, mutta kaupungilla vasta selvisi: Kosin saarelle on saapunut tuhansia pakolaisia Syyriasta.
Moni pienyrittäjä on mennyt nurin, koska turistit eivät viihdy saarella nähdessään inhimillistä hätää. Tätä minun piti itkeä pari päivää myös. Kuinka voi olla, että turisti kehtaa valittaa lehdistössä, ettei voi nauttia ateriastaan kun pakolaisperhe kuolaa vieressä nälissään? Tilanteen ratkaisemiseksi rantaravintoloitsijat ovat rakentaneet näkösuojia erottamaan hädässä olevat pakolaiset ylhäisyydestään nauttivista turisteista.

Ihmiset, jotka tuntevat minut, tietävät että olen vähän sellaista maailman hätää kantava ja äiti Teresa-syndroomasta kärsivä. Viime vuonna iso osa lomabudjetista meni kulkukissojen hoitoon. Nyt kun näin ensimmäistä kertaa läheltä vain Hesarista lukemaani hätää, tuli se tavallaan osaksi minunkin arkeani. Jos jonkun loma menee pilalle siitä, että äiti ja kolme taaperoa paistuvat auringonpaisteessa liian näkyvästi, niin saa mennäkin. Lomani suurin murhe oli: mistä tiedän keitä auttaa, kaikista tuhansista? Kuka minä olen päättämään, miten hädänalainen tulee autettavan olla? Saanko edes auttaa?
Lopulta eräänä illalla kohtasin perheen, joita pystyimme auttamaan edes miettimättä enempää.
 Jottei tämä koko postaus olisi pakolaisasiaa ja liian vahvaa, niin kerronpa kevennykseksi muutakin. Ruoka oli ihanaa, kuten aina. Hyvin alkanut jumppaukseni meni täysin hukkaan, koska kuumuudesta johtuen turposin kuin polakka. Jeesussandaaleita en voinut kuvitellakaan pitäväni. Vihkisormukset pureutuivat valkoiseen nakkisormeen kuin sutenöörillä.
 Itsehän en syönyt yhtään jäätelöä, vaan join frappea. Sitä ei muuten saa mistään Suomesta, koska mäkkäriversiota ei lasketa! Törkeetä! Koska kuitenkin olen dieetillä, söin tällaisia salaatteja, tavallaan ostettuani hyvän omantunnon. Pakolaisasia vaivaa minua vieläkin, joten pohdin sitä täällä omissa mehuissani ja seuraavassa postauksessa kerron ainoastaan kepeitä matkajuttuja. Sopiiko?






4 kommenttia:

  1. Voi ei, mullakin on äiti Teresa syndrooma...se on välillä ahdistavaa. Ainakin ahdistaa kun itse nauttii ja muut kärsii. I feel u soulsister ☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemmehan saman alan naisia :) Onneksi lomalla oli myös ihanaa ja kivaa ja muuta. Oli pakko saada tuo kokemus ekana jaettua.

      Poista
  2. Mulla oli myös äiti -Terasa syndrooma, mutta se alkoi lopulta käymään oman terveyden päälle, joten jouduin luopumaan siitä. Joten nostan todellekin hattu edesmenneelle äiti Teresalle, että jaksoi loppuun asti!! <3

    Mulle oikeasti tulisi erittäin huono omatunto siitä, että vedän ravintolaruokaa naamaan, jos toiselle puolen katua istuisi kodittomia pakolaisia nälissään. :( En vaan pystyisi ja enkä osaisi nauttia lomastani, valitettavasti. Silti noi näkösuojat on jotenkin absurdeja, ihan tosi?!? Siksi olin vähän huojentunut, että ei varattu lomaa Kosille, vaikka se oli aluksi kiikarissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkösuojat ihan totta!! Kos on niin ihana paikka, että harmittaa turismin kato. Viime vuodesta moni mesta mennyt kiinni. Pakolaisista ei siis ole mitään "uhkaa tai vaaraa" turisteile, ainoastaan hädän näkeminen on karkoittanut.

      Poista