maanantai 16. marraskuuta 2015

Pikkujoulufiiliksiä: Kokomo TIKIBAR&Room

 

Nelkytplussalaiset kokoontuivat viime viikolla juhlimaan pikkujouluja Stadin ja itseasiassa koko Suomen ensimmäiseen tikiravintolaan Kokomo Tikibar&Roomiin.

 Mähän olin että juu, mikä tiki? Tiki-ravintoloissa ruoka on alun perin tukeutunut havajilaiseen kulttuuriin ja saanut vaikutteita myöhemmällä ajalla aasialaisesta ja amerikkalaisesta ruokakulttuurista, kuten myös meillä. Tiki kuvastaa myös tiettyä kulttuuria ja elämäntapaa. Tälle kulttuurille olennaista on pitää hauskaa ja nauttia elämästä, ja elämän sisältämistä pienistä ja suurista iloista.(www.kokomo.fi)

 

Nelkytplus-blogiyhteisön mamma Heli oli järkännyt meille ihania lahjuksia yhteistyötahoilta, KIITOS HELILLE ja firmoille. 

Miten se syömäpuoli sitten sujui?

 

Alkuruoaksi oli ihanan mureaa leipää, jossa oli sisällä kanaa. 


 

Sekä simpukoita ja corndogeja. Makkaran ystävänä lämpesin eniten maissikuorrutteiselle tuotteelle, kuvaakaan en ehtinyt ottaa. 

Salakuva vieruskaverin vuohenjuustokiekosta. Tällä elin esikoisen raskausajan.


Absolutistin on nykyään helpompi sulautua joukkoon. Vielä muutama vuosi sitten olin jaffalaseineni raittiuden huutomerkki. Nykyisin saa kaikkia kivoja cocktaileja ilman alkoa, kuten kuvassa! Otin Passion-inkiväärijuoman, tarpeeksi makea ja hedelmäinen makuuni. Namii.

 

Olisitte nähneet, mitä kävi kun pääruoat tuotiin pöytään. Bloggaajathan eivät syö, ennen kuin ruoka on kuvattu. Bloggaaja ei myöskään syö, ennen kuin vieruskaverin ruoka on kuvattu :)

Itse tilasin VALTAVAN kana-annoksen, Hawaii Chicken. Annoksessa oli maissileivitettyä  kananrintaa, grillattua ananasta, friteerattua bataattia,  salaattia ja curry-passionmajoneesia. Annos oli todella iso, enkä jaksanut sitä kokonaan edes syödä. Bataatti tässä muodossa oli rapsakka ja erityisen hyvä.
 
Ravintola oli tosi tunnelmallinen ja valaistukseltaan suhteellisen hämärä. Mulla ei ole lisäsalamoita kamerassa ja itselleni tyypilliseen tapaan löysin pimeäkuva-asetukset vasta eilen. 
 
Pääruoan jälkeen tuli valinta: mahtuuko jälkkäriä vai ei? Kerrankos sitä nyt itsensä ähkyksi vetää, joten otin suklaakakkua.

 Blogikollega Dioriinan Creme Brulee lähikuvassa.


  Suklaakakkua, valkosuklaajäätelöä sekä passion-banaanimelbaa.
Melbaa en itseasiassa edes huomannut, kakku oli niin voimakkaan suklainen. Tämä jälkkäri nousi kyllä heti lempiannosteni listalle.


suklaakakku resepti 

Ennen ähkyä trioa hymyilytti. Outi, Minä ja Dioriina. Kuvan otti Jael.


Kaiken kaikkiaan ilta oli superi. Oli kiva nähdä suurin osa bändistä, eli yhteisöstämme, saman pöydän ääressä. Kaikken kanssa en ehtinyt juttelemaan syvällisemmin, mutta ensi kerralla sitten.

Kiitos vielä Helille ja Kokomolle!

KOKOMO TIKIBAR&ROOM Uudenmaankatu 16-20 00120 HELSINKI

 

16 kommenttia:

  1. No, sielläpä on nyt ruoka- ja drinksukuva poikineen :). Uuh, tulee nälkä pelkästään katsoessakin. Ihanaa viikkoa Taru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vieläkin masu täys. Ihanaa viikkoa!

      Poista
  2. Näyttää kyllä tosi herkullisilta annoksilta kaikki :D

    VastaaPoista
  3. Mukavaa oli! Onneksi olen juuri tämän päivän lounaan jo syönyt, niin ei tullut nälkä näitä tarjoomuksia muistellessa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Ensi kerralla ehkä ehdimme jopa juttelemaan!

      Poista
  4. Annokset olivat kyllä todella isot ja niitä oli riittävästi! Oma salaattini oli herkullinen, mutta napsin myös noita bataattiranuja naapureiden annoksesta, olivat todella hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun saan sähkölieden, kokeilen tehdä himassa. Nykyisen avotulen kanssa ei friteeraus nappaa.

      Poista
  5. Oi miten kiva postaus! Olen itse ollut niin positiivisesti yllättänyt miten hyvin 'alkoholittomat' otetaan nykyään huomioon. Toki joskus pitää vielä tyytyä vichyyn tai jaffaan, mutta tosi usein on se kiva ja näyttäväkin vaihtoehto tarjolla : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Ihan totta, ei ole enää pakkopommaccia !puss

      Poista
  6. Meillä oli niin kivat ja hienosti järjestetyt pikkujoulut. <3 Mitä ruokaa ja mitä drinkkejä. <3

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa ruokaa ja ihan huippu seuraa. Ihana ilta (kikatuttaa vieläkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kikatuttaakin. Laittais Marina ny sen videon!

      Poista
  8. Huhhei mitä ruuat! Mulla on sanonta, suklaakakkua mahtuu aina. Pitää muuten paikkansa, jopa ton jättiläisannoksen jälkeen. :D Epäilen, että mulla on sille oma mahansa, pätee varmaan myös suhun? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on suklaamahat erikseen tottakai. Syön niin paljon suklaata, että ei se muuten selity!

      Poista