maanantai 14. joulukuuta 2015

Kuusi pyörtyi

Meillä on vähän eriskummalliset joulualustavat. Emme koristele kuusta aatonaattona, vaan jo ennen puolikuuta. Meillä on kaikenlisäksi Britanniasta rantautunut muovikuusi. Omaan egooni tuo kumihökötys otti eniten, koska vielä muutama vuosi sitten meillä oli oikea kuusi ja oikeat kynttilät. Kun pentukissat pariin kertaan olivat sytyttäneet pyrstönsä tuleen oikeilla kynttilöillä, siirryimme keinotekoisempaan jouluun.

Koristeista tulee sanomista joka vuosi. "ME EI HALUTA PINKKEJÄ KORISTEITA", on se laulu jota meidän kodissamme lauletaan. "ME EI HALUTA HOPEISIA KORISTEITA", kuuluu toinen säkeistö. No, tilannehan on nyt pinkki ja hopea.


Olen vuosien varrella hamstrannut kaikki näkemäni ihanat koristeet. Kuusessa on toki myös lasten omatekoisia, punaisia koristeita. Tää helminauha on kissojen suosikki, viime yönä kuusi jo pyörtyikin maahan.


Pallossa näkee kuvaajan. En ollut muuten minä.


Meillä perheen miehet laittavat tähden paikoilleen ja akkavalta taputtaa.



Tosissaan, kun kuusi oli rakennettu (koska rakentaahan tämä muovinen pitää), muuttivat pikkukissat sen alle nukkumaan. Ihmettelivät yllätysmetsää ja siinä asuvia leluja. Toinen kiipesi latvaan ja heitteli alhaalla odottavalle koristeita lasienkelistä peruspalloon. Niillä pikkuiset pelasivat, kunnes päättivät kaataa koko puun.

Veikkaan, että aattoon mennessä kuusi on kokonaan koristeista nyljetty, vaakamallinen kuusi.

Miten teidän lemmikit? Arvostavatko ne yhtä paljon näitä ihmisten keksintöjä?

Ihanaa viikkoa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Mulla kissat jätti kuusen aina rauhaan, ihme kyllä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh. Meillä seniorikissat kävelee ohi nauraen.

      Poista
  2. Meillä on aina muovikuusi ja minä tykkään laittaa sen jo vaikka marraskuun lopussa, viim. itsenäisyyspäivänä kuitenkin. Tänä vuonna meni kiireiden takia vähän yli. ;) Ja sekös mua stressasi! Rakastan joulua ja kaikki koristeita ja mä päätän täysin värimaailman jne.! <3 Hui, oikeat kynttilät kuusessa skitsottais mua ihan hulluna! Nimittäin mietin aina jo jouluvaloistakin että millonkahan on kämppä tulessa.. t. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli lapsuuden kodissakin aina aidot molemmat, ikinä ei sattunut mitää. Nyt on enempi katteja.

      Poista
  3. Muovikuusi täälläkin ja kisujen takia alunperin, mutta nyt olen oikein tyytyväinen. :) Ihanalta näyttää Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän toi varise, mutta ei tuoksukaan. Pusuja Tiia!

      Poista
  4. Ihana kuusi. Kun muutama vuosi sitten ostettiin joulukuusi, niin perinteeksi sen koristeluun tuli ensimmäinen adventti. Teilläkin ollaan ajoissa, musta hyvä niin, hirveä homma sen raijaamisessa ja koristelemisessa, niin olisi ihan tylsää nauttia kuusesta vain viikko. :D

    VastaaPoista
  5. Meille tulee aito kuusi, appivanhepien mailta saamme aina hakea. Toiveissa on pieni kuusi, koristeeksi saattaa tulla vain Kööpenhamniasta ostettu kaunis metallinen tähti ja ehkä valot. Muutenkaan tänä vuonna joulukoristelu ei ole innostanut lainkaan. Muutama lasipallo ja kynttilä ruokapöydällä sekä itse kasattu hyasinttiasetelma ovat ainoa joulun merkki parvekkeen kaiteella olevan havuköynnöksen ja valojen lisäksi.

    VastaaPoista
  6. Meillä ei ole koskaan ollut ongelmia kissojen ja kuusten kanssa, vaikka aina on ollut kissoja ja aito kuusi. Jos kuusi on muuten lähellä seinää, niin sen voi huomaamattomasti kiinnittää seinään siimalla ja parilla koukulla (martha stewartilta löytyy ohjeet tähänkin! :D)

    VastaaPoista
  7. Heh, meilläkin joskus oli kissa ja kuusi-yhdistelmä ja yhden kerran kissa kiipesi latvaan ja kaatoi sen eikä toista kertaa kiivennyt. Upean runsas kuusi teillä <3 Iloa joulun odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksu kissa. Meillä hillutaan latvassa edelleen.

      Poista