keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Appukissan joulutervehdys

Tapahtuipa niinä päivinä, kun vielä asuimme pääkaupungin keskustassa.

Appukissa on ikänsä ollut ulkoiluhenkinen, eikä keskustan vilkas liikenne raitiovaunuineen häntä pysäyttänyt. Kissa tosin pysäytti raitiovaunuliikenteen.




Puolipilvisenä kesäpäivänä puhelimeni soi. Langan toisessa päässä oli raitiovaunun kuljettaja, joka lämminhenkisesti kysyi. " Onko tällainen raidallinen kissa teidän, kaulapannassa oli numeronne?".
Hieman kauhunsekaisin tuntein vastasin: " juu". 
Ystävällinen kuski jatkoi:" Tuota, voisitteko tulla hakemaan kissanne pois kiskoilta? Hän makaa keskellä xxx-katua, eikä vaunu pääse liikkeelle." Kiiruhdin paikalle ja totta tosiaan, siinä Appukissa makaa keskellä kiskoja auringonläikässä lämmittelemässä. Täysinäisen vaunun pällistellessä torun kissaa ja kannan kainalossa silloin jo yli kymmenvuotiaan egoistin kotiin. 
Asiasta keskustelimme vielä kotonakin ja vastaukseksi sain minun kaupunkini, minun sääntöni-tyyppistä suhinaa.




Toinen tapahtuma on vielä uskomattomampi, mutta joka sanaltaan totta. 

Iltaisin Appukissan ulkoillessa, ihmettelin takapihallamme hilluvaa mustaa pienikokoista kissaa. Koskaan he eivät olleet samaan aikaan näköpiirissä. Oma kissamme saattoi olla tunteja poissa ja palasi kotiin kylläisenä, vieraalta parfyymilta tuoksuen. Tiedän, että kissat saattavat ahneuksissaan leikkiä koditonta, mikäli muualla on tarjolla herkullisempaa ruokaa ja enemmän ihailua. 

Puhelimeni soi jälleen. Tällä kertaa soittaja oli venäläistaustainen nainen, oliko peräti Tatjana tai Svetlana. Nainen soitti parin kilometrin päästä, ydinkeskustasta. Kysyi samaa, mitä raitiovaunukuskikin. Vastasin jälleen, että : "juu, on meidän poikamme". Tärkeä asia kuitenkin jatkui näin: " Teidän kissanne on täällä, mutta onko meidän kissamme teillä?" 



Keskustelun aikana selvisi, että musta tyttökissa oli soittajan ja oli ollut emännältään hukassa pari viikkoa. Tilanne oli Appukissalle hämillinen, koska tyttökissa oli tiineenä ja Appukissa ei voi saada lapsia.

Mustan kissan omistaja oli ottanut yhteyttä Etsijäkoiraliittoon, josta vihikoirat saapuivat pihoillemme jäljittämään raskaana olevan neidin vaelluksia. Hän ei suostunut palaamaan kotiin ilmeiseti yllätysraskauden vuoksi ja haki meiltä turvaa. Pian minä, Appukissa ja vihimäyrkoirat taluttajineen kuljimme pitkin keskustan puistoaluetta synnyttävää äitikissaa etsien. Äiti mahoineen löydettiin ja saatettiin kotiin lapsivuoteelle. Appukissan osuus asiassa oli ilmeisesti lohduttaa venäläisnaista, joka oli huolesta ja kaipuusta syrjällään. Se, kuinka kissat osasivat vaihtaa pihoja keskenään, on edelleen epäselvää.  

Vauvojen isä jäi mysteeriksi.

Ilopilleri jää nyt minijoululomalle ja toivottaa teillä IHANAA JOULUA!


19 kommenttia:

  1. Ihana stoori! Kissat on mainioita. :D Hyvää joulua! :) t. Laura

    VastaaPoista
  2. Tästähän sais hyvin kirjan tehtyä. Appu-kissan hurjat seikkailut osa 1 ja 2.
    Mukavaa joulua koko teidän perheelle ihana Taru <3

    VastaaPoista
  3. Siinä on kisulla ollut vaihderikas elämä tähän asti. :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on.Kerrostalossa viihtyi sisällä !

      Poista
    2. Aivan ihana kertomus, tutkimattomat ovat herran tiet...vai mitan Se menikään...sopii ainakin tähän.

      Poista
  4. Ihana Appu <3

    Oikein ihanaa joulun aikaa sinulle Taru <3

    VastaaPoista
  5. Hi hii...kivoja kisulitarinoita. Voi teidän kisulia.

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Pojat! Samaa teille, vähän myöhään...

      Poista
  7. Appukissa vaikuttaa symppikseltä ^_^ <3

    VastaaPoista
  8. Ihana koskettava juttu ja niin totta kuin vain olla ... sellaisia kissat ovat <3

    VastaaPoista
  9. Sellaisia ne kissat ovat - oma pää ja oma lupa!

    VastaaPoista