lauantai 5. syyskuuta 2015

Satavarma pizzaohje

Kuulun keittiöpassiivien joukkoihin. Teen ruokaa vasta kun on pakko tai tulee joku ihana (helppo) resepti kokeiltavaksi. Varmaan pitäisi päästä erinäisistä ruoanlaitollisista alemmuuskomplekseista yli ja ottaa kokkikoulun antamat opit käyttöön.
Tänään alkoi tekemään mieli pizzaa, vimmatusti. Ainakin naiset tietävät, miltä vimmatusti ruoka-ainetta hinkuaminen tuntuu.

Jaan teille rakkaalta isiltä saamani superhelpon pizzapohjaohjeen. Tätä ei voi pilata.
 
 
PAPAN PIZZA

4, 5 dl jauhoja (myös glut.free käy)
1,5 tl suolaa
1,5 tl leivinjauhetta

Sekoita yllämainitut keskenään
 
1.5 dl käsilämmintä vettä
1,5 dl öljyä (kaikki lajit käy)
Sekoita taikinaksi, levitä leivinpaperin päälle ja kaulitse. Pohjalle tomaattipyreetä ja siitä eteenpäin täytteitä omavalintaisesti.
Paista (sähkö)uunissa 300 asteessa 5 minsaa tai kunnes reunat alkavat ruskettua. Valmis.
 
On noi vesileimat liian isoja höh.Ohjeessahan on kivointa se, että siihen ei tarvita hiivaa. Meillä se on aina loppu, kuten teilläkin, eikö? Meitä kun on niin monta syöjää, niin täytteeksi tuli 1300(!) gr jauhelihaa, 2 isoa purkkia ananasta, iso purkki oliiveja ja homejuustoköntsä. Sekä juustoraastetta  päälle. 
 Koklatkaa ja kertokaa, saitteko yhtä hyvää kuin mä! JEE!

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille.
 

8 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Multa yleensä löytyy kuivahiivaa, mutta laitan tän ohjeen ylös, et tiedän miten tehdään leivinjauheen kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Meillä on aina kananmunat ja hiiva loppu. Likat leipoo...

      Poista
  2. Nam sairaan hyvää, miten mun massu mörähti nyt niin kovin ja pitäisi laittaa pää tyynyyn ;)

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä herkulliselta. Voisin palasen maistaa

    VastaaPoista