torstai 28. huhtikuuta 2016

MAYBELLINEN aamupala Stadin korkeimmalla mestalla

Muistattehan, kun kerroin olleeni hirmu rohkea ja olleeni tosi korkeassa paikassa? Lóréalin takia voisin ehkä mennä jopa kuumailmapallolennolle.





Mut oli totta tosiaan kutsuttu aamiaiselle Hotelli Tornin yläkerroksen baariin ihastelemaan Maybelline New Yorkin uusia tuotteita. Koska tilanne oli itselleni jännä, keskityin kuvaamisen sijaan kuuntelemiseen. Maybelline on yli sata vuotta vanha firma ja sen nimeä olen aina miettinyt. Tiesitkö, että perustajan (Tom) sisar Maybel toimi firman inspiraattorina? Isoveli näki siskonsa laittavan hiiltä vaseliiniin, eräänlaisena ripsarina. Firman nimeksi tuli Maybelline, koska sisko ja vaseline. Siksi se lausutaankin Meibeliin, ei Meibelain.
  
                                  



Joo, mutta tuoteuutuuksiin. Mulla on ainakin ihohuokoset kuin pesusienellä, enkä ole onnistunut niitä primerilla peittämään. Kevään ihanana, peittävänä uutukaisena on mattapintainen FIT ME MATTE + PORELESS –meikkivoide, jonka sävyt (5kpl) sopivat skandinaavikasvoihin.

                                 
Mä olen treenaillut contouria syskystä asti ja sain mukaani kahdensävyiset MASTER SCULPT -KOROSTUS- JA VARJOSTUSPALETIT. Kesäisin rusketun välittömästi suojakertoimista huolimatta, joten tummempi sävy sopii erinomaisesti heinäkuun rusketukseeni.

Mä olen niin ripsimuija ja tykkään laitella monta kerrosta ripsaria, mutta en missään nimessä uskalla kokeilla irtoripsiä tai volyymiripsiä. FALSIES PUSH UP DRAMA- uutuusripsari kohottaa laiskoja tai painavia ripsiä ja antaa tekoripsiefektin. Uu! Mulla toimii ihan yhdelläkin kerroksella.

                                     


Entäs sitten nämä teinikoplan uumeniin kadonneet Babylipsit! Meidän likat keräilee Babylipsejä ja sain itselleni ainoastaan lasipurkin. Mun pitää kuulemma ” antaa joku ripsiväri”, jos haluan näitä päästä testaamaan. Jotain kohtaa en nyt tajua :D

                              




Tilaisuus oli ihana ja kauniisti järjestetty. Kiitos tätäkin kautta!

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Lasten hammasvammat on syvältä ja saan ihan itteeni syyttää

Kiitos kaikille ihanista kommenteista eiliseen kaksosraskausjuttuun. Haluatte kuulla tämänkin tarinan kaksosuudesta, tai siis itseasiassa pari. 

Mä olen itsekin kaksonen, kuten on tullut ilmi. Teini-iässä alkoivat sen aikaiset kouluhammaslääkärit pohtimaan, että miksi ihmeessä mun maitohammas ei heilu. Alakulmahammas siis. Sitä piti pienessä pitäjässä pähkäillä ja seurailla, kunnes joku nerokkaasti keksi laittaa muijan röntgeniin.




Mitä röntgenissä selvisi, oli kyllä aika slaaki itselleni, siskolleni ja tietty äidilleni. Kuvasta huomattiin, että rautahammas kasvaa leukaluuta pitkin ja sen ympärillä on ”jotain”. Äiti oli toki kertonut mulle ja sisarelleni, että meitä oli ollut itseasiassa tulossa kolme vauvaa. Olisimme oikeasti olleet kolmoset, mutta luonto oli päättänyt toisin. Elinkelvoton, kehittymätön sikiösisko tai- veli, oli poistunut varhaisessa raskausvaiheessa.  Minut lähetettiin pikapikaa jatkotutkimuksiin yliopistolliseen sairaalaan, jossa sain taas olla vetonaulana. Itseasiassa varmaan ekaa kertaa elämässäni, vaikka sen jälkeen on ollut tyypillistä kuulla sanat ” me emme ole koskaan nähneet mitään tällaista”. Harvinaisia juttuja mulla on vielä varastossa.

Yliopistollisessa hammassairaalassa oli porukkaa pällistelemässä lisäkuvia ja tehtiin leikkauspäätös. Leikin itsenäistä ja olin tullut itsenäisesti ratikalla, vanhempien seuratessa seuraavalla perässä. Leikkauksessa löytyi 13 ylimääräistä vauvahammasta kasvaneena kiinni puhkeamattomaan kulmahampaaseen. Minulla oli suussani lisäksi yhteensä 8 viisaudenhammasta, jotka ovat vieläkin puhkeamatta. Kannoin syntymättömän sisareni hampaita tietämättä siitä. Kaksossisareni oli sen sijaan saanut ylimääräisiä sisäelimiä.

Tuolloin parikymmentä vuotta sitten en tajunnut, että tässäkin olisi jotain ihmeellistä. Kunnes omien lasteni maitohampaat alkoivat irtoamaan ja aikuishampaat puhkemaan. Esikoinen joutui aloittamaan oikomishoidon jo ekaluokalla, hampaita normaalimäärä. Toisella kaksosistani on ollut kitalaessa kaksi ylimääräistä hammasta ja samalla tytöllä myöskin oikomishoito, jota huuliharpputelineeksi sanon. Kyseessä siis niskaveto. Toinen kaksonen sen sijaan kantaa lisäviisaudenhampaita ja niiden puhkeamista odotellaan. Vaan kuopuksemme aloitettua koulun, selvisi jotain outoa. Hammaslääkärit ihmettelivät, kun viikon aikana olin neljän lapsen aikojen sattuessa peräkanaa jatkuvasti odotustilassa, että mikäs tän perheen tausta oikein on? Miten voi olla hampaat niin vinksvonks tai miten niitä voi olla aina liikaa? Otin puheeksi oman nuoruuskokemukseni ja sain kuulla, että minullakin on ollut mahassa todennäköisesti kolmas vauva kaksosraskaudessa. Lisäksi sain kuulla, että vinohampaisuus periytyy. Itsellänihän on oikeasti ihan jäätävät draculahampaat, joita on esteettisesti korjattu.

oli pakko. 


Aihe on ajankohtainen, koska kuopuksemme joutuu tai pääsee ylihuomenna leikkaukseen. 8-vuotiaalla on eturautahampaat yhteenkasvaneet ja hampaat joudutaan kirurgisesti poistamaan. Koloon istutetaan samalla puhkeamassa olevia hampaita ja edessä on pitkä oikomishoito. Itsehän olen aivan hätää kärsimässä, koska tiedän kuinka lasta jännittää ja koitan itse olla välittämättä omia traumojani lapselle. Meillä on tulossa sosekeittovappu.



maanantai 25. huhtikuuta 2016

Monoamniaalinen-monokoriaalinen kaksosraskaus


Silloin vuosia sitten, kun aloin odottamaan toista lastamme, tiesin saavani enemmän kuin yhden. Sen vain tiesi. Mä olen itse kaksonen, erimunainen eli epäidenttinen. Ekaan ultraan mennessä sanoin ilakoiden: ”Joo, siellä on kaksoset ja tunnen sitä paitsi liikkeetkin jo.” Kätilö kertoi heti, että sellainen on raskausviikolla 12 mahdotonta, tuntea liikkeet muka. No, kun ultravehje oli laitettu paikalleen, totuus paljastui. Tuplathan siellä. Mutta ei mitkään tavistuplat. Jo ekassa ultrassa oli porukkaa kuin Myllypuron ruokajonossa katselemassa oudon näköistä kohtua.

Normaalissa kaksosraskaudessa vauvoilla on kohdussa omat asunnot, kohtu on tavallaan väliseinällinen kaksio. Vauvoilla on yleensä myös omat istukat. Sitten on olemassa eri variaatioita, kuten yhteinen istukka ja omat vesikalvot (eli sikiöpussit). Riskaabelein ja harvinaisin monikkoraskaustyyppi on se, että kaikki on yhteistä istukasta vesikalvoon. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vauvat uivat sikinsokin kohdussa saman istukan varassa, eli napanuorat tulevat menemään umpisolmuun. Jos sikiön napanuora on solmussa, ei vauva saa happea, eikä ravintoa ja pahimmillaan menehtyy.

Toisessa ultrassa varmistui, että meillä on kyseessä juuri monoamniaalinen ja monokoriaalinen kaksosraskaus. Siellä sain lääkäriltä tietää, että tyttöjen menehtymistodennäköisyys on 50 % ja sain vahvan suosituksen abortista raskausviikolla 20. Itse näin asian niin, että selviytymisprosentti on 50 % , enkä missään tapauksessa suostunut harkitsemaan keskeytystä. Sanoin lääkärille, että mikäli riskit ovat niin korkeat, haluan tiheää seurantaa ja jatkuvia sydänkäyriä, jotta kaksosten todennäköinen äkkikuolema olisi ehkäistävissä.

Tuolloin asuimme vielä kaukana synnytyssairaalasta (tai no Vantaalla, mutta silti) ja esikoinen oli reilun vuoden. Päivittäin matkasin Naistenklinikalle, joko sydänkäyriin tai ultraan toteamaan vauvojen voinnin. Liikkeiden seurannasta ei ollut mitään hyötyä, koska vauvat oikeasti uiskentelivat ihan sikinsokin, enkä pystynyt mitenkään tietämään potkiiko A vai B. Vai eikö potki kumpikaan.

Maha kasvoi ja aloitettiin suunnittelemaan selektiivistä sektiota, eli keisarileikkausta. Tässä kaksosraskaustyypissä alatiesynnytys on poissuljettu, koska viimeistään synnytyksessä napanuorille käy kamalasti ja syntymää odottava vauva kuristuu. Leikkausaika sovittiin raskausviikoille 35 ja minulle alettiin antamaan kortisonia vauvojen keuhkojen kehittymistä tukemaan. Olihan selvää, että vauvat olevat joka tapauksessa keskosia. Koosta ei vaan ollut tietoa, koska syntymähän saattoi olla tänään tai sitten sovittuna päivänä.

Odotusaika oli raskasta. Emme uskaltaneet ostaa mitään, koska mitä jos? Emme uskaltaneet olla onnellisia kaksosista, koska mitä jos? Emme uskaltaneet edes ajatella, että mitä jos kaikki meneekin hyvin? Viikot etenivät ilman mitään juhlaa. Suomesta oli todella vaikea löytää tietoa, joten päädyin jenkkifoorumeille saamaan lisätietoa. Naistenklinikalla olimme nähtävyys, onhan näitä raskaustyyppejä vain noin 3 vuodessa. Valehtelematta jokaisella ultrakäynnillä oli ryhmä katsomassa, miltä näyttää napanuorasoppa. Itse olin vain kantaja, epävarma siitä olenko äiti yhdelle vaiko kolmelle.

Toukokuun lopussa 2004 oli sovittu taas kontrolliaika. Siskoni saapui hoitamaan esikoistamme, mies pääsi kerrankin mukaan äitiyspolille. Jo Naistenklinikalle saapuessa oli fiilis outo. Mahassa oli hiljaista, ei auttanut mehut eikä tönimiset. Ihmeellistä oli se, että pääsimme heti lääkärin vastaanotolle. Äitiyspolilla vierailleet tietävät, että varattu aika ei välttämättä pidä paikkaansa akuutimpien tapausten saadessa etusijan. En tiennyt olevani akuutti, eikä tiennyt henkilökuntakaan.

Sydänkäyrien ottaja löysi vauvan sykkeen, ainoastaan yhden vauvan. Toista vauvaa ei löytynyt, joten paikalle haettiin ultra etsimään kakkosvauvaa toisen takaa. Siellä oli hiljainen, liikkumaton vauva, jonka syke oli enää 40. Kamala määrä ihmisiä pörräsi ympärillä, enkä vieläkään tiennyt olevani tapauksista akuutein. Hoitoryhmä päätti siirtää minut mahoineni synnytysosastolle pidempään sydänkäyrään, jossa vauvojen vointia seurattiin. Vaan ei seurattu kuin pari minuuttia, koska asentojen korjauksista huolimatta ei toisen vauvan syke alkanut korjaantumaan. Tässä vaiheessa oli jo kaikille epäselvää, kuka on vauva A ja kuka B. Tehtiin hätäsektiopäätös ja sitten mentiin. Muistan sanoneeni, että älkää antako minun ja vauvojen kuolla. Ajattelin esikoista kotona hiekkalaatikolla ja sitä, kuinka olin syönyt aamupalan, eikä syönyttä ihmistä voi leikata ainakaan sairaalasarjoissa. Mies jäi käytävään ja sitä ennen pussasimme.

Heräsin nukutuksesta maha litteänä. Kätilö tuli paikalle painamaan vastaleikatun mahani haavaa, jotta kohtu supistuisi. Kivusta huolimatta ajattelin vain vauvojani. En tiennyt ovatko he tyttöjä vai poikia. Ovatko vauvat kuolleet? Toinen kuollut? Molemmat elossa? Kätilö sanoi, ettei voi kertoa. En mitenkään ymmärtänyt, miksi asia ei minulle kuulu, enkä kyllä ymmärrä vieläkään. Torkuin siinä sitten surevan ja onnellisen äidin välitilassa. En tiennyt, mikä olen. Pidänkö hautajaiset vai ristiäiset?



Illan tullessa mies tuli kalju kiiltäen näyttämään kahta polaroidkuvaa. Meillä oli kaksostytöt ja molemmat olivat elossa. Lastenklinikan teho-osastolla, mutta elossa. Vauva A oli pompannut mahasta ulos heti leikkaushaavan oltua riittävän suuri ja B tuli perässä. Mies oli juossut keskoskaappien ja hoitajien perässä tunneleita pitkin teholle, kun minä samanaikaisesti olin kuoleman kourissa massiivisen verenvuodon takia. Olin menettänyt verta useita litroja ja lapset oli arvioitu yhden apgarpisteen arvoisiksi. Minut vietiin osastolle omaan huoneeseen. En osannut olla. Esikoinen oli kotona elossa ja vauvat muutaman sadan metrin päässä, en ollut heitä edes nähnyt. Hoitajia kävi ja meni. En muista.


Seuraavana päivänä lähdin kävelemään. Kätilö juoksi perääni ja kysyi, mihin olen menossa. En olisi saanut kuulemma ottaa niin kirjaimellisesti ”jaloittelua”, etenkin kun hemoglobiini oli 60. Sanoin meneväni Lastenklinikalle tapaamaan vauvojani, itselleni tarkoitettua pyörätuolia tyhjänä työntäen. Mies toisessa kainalossa.  Ja sinne minä menin.

Vauva A oli 1640 grammaa ja vauva B 1460 grammaa. Pituutta ei ollut kukaan ehtinyt mittaamaan. Tytöt olivat letkukasojen alla. Oma iloni äitiydestä oli niin suuri, etten ymmärtänyt muiden päivittelyjä tyttöjen pienuudesta. Minä näin heidät elossa ja turvassa. Ei ollut enää napanuorasolmuja kohdun kätköissä, joista pienten olisi pitänyt itsenäisesti selviytyä. Minä näin heidät käsikädessä samassa keskossängyssä liian isoja tutteja imien. Minä näin itseni järjestämässä ristiäisiä. Tytöt viipyivät teholla pari päivää ja siirtyivät vastasyntyneiden valvontayksikköön. Itse kotiuduin, mutta en juuri kotona ollut. Kun olin, pumppasin sähköpumpulla maitoa kaksosille ja vein sairaalaan esikoisen kanssa.  Sain pitää vauvoja sylissä ensimmäisen kerran viikon ikäisenä ja vieläkin pohdin, kuinka tämä on vaikuttanut tyttöihin. Onko varhainen vuorovaikutus epäonnistunut tyttöjen huonon voinnin takia? Onko kaikki mennyt sittenkin hyvin?



Reilun viikon päästä tytöt siirrettiin toiseen sairaalaan kasvamaan ja jatkoimme vierailuita päivittäin. Sukulaiset pääsivät katsomaan vauvoja. Tyttöjä tutkittiin paljon ja napanuora päätyi opetussairaalan kurssimateriaaliksi, kuten koko odotusaika itsessään.

Itse pidän ihmeenä sitä, että me kaikki kolme selvisimme ehjin nahoin. Kaksosilla ei ole mitään fysiologista tai psykologista vikaa, koulu menee hienosti. Itselläni on maha halki ainiaan, mutta se on parempi kuin halkinainen sydän. 11 vuotta sitten päätin, että jos tytöt mahasta elossa selviävät, en valita. En valita nuhakuumeesta, enkä arjen vastoinkäymisistä, koska koen kokeneeni isomman testin.





Kaikista lapsistani kiitollisena, Taru

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Liian tavallista elämää

Outi ehdotti mulle viikolla, että kirjoittaisin leffareissusta lasteni kanssa. Mä sanoin, että en missään nimessä. Aihe oli mielestäni liian tavallinen, eikä se ketään kiinnostaisi. Leffaanmeno lasten kanssa on tavallista tiistaita, yhtä lailla  yleisöä kiinnostavaa kuin ruokakauppareissut. 

Sitten mä aloinkin miettimään, että mitä ihmettä? Sitähän mun elämä on. Blogiin päätyy paljon ihania pressitilaisuuksia ja tuoteuutuuksia, mutta niiden välissä todellakin pilaan perheen illalliset polttamalla makaroonit ja unohdan ostaa kaupasta kaiken paitsi tukkageelin.  

Blogimaailman sisällöntuottajana on tietyt paineet, ehkä itseasetetutkin, asioista joista haluan puhua. Koska en kuitenkaan ole pelkkä kosmetiikkamuija, joka elää puuterihelmiä syömällä, saatta kuulla miten tavallinen viikko minulla ja perheellä on ollut. Poissulkien kaikki pressitapahtumat ja bloggaajan arkeen kuuluvat luksusasiat.



Näissä maisemissa olen kävellyt lasten kanssa. Etsimme Appukissaa ja törmäsimme valehtelematta metripituiseen rusakkoon. Kuvan rauniot ovat osa 1. maailmansodan aikaisia linnoitusketjuja, ihan meidän lähellä. Täältä ne punkit varmaan tulevat, hyi.





Olin leffassa katsomassa lasten kanssa Kung Fu Panda 3. Ihan hirveen hauska leffa ja tällä kertaa en saanut palautetta liian kovaäänisestä naurustani. Meinasin tukehtua popkorniin ja kastuimme kaikki, koska meidän perheellä ei ole yhtään ehjää sateenvarjoa. Katsottiin leffa enkuks ja tajusin, miten ihanaa on tämä kaksikielisyys. Ei tarvinnut suomentaa tai lukea tekstejä neljälle.



Oltiin lisäksi tapaamassa kummitätiä, eli siskoani Stadissa. Tytöt tahtoivat Starbucksiin ja taas kertaalleen harmittelin sitä, kuinka vaikea on löytää kuuden hengen pöytää tuolta. Jakaannuimme kahteen ryhmään, enkä kuullut kenenkään kuulumisia. Vakoilin turisteja ikkunasta ja mietin, miten ihanaa olisi asua keskustassa taas. Mutta ei, emme kuulemma enää muuta.



Näiden lisäksi olen oppinut esikoiselta toiseen asteen yhtälöitä ja saanut hikoilukohtauksen vitosluokkalaisten murtolukuasioissa. Poika toi Kevätpörriäisiä myyntiin ja olen kikattanut eilisillasta asti vitsille:

Mitä Batman tekee käsityötunnilla?
- Viittaa.





torstai 21. huhtikuuta 2016

AVONIN nudemeikkihaaste, ÄÄNESTYS ON ALKANUT!

Koska mä oon reilu ja super, lupasin Inkalle mahdollisen voittopalkinnon, eli pinkin kameran ja matkalaukullisen kosmetiikkaa. 



Mikäli somepäivitykseni asiasta ei ole sinua vielä tavoittanut, luethan loppuun.


💚
 Voita AVON-tuotesetti!
Äänestä tykkäämällä suosikkilookkisi kuvasta, tai halutessasi anonyymisti applikaatiossamme: https://avon-makeup.eu/fi/.
Yhdeltä käyttäjältä lasketaan korkeintaan yksi ääni per look, voit siis äänestää samaa bloggaajaa korkeintaan kerran joko kansiossa tai applikaatiossa.
Arvomme kaikkien äänestäneiden kesken AVON-tuotesetin, johon sisältyy:
AVON Nutra Effects Skin Perfecting BB-voide, Light
AVON Nutra Effects Skin Perfecting Matte mattapintaistava BB-voide, Light
AVON CC Color Correcting –puuterihelmet
AVON Magix –valokynä, Light
AVON Luxe Silken –kivipuuteri, Light Medium Silk
AVON Vedenkestävä silmämeikinpohjustus
AVON Luxe Temptation –poskipuna, Show Stopping Pink
AVON True Color –luomiväripaletti, Berry Love
AVON ExtraLasting –voidemainen luomiväri, Gold Gleam
AVON Outstanding Eyes –duorajauskynä, Brown Shimmer
AVON Big & Multiplied –ripsiväri, Brown Black
AVON Ultra Glazewear –huulikiilto, Mulberry
AVON True Color Perfectly Matte –mattahuulipuna, Au Naturale
Jaa kevätmeikki-inspiraatiota kavereille halutessasi jakamalla kuvakansio tai tämä postaus!
Äänestys on käynnissä toistaiseksi, ja arvonnan voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti Facebook-yksityisviestillä viikon 19 aikana. Facebook ei ole osallisena arvonnassa.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

ILOPILLERIN MIES TESTAA: ClarinsMen

Kyllä oli mun mies polleana, kun sai omat Clarinsinsa testiin. Mun purkki- ja meikkikokoelma on perheessä aiheuttanut lievää närää, joten ihan miehistä egoa hiveli, kun " Did I get something too?"- kysymykseen pystyi kerrankin vastaamaan positiivisesti. 







Mun mies on ollut aikalailla vesipesu- ja perusnivea linjalla tähän asti. Testiin hän sai 4 uutta tuotetta, joita tässä on jo parisen kuukautta hartaudella sivelty:


CLARINSMEN Super Moisture Gel ja Super Moisture Balm



Super Moisture Gel ja Super Moisture Balm molemmat kosteuttavat ihoa, niin ettei se jää tahmaiseksi. Tuotteet sisältävät sellaista ihmeainetta kuin kalsiumhyaluronaatti, joka vahvistaa ihon omaa suojausta. Auringonkukan auksiinit (hyi, kirjoitin auringonkukan ekana erikseen) kiinteyttävät ihoa. 

MITÄ SANOI MIES? Suomennan suoraan, paitsi awesome pysyköön.

Mun iho tuntui heränneeltä ja vähemmän väsyneeltä. Näytin kaverin sanojen mukaan nuoremmalta (ja vaimon, höh MIKSEI MUN SANOMISTA MAINITTU).

CLARINSMEN Line Control Balm ja Line Control Eye Balm. 



                                


Nimensä mukaisesti Line Control Balm lupaa kohottaa, kiinteyttää ja elvyttää ihoa. Ainesosissa on muun muassa parakrassi-uutetta ja kaurasokereita, välitöntä liftiä varten on tuotteeseen lisätty kofeiinia.
Line-Control Eye Balmissa on samoja ainesosia ja lisäksi Maritime-männystä saatua uutetta, mikä vilkastuttaa mikroverenkiertoa. 

MITÄ SANOI MIES?

Great. Silmäpussit, (jotka on myös lapsille periytyneet, mun huomautus), vaikuttivat pienemmiltä eivätkä silmät tuntuneet niin heavyltä. Leukalinja oli ennestäänkin kireä, koska mies on laiha kuin minä tyttyysvuosina. 

Paljon kiitosta sai putelien ulkoasu: niissä oli selkeä maskuliininen touch ja tarpeeksi teknisiä, yllättäviä osia. Kuten Eye Balmissa oleva kierrettävä pumppuosa, joka paljastaa suuttimen. Ihanaa ja ymmärrän.



Miten teidän ihanat miehet, käyttävätkö kasvotuotteita ja mitä tarkemmin? 




Tuotteiden suositushinnat:
Super Moisture Gel 50 ml 45 e
Super Moisture Balm 50 ml 45 e
Line Control Balm 50 ml 67,25 e
Line Control Eye Balm 50 ml 51.20 e
*tuotteet saatu blogiin miehen testiin, kiitos tuhannesti



tiistai 19. huhtikuuta 2016

Meillä on LOISIA ja joka paikkaa kutittaa

Nyt kun oon kokonaan unohtanut sen, miten inhoan kylmiä ilmoja ja lumihankia, sain uuden trauman.




Meidän kissat kantavat punkkeja sisään. Osa elukoistammehan ulkoilee ja se eläkeläisille sallittakoon. Tämä uusi kotimme on kuitenkin jonkin punkkimaailman pääkaupungissa, koska niitä on joka paikassa. Appukissahan ei saa unta ilman minua, joten hän nukkuu vieressäni. Tossa viime viikolla, kun aloin häntä iltasella hieroskelemaan, olin että hyi. Kaulapannan alla oli viisi ittensä pulleaksi imenyttä punkkia ja selkäturkista tippui sänkyyn yhtä monta kävelevää. 




No, mä sitten menin apteekkiin seuraavana päivänä ja ostin linimenttiä, joka nämä kauheat karkoittaa. Mutta eipä toimi meillä. Edelleen kissa kuljettaa niitä sisälle ja mä nukun makuupussissa borrelioosikauhuissani. Soitto eläinlääkärille paljasti, että kaikki ei toimi kaikille. Oon vähintäänkin hysteerinen nyt, että jos meille tulee joku kamala tauti. Eläviä punkkeja nappaan kissoista päivittäin, edelleen. Sisälläpitäminen ei ole vaihtoehto, eikä se, että kissat lukittaisiin yöksi eteiseen hillumaan. En siis tiedä mitä tehdä, neuvokaa!

Kampaaminen ennen yötä ei ole auttanut, koska niitä löytyy aamulla kissan tyynystä (joo, on sillä oma tyyny ja pehmolelut). 


MITEN PUNKEISTA PÄÄSEE OIKEASTI EROON?

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kaksi kauhukokemusta yhdessä viikossa

Töölönlahti, ei liity tekstiin. Ite tein, älä kopsaa

Meillä kaikilla on pelkoja tai fobioita.

Tämä viikko on ollut taas yksi itsensäylittämisviikko. Viikko sitten pääsin nynnykuplasta pois syömällä sushia ja tällä viikolla sanoin ääneen: MULLA ON VIIKSET. Ei naisten viikset, vaan harmaat miesten. Sellaisten telakassa ahertaneiden, jo eläkkeelle jääneiden miesten haperot sänget.

Ei siinä mitään, mä olen aiemmin ajatellut, että jos en sano asiaa ääneen se poistuu. Kuten muutkin elämässä välteltävät asiat. Tuli sitten sininen taivas ja ihana aurinkopäivä ja peilista katsoi ruskeiden silmieni lisäksi tumma ylähuuli. Hävetti ja mietin, että montako vuotta saan niitä pinseteillä nyppiä. Koska olen suhteellisen impulssiherkkä, soitin heti kauneushoitolaan, että viiksivallu moi. Sain ajan puolen tunnin päähän. 



Kuva on kamala, mutta kokemus ihana. Mä olen sellainen, että olen nauttinut juurhoidostakin ja nukahtanut hammaslääkärinpenkkiinkin, koska pelkäsin niin paljon sinne mennä. Helpotti se siellä oleminen ja tuli uni. 
Nyt kävi samoin: sokerointi ei tuottanut kipua, ainoastaan euforiaa. Pidän tätä silti kauhukokemuksena, vaikka kosmetologi ihanasti yrittikin lohduttaa, että kaikilla on viikset. Ei muuten ole. 

Toinen kauhukokemukseni riipaisi syvältä ja enemmän. Silti olen itsestäni ylpeä, tosissaan. 

Mun korkeanpaikankammo on sitä luokkaa, etten ole ikinä ollut Kampin kauppakeskuksen nelosessa, koska se keskellä oleva reikä pelottaa. Se jotenkin vajottaa taloa ja saa olon tuntumaan siltä, että maaginen voima imee. Olen nuorena pökräillyt Eiffeltornin juurelle nähdessäni, miten korkea se on. Itiksen Stokkan lasihissiinkin menen silmät kiinni, koska se varmaan putoaa. 



Eilen aamulla oli ihana pressitilaisuus (josta juttua myöhemmin, tietty), joka oli Hotelli Tornin neljännessätoissa kerroksessa. Mun kamalin painajaisuni on sellainen, että olen hississä ja se matkustaa kauan, näyttämättä kerrosnumeroa. Kun ovi aukeaa, olen yläilmoissa kattojen päällä, enkä pääse hissiin takaisin. (jos tämä on joku fallosymboli unitulkintojen mukaan, ethän kerrro, koska viiksetkin traumatisoivat. Penis tästä vielä puuttuisi) Mä olen hotelliduunarivuosina ollut tässäkin hotellissa töissä, mutta en koskaan näin korkealla. 

No, koska koen edelleenkin olevani etuoikeutetussa asemassa kutsuvieraana, menin tietty paikalle. Ja se hissimatka oli juuri sellainen, että kaupunki aukesi silmien alla. Mutta mä en kuoleentunut paniikkiin ja jatkoin viel kaksi kerrosta portaitakin ylöspäin. Oma rajani meni siinä, että viivyin parvekkeella vain ehkä minuutin ja siirryin sisätiloihin nauttimaan tarjoiluista. 


Ihan hirveen korkeella olin. Jotenkin se jännitys siitä sitten helpotti sisällä, vaikka ikkunoista näin olevani ihan yhtä korkealla. Ajattelin, että olen jo tunnin täällä ollut, eikä kukaan ole pudonnut, joten ai varmaan putoakaan.

 Vuosi sitten en olisi mennyt edes torniin johtavaan hissiin, ajatelkaas sitä!

Olin kyllä niin töttöröö päänsisäisten kamppailuiden vuoksi eilisiltana, mutta aamulla heräsin sekä viiksettömänä, että korkealla olleena!



Mitä pelottavaa sä olet tehnyt? 




keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

IMPRO on aikuisten leikkiä. Uskallatko sinä edes katsella?




On kahdenlaisia ihmisiä: niitä joita nolottaa ja kauhistuttaa heittäytyminen (sana, jota en enää tämän jälkeen käytä) ja niitä, joille on ihan sama miltä sisällä tuntuu. Itse kuulun jälkimmäiseen, satunnaisia nynnyyskohtauksia lukuun ottamatta.

Mitä on improvisaatio? 

Se on sitä, kun annat tulla. Teet sitä, mikä tuntuu oikealta. Kaikkihan on telkkarista näitä ohjelmia katsoneet, joissa on sekunti aikaa keksiä joku hauska juttu. Yleensä ei keksitä ja nauretaan sitten sille munailulle ja punastelulle. Se on improvisaation pointti, ei haittaa. Esitys keksitään siinä ja nyt.

Mutta mitä on musiikki-improvisaatio ja missä sitä voi nähdä?

Ainakin nyt perjantaina 15.4 Helsingissä, Bar Kapsäkissä. Paikka on musiikkiteatterifaneille ideaali, maaliskuussa avattu.


Ketkä esiintyvät?

“Kaksi pitkää miestä” on Iiro Ollila ja Hannu Risku. He ovat muusikoita, säveltäjiä ja improteatterin tekijöitä. He halusivat perustaa unen logiikalla toimivan improduon eli improvisaatioon pohjaavan tyylisuunnista vapaan bändin. Yleisön ehdotukset, vapaa assosiaatio ja nyt-hetkeen uppoaminen yhdistettynä molempien upporikkaaseen ja pohjattomaan musiikilliseen osaamiseen saavat aikaan ihmeellisen hengähdyshetken. Silloin yleisö saa mitä se tilaa, mitä se ei huomannut edes tilata ja vielä paljon enemmän: Lauluja, runoja, tarinoita, saundia ja sykettä. Kaksi sydäntä vartaassa. Kaksi pitkää miestä.



kuva lainattu, tiedot alhaalla

Kuka on Hannu?

Hannu Risku on muusikko, improvisoija ja säveltäjä. Hän on valmistunut pop/jazz-pedagogiksi Stadiasta vuonna 2006 pääsoittimenaan rummut ja lyömäsoittimet. Hän on improvisaatioteatteri Stella Polariksen jäsen ja työskentelee lukuisissa yhtyeissä ja teattereissa (mm. Musiikkiteatteri Kapsäkki, Svenska Teatern, Sound & Fury, Paukkumaissi, Kiikka-Iisakki ja Pauliina Kokkonen ja Veljet). Hän on tehnyt vuosia yhteistyötä slovenialaisen Kolektiv Narobovin kanssa ja esiintynyt lukuisilla kansainvälisillä teatteri- ja improvisaatiofestivaaleilla. Hän on opettanut improa mm. TeaKissa, Nätyllä, useille improryhmille, useissa kaupunginteattereissa ja kansainvälisillä improfestareilla.

Entä Iiro?


Iiro Ollila on säveltäjä, improvisoija ja muusikko. Hän on valmistunut kitaransoiton opettajaksi Helsingin Konservatoriosta vuonna 1997 ja teatteritaiteen maisteriksi TeaK:n musiikkiteatterin koulutusohjelmasta vuonna 2000. Hän on improvisaatioteatteri Stella Polariksen jäsen ja on säveltänyt musiikkia lukuisiin teatteriesityksiin, kuunnelmiin ja tanssiteoksiin. Hän esiintyy huutajana AD-yhtyeessä ja työskentelee taiteellisen työnsä ohella myös koulutettuna hierojana. Hän on opettanut improa mm. Sibelius-Akatemialla, useille harrastajaryhmille ja eri kaupunginteattereissa.  (Lisäksi Iiro on minun isoveljeni, pakko kehua kröhöm).

Entäs ASA? 

Jos et tiedä, niin nyt nolottaa. ASA on räppäri, tehnyt hommia mm. Elastisen ja RedRaman kanssa. Useita omia levyjä!


kuva:basso.fi



Miksi kannattaisi mennä?

Ettet olisi nynny. ASAn vierailu Kahden pitkän miehen keikalla on iso juttu, molemmille tahoille. 


Oletko ollut ikinä yleisössä tai osallistunut improon itse? Kerro!



*Osa tekstistä täältä 
ja alempi kuva lainattu täältä
* Linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä hyödy niiden klikkaamisesta.






Japanin ihme, V 10 Plus Deep Moist Gel


Tuossa jokin aika sitten olimme tutulla porukalla tutustumassa Japanilaiseen tuotesarjaan, V 10 Plus. V 10 Plus oli ennestään mulle tuttu ainoastaan värikkäältä ulkonäöltään ja osaltaan mediastakin. Illan kohokohtana oli ehdottomasti sushineitsyyden menettäminen ja itse Rouva V 10 Plus tapaaminen. 

Akiko Yokota oli suomenrakastajana saapunut paikalle tilaisuuteen kertomaan meille niin kultturieroista, kuin uudesta V 10 Plus- tuotteesta Deep Moist Gel. Tuotteen luvataan korjaavan ihon kosteustasapainoa ja se soveltuukin erinomaisesti kevääseen: talven jäljiltä on naama rohtunut yhdellä sun toisella ja viimeistään keväiset katupölypilvet saavat kasvot kaipaamaan lisäkosteutusta. Tuotteen teho perustuu neljään eri hyaluronihappoon

1. Hydrolyzed Hyaluronic Acid

2. Hydroxypropyl Trimonium Hyaluronate

3. Sodium Acetylated Hyaluronate

4. Sodium Hyaluronate

Nämä kaikki neljä yhdessä lisäävät ihon kosteuspitoisuutta ja elastisuutta sekä muodostavat ihoa suojaavan kerroksen.
Suojaava kerros estää kosteuden haihtumista.


.


Tähän kuvaan halusin ehdottomasti tuoda vesielementin ja sain huippuidiksen upottaa kaksi V 10 Plus tuotetta vesimaljaan. No tavarathan kelluvat vedessä ja siinä mä sitten päätäni raavin ja mietin. Haluatte varmaan kuulla seuraavaa: sinitarra ei pysy vedessä, maalarinteippi ei pysy vedessä, läpinäkyvä teippi sen sijaan pysyy sen 10 sekuntia, mitä kuvan ottamiseen menee. Seurauksena kastuu tosin kännykkän touchscreen ja puhelin tilttaa. Tärkeintä oli kuitenkin tekeminen, eikä lopputulos.

Kuvassa oleva toinen tuote v10 Plus Okinawa Deep Sea Water Mask on muuten aivan ihana, olen sitä käyttänyt yönaamiona tuomassa lisävireyttä duunarikasvoille.



Tilaisuudessa söin elämäni ekaa kertaa sushia. Mua on aina jännitttänyt pelkkä ajatus levästä ja merenmausta, oon kuitenkin sellainen kalapuikonsyöjä. No, sen lisäksi että Akiko opetti meitä syömään puikoilla, rakastuin sushiin. Vieruskaverin annoksenkin pistelin suihini, kun ei siinä vaiheessa tullut mieleen kuinka riisi saattaa alkaa turpoamaan mahassa kesken metromatkan. Tilaisuuden paikkana oli HANKOsushi Unioninkadulla, mun lemppikortteleissa. 


Kaverinani tilaisuudessa kukas muu kuin paras kaverini Outi. Kuvassa myös Akiko Yokota.


Kertokaahan teidän sushisuositukset (sushiguru Tiia saa kommentoida vaikka useammin)!



Kiitos taas Satu ja Success story PR ihanasta illasta. 

Saatavuus: V 10 Plus  -tuotteita on myynnissä apteekeissa kautta maan. 




sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Ilopilleri kohta VUODEN eli synttärijuttuja tulossa

Tiesittekö, että en ole kirjoittanut Ilopilleriä vuottakaan? Ihan itteenikin punastuttaa, kun kävin noita ekoja postauksia lukemassa. Tästä pääset mulkoilemaan ensimmäistä kirjoitustani. 

Niinhän se on, että vuodessa kasvaa lasten lisäksi oma visio siitä, mitä blogiltani haluan. Hommahan ei etene yksinpuheluna eikä niin, että teen asioita väkisin. Mulle on alkanut selkiytymään visio siitä, mitä haluan lukijoilleni tarjota. Melkein vuoden olen ollut vähän sitäsuntätä ja siitä ollaan kyllä pidetty.  `



Panostan jatkossa enemmän omien taidekuvien käyttöön postauksissa, vaikka ne eivät välttämättä aihealueeseen sovikaan. Maalaushommat on kuitenkin niitä, joista saan eniten iloa ja sitä onnea, mikä Ilopillerin pitää hymysuuna. Käytännössä tämä näkyy teille niin, että päivitystahti ei pysy yhtä tiiviinä, koska haluan tehdä taidetta juttuihini ja niitä en halua sutaista. Onko tämä teille ok, vai pitääkö tuntea hylkäämisenpelkoa?





Toukukuun alussa Ilopilleri viettää 1-vuotissynttäreitään ja ajattelin ilahduttaa lukijoitani. Kysynkin teiltä ajatuksia synttärivouhotukseen. Mikä olisi teille mieluisa synttärinviettotapa kanssani? Jos se on arvonta, mitä toivot palkinnoksi? Jos se on jotain muuta, mitä?

torstai 7. huhtikuuta 2016

IdHair Mé, arvatkaapa mitä!

Kyseessä on suomalainen brändifirma, joka on tuonut markkinoille kotimaiselle hiukselle sopivat tuotteet, eli IdHair Mé- sarjan. 

Me mentiin Outin kanssa eturiviin mulkoilemaan, että mitä taas tapahtuu ja osataanko olla aamuvuorojen jälkeen ihmisiksi. Meillä molemmilla on vaaleat ja lasiset hiukset, eikä niitä saa ilman naulapyssyä laitettua pitkäkestoisesti.




Kouluttaja Jani Räisänen demonstroi meille tuotteita ja samanaikaisesti mallit saivat kampauksia salamavauhtia. Joskus mua kyllä harmittaa tää lyhyt tukka, kun en saa lettejä ja muita laitettua. Kärsivällisyys ei kuitenkaan riitä kasvattamiseen. Eikä lisäkkeisiin, joten valitan mieluiten.



Tuotteet ovat kaikki saman hintaisia, eli 14.90 kappale. Mua tämä ilahduttaa, koska olen duunari tai ainoastaan opiskelija, riippuu miten asiaa ajattelee. 


Lyhyessä tukassa on se etu, että sitä on helppo laittaa, etenkin näillä tuotteilla.


Moulding paste on vähän niinkuin vahaa, muttei kuitenkaan. EI jämähdä koppuraksi, eikä tee rasvafledaa. Tykkäsin.
Heat Defender toimii hyvin munkin erikoisessa hiuksessa, eikä jättänyt sellaista liukasta liukulettiä.


Mutta mihin mä rakastuin on tuo Fiber Mousse. Näyttää muotovaahdolta, mutta sisältää kuituja! Kun Jani tätä meille lavalla veivasi, odotin että pääsen kotiin kokeilemaan omaani. Hiuksen paksuntuivat huomattavasti ja olivat sellaiset heilumattomat koko päivän. IHANA TUOTE!

DRY CLEAN on kuivashampoo, jota mä käytän välipäivinä antamassa volyymiä.

ILOPILLERI suosittelee!

Saatavuus: parturi-kampaamot, IdHAIR-verkkokauppa: www.idhair.fi

*kiitos Successtory PR
*Kiitos IdHair

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

ILOPILLERI goes PINGhelsinki



Hommahan on sillä lailla, että viime vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa PINGHelsinki.  

Itse hain mukaan sillä mielellä, että jos pääsen niin jihuu. Samalla periaatteella, kuin ammattikorkeeseen, että kattellaan kuinka muijan käy.  Nyt on tietooni tullut virallisiakin kautta ilmotus: ILOPILLERI on valittu content guruksi PINGHelsinkiin toukokuussa. Eli sisältöihmiseksi, sellaiseksi joka tietää mitä tekee. 


Itsellenihän sisäänpääsy tuli puun takaa, koska aika-ajoin iskee hirmuinen hätä: Bloggaajien tuntema enosaamitään-tauti. Edelleenkin tunnen alemmuutta valokuvanerojen joukossa ja syvä kadehdintaa niitä kirjoittajia kohtaan, jotka osaavat puhua naisista muinakin kuin muijina. 

Olen siis otettu ja kiitollinen, ehkä vähän nynnykin. Minäkö osaan riittävän hyvin päästäkseni mukaan eturivin bloggaajien joukkoon? Olenko mä eturivin bloggaaja, aivan kamalaa ja nyt ainakin epäonnistun! Eniten on kuitenkin wau-fiilis ja sellainen hämillinen olo, että Ilopilleristä digataan!

Toukokuussa parisataa sisällöntuottajaa kokoontuu Kirkkonummelle Långvikiin pohdiskelemaan tätä blogi-sometouhua. Tämähän on mun lempipuuhaa ja saan elämäni suurimmat onnenhetket omien kuvien maalaamisesta lasten koulupäivien aikana. Porukkaan valittiin mukaan useita kollegoita 40+blogeista, onneksi. Ilman heitä en olisi mitään. (KIITOS HELI)

Täältä tullaan PINGHelsinki. 

Ps. Ihana besuni Outikin pääsi mukaan! JESS!



Tapahtuma on on Pohjoismaiden suurin sisältömarkkinoinnin tapahtuma, joka tuo päiväksi yhteen sosiaalisen median sisällöntuottajat, eli Suomen eturivin bloggaajat, tubettajat ja instaajat, sekä yritysten sisältöjen parissa toimivat ihmiset.
Luvassa on näkemyksiä sisältöjen tulevaisuudesta, vinkkejä laadukkaiden sisältöjen tekemiseen ja ostamiseen sekä tulosten mittaamiseen. Samalla osallistujat pääsevät tutustumaan toisiinsa, vaihtamaan ajatuksia ja pitämään hauskaa Suomen hauskimmilla business-festareilla!( teksti http://www.pinghelsinki.fi/)