lauantai 19. maaliskuuta 2016

Osaanko?

Suomalaisen supernaisen, Minna Canthin päivänä aloin pohtimaan omaa vaikuttavuuttani maailmaan. En ole aikani suurenmoinen lehtinainen, enkä toitota poliittisia mielipiteitäni ainakaan blogissani. Sen sijaan olen äiti, vaimo ja oikeudenmukainen kansalainen.

Viikon mittaan olen kurkkinut meikkipurkkien taakse ja päätynyt miettimään tätä kaikkea: Onko minulla, tavallisella duunarilla, oikeus olla epävarma osaamattomuudestani? Ajan trendi on, että asiat otetaan haltuun saman tien ja kysyvä todellakin eksyy tieltä. Neuvoja kysyessä tulee alaston ja kömpelö olo, etenkin jos asia on selviö muille. Miksi näin on? Siksi, koska tietämättömyys tai asioiden kyseenalaistaminen meinaa vielä tänä päivänäkin samanlaista kapinaa, kuin Minna Canthin aikoina. 



Nyt kun Suomi on ainakin näennäisesti tasa-arvoinen yhteiskunta, ajatellaan lähtökohtaisesti kaikkien olevan samalla viivalla. Henkisen kapasiteetin tulisi olla standardimitoitettu, fyysisen suorituskyvyt ovat vakiot ja oikeus mielipiteiden julkituomiseen ei aiheuta julkirovioita. Vaan onko niin? 

Onko meillä äityleillä, vaimoilla ja sisarilla oikeus olla vähän vajaita ilman alisuoritumista? Ajattelin, että kukapa muu sitä omaa suoritustasoa mittaa, kuin sinä itse. Vaadimmeko siis itseltämme liikoja, tai siis vaadinko minä minulta?



En tiedä teistä lukijat, että onko teilläkin tapana analysoida omaa olemistanne suhteessa muihin. Minulle on tosi luontaista ajatella tilanteita subjektiivisesti, mutta kuitenkin asetun alitajuisesti heikompien kenkiin. Asioiden kyseenalaistaminen on tietty kuluttavaa, mutta myös antoisaa. Parhaimmillaan saa turhien sääntöjen tueksi jonkin teorian, johon voi asioita nojata. 


4 kommenttia:

  1. Ihmiset odottavat itseltään aivan liikoja nykypäivänä. Liiat odotukset luovat paineita ja sitä myöten stressaantuneita ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks mä en oo stressaanu yleensä. Outille pusuja

      Poista
  2. Minä olen pyrkinyt aiemmin täydellisyyteen ja ollut aika suorittaja sekä verrannut itseäni paljon muihin, mutta nyttemmin viisastunut ja opetellut epätäydellisyyden hyväksymistä. Jopa siinä määrin, että ajattelen että onpa se hyvä ettei osaa kaikkea, olisihan se hirweää pitää yllä sitä täydellistä tasoa koko ajan! Onneksi me kaikki saadaan olla vajavaisia ja oppipoikia tai -tyttöjä tämä ison elämän edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks! Mä en osaa kertotauluja seiskasta eteenpäin, enkä osaa aina pyytää apua. Ehkä opin ☺

      Poista