perjantai 2. lokakuuta 2015

Sisältää arkaluontoista materiaalia

Tämä on ollut viikkojen viikko, sellainen jolloin en ole ehtinyt istumaan sohvalla. Olen vieraillut omassa kodissani, piipahdellut ja morjenstanut tutunnäköistä perhettä. Mitä ihmettä on muija sitten duunannut?
  
Olen pakottanut itseni oranssiin mekkoon, koska väri on in. Itselleni tuli olo, että ehkä näytän appelsiinilta, jolla on liian tiukalle vedetty korsetti. Itseni ulkopuoliset ihmiset sanoivat, että väri sopii ja olen arkana tähän totutellut.
 
 

Olen hillunut kaksoseni kanssa kaupungilla tämännäköisinä. Luojalle kiitos, ettei 90-luvulla (jolloin en ollut vielä absolutisti) ollut facebookia tai instagramia. 

Olen lisäksi osallistunut kaksoseni kanssa koulussamme järjestettyyn Someseminaariin, jossa puhujana oli AIVAN IHANA Niko Saarinen ja Vesa Linja-aho. Saimme oppia sosiaalisen median käytöstä, vaikka snapchatistä en luojan kiitos vieläkään tajua mitään. Kuvia en kehdannut ottaa, sorit!

 Lisäksi olen saanut arvokasta palautetta: "kuinka sä aina mainostat niitä paskoja meikkivoiteita." No, niin. Tuotteen käyttökokemushan on yksilöllinen, enkä voi valitettavasti taata kaikkien tyytyväisyysttä. Toisekseen, en mainosta, vaan kerron omista kokemuksistani. Arvostan kyllä eriäiviä kokemuksia ja kasvottain sanottua palautetta. Mikään mainosblogihan tämä ei ole, eikä sellaiseksi tule. Jaan ilosanomaa löytämistäni uutuuksista. Suurin osa kirjoituksistanihan kuitenkin painottuu ihan muualle kun meikkivoiteisiin.

 

Lisäksi saimme viimeistelyä opinnäytetyömme ja aiheutimme kirjaston takanurkassa mielipahaa kikattamalla liian kovaa. Ryhmätiloihinhan meitä ei enää mielellään oteta, koska kovaääninen radionkuuntelu ja kirjakaapissa ollut kolakätkö olivat epäsopivaa käytöstä aikuiselle.

 
 


Lisäksi löysin eräästä illasta kolon aikaa, jolloin ehdin kampaajalle. Tukkkahan oli ulkomailla kärtsännyt purukumipehko, koska en halunnut pidellä helteessä lakkeja ja huiveja, koska muuten mun ihanaa tukkaa ei olisi nähnyt kukaan. Nyt se on uudelleen upee.

Blogin facebookryhmässä (olethan liittynyt jo?) kyselin  lukijoiden kiinnostusta hiusaiheiseen arvontaan. Viikonloppuna saattaa kuulua asiasta lisää! 
Ihanaa perjantaita teille! Mä joudun kuulemma nyt siivouspuuhiin, kun kotona kerrankin olen. 

12 kommenttia:

  1. Kiitos maailman rakas Taru ihanasta viikosta: saatiin olla extrapaljon yhdessä ja saatiin jopa oppari VALMIIKS!!! Ihanaa!! Oot rakas ❤️

    VastaaPoista
  2. Ihanaa perjantaita ja viimeinen kuva on aivan kertakaikkisen upea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina! Otettu pari tuntia treffiemme jälkeen :)

      Poista
  3. Kiva tuo oranssi mekko :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihana toi mekko, musta se ei näytä yhtään appelsiinilta, niih!

    VastaaPoista
  5. anonyymit... Voi hyvää päivää! (Oletan, ettei moinen palaute tullut nimellä? )
    Kaunis mekko ja kaunis kampaus. Ei sinusta aplaria saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, palaute tuli ihan kasvotusten. Eli tuli nimellä ja naamalla :) Anonyymit eivät ole vielä mulle alkaneet, kopkop.
      Kiitos mekkokehuista! Ja tukka.

      Poista