tiistai 26. tammikuuta 2016

Omakuvia

Mä olin vuodeks unohtanut lempiharrastukseni, piirtämisen. Oon sellainen, että joko teen jotain, tai sitten en. Kuten viime kesäinen jumppahulluus, sitä kesti aikansa ja nyt en katso jumppasalille päinkään. Oon kotona hoitamassa räkätautilaisia, joten mikäs tässä piirrellessä.

Viikonloppuna aloin vahingossa piirtämään. Mulla alkaa aina kynähommelit omasta naamasta, varmaan psykologisesti ajateltuna jonkin sortin itsensätutkiskelua ja peilaamista. 
Tottahan se on, että kun katsoo itteensä silmiin, niin näkee ittensä. Nyt oli niin nerokas lause, että jihuu kirjallisuuden nobeli tänne ja filosofian myös.

Joissain asioissa oon niin homssantuu, kuin olla voi. Tavarat ovat suurimmaksi osaksi väärissä paikoissa. Lasten koululyijäreillä jouduin siis piirustelemaan, koska omat viralliset piirustuskynäni ovat samassa paikassa, kuin muutkin kadonneet asiat. Piirustuksia saatan sitten vääntää univelkaiseksi asti, jos on nenä vinossa tai silmä millin alhaalla. Tänään olen tehnyt tällaista.





Ahdistaa, kun en saa leukaa kohdalleen. 



Viikonloppuna tein omakuvan. Oli muuten vika kerta toistaiseksi, kun piirrän itseni karvahupun sisään. 

Onko teillä fiilispohjaisia harrastuksia, vai aina joka tiistai sama tanssitunti? 

24 kommenttia:

  1. Jaa, että karvahuput saa jäädä :D osaispa sitä itsekkin piirtää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, koska kynät kuluvat loppuun karvaa piirtäessä :D

      Poista
  2. Sun piirustukset on kyllä niin upeita♡♡
    Mä meen mun harrastukset fiilispohjalla aina. Töissä mun kuulee usein sanovan, että tänään oli sen verran rankka päivä, että pitää näpertää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi on kyllä totta! Mulla auttaa neulominen, jos keittää kunnolla. Mutta sitten mä yleensä teen jotain kauheen vaikeeta kirjoneuletta ja keittää enemmän, kun menee laskut sekasin.

      Poista
  3. Voih, kun oliskin tuollainen taito :). Mä niin tarttisin musta-valkoisia kuvia seinälle, joko elukoista tai lapsista. Ootko kauheen kallis taiteilija?!? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kauheen kallis, koska tää on ihan harrastelua. Laita meiliä ilopilleriblog at gmail.com

      Poista
  4. Upeita piirustuksia sulla! Sulla on selvästikin taidesilmää :)
    Tämän hetkinen harrastus on villasukkien kutominen ja se on jokapäiväistä ja jokaaikaista. Sitä en teen fiilispohjalta. Uutena harrastuksena fiilispohjalta on bloggaus tai siis sen harjoittelua. Ehkä siitäkin tulee jonain päivänä jokapäiväinen harrastus. Ja onhan sitä aina tulaa fiilispohjaisille harrastuksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkien tekeminen on ihanaa! Mä hurahdin joskus sellaisiin kolmiohuiveihin ja sitten loppui inspis. Käynpä tsekkaa sun blogiasi!

      Poista
  5. Mahtavia. Mä ole harrastanut öljyvärimaalausta, mutta siitä on monta vuotta. Täällä kotona ei ole oikein paikkaa missä maalaisi, että koko kämppä ei haisisi tärpätille, joten se on vähän jäänyt... Piirtäminen tai maalaaminen on tosi rentouttavaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks muka oo hajutonta tärpättiä? Mä tykkäsin kanssa öljyvärihommista taidelukioaikoina, kun oli aina pari päivää aikaa odottaa kuivumista. Nykyään en malttais odottaa.

      Poista
  6. Olet kyllä ihan huikea kynänkäyttäjä! Ihailen suunnattomasti tuollaisia piirtäjiä (ja maalaajia) ja olen aina ihan ihmeissäni, kun tuollaisen taidon omaavat eivät tuo kykyjään kaiken kansan nähtäville - ja säännöllisesti.

    Ei olisi meikeläisestä tuohon hommaan, ei sitten millään. Tälle rouvalle riittää kirjoittaminen. Ja kun yhdistää työn ja harrastuksen, niin siinähän sitä sitten melkein jo onkin ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katoku en oo kehannu. Vähän sellaista noloo.
      Sä ootkin ihan superkirjoittaja, hatunnosto!

      Poista
  7. Olet kyllä taitava piirtäjä, upea omakuva!

    VastaaPoista
  8. Olet loistava! Ihan sun näköinen. <3 No kuules olin ehkä ihan joltisenkinlainen piirtäjä nuorena ja aina piirsin, aina ja aina, kunnes kyllästyin epäonnistumisiin, koin etten ole riittävän hyvä. Rakkaasta harrastuksesta tuli ahdistus ja siinä se sitten. Eikä ole kuin pyörällä ajo. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kato just siks mäkin piirrän harvoin. Menee hermot, jos menee pieleen.

      Poista
  9. Ihailen ihmisiä, joilla on tällainen taito. Ihana, että käytät sun luovuuttasi.

    VastaaPoista
  10. Piirustustaidon haluaisin oppia. Kaunis kuva :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos Kati. Nyt ei tunnu siltä.

    VastaaPoista
  12. Upea sinä! Taitava olet ja musta ainakin ihmisten kasvokuvat on kaikkein vaikeinta piirtää näköisiksi. Minäkin olen joskus piirtänyt/maalaillut ja pidettiin muutama näyttelykin porukalla mutta nyt en ole maalannut mitään vuosiin :( Katsotaan josko joskus mullakin into alkais uudestaan. Ilolla katselen sun taidettasi <3

    VastaaPoista