keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Blogimuijat Tallinnassa

Mä ja mun bestis Outi päätettiin riipasta ja lähteä reissuun. Molemmilla on paljon vastuuta blogimaailman ulkopuolella, joten emme Tallinnaa pidemmälle halunneet. Ai miten meni reissu?



No, jos herätys on sunnuntaiaamuna puoli kuusi ja ulkona sataa kaatamalla, voi aavistaa kuinka sokerikola tuli tarpeeseen. Me ollaan Outin kanssa sellaisia, ettemme tarvitse luksushotelleja ja Dubaita saadaksemme hienostelukokemuksen. Ihan kun Lidlin ruokaa arkena syödään niin merinäköalalla juotu aamukahvi tuntuu erittäin ylelliseltä, vaikkakin puolet siitä olisi tarjottimella.


Lähdettiin Eckerö Linen Finlandialla risteilemään siksikin, että maissa oli aikaa pällistellä turistinähtävyyksiä seitsemän tuntia. Matkassa oli mukana Outin tytär Mariam ja hänen kaksi bestistään, Enni ja Elsa. En oppinut ElsaEnniä toisistaan erottamaan, mutta ihania likkoja kaikki kolme. Laiva oli tarpeeksi iso meidän koville äänille. 

Ensin shoppailtiin, sitten levättiin ja jatkettiin shoppailua. Käytiin välissä vetämässä kunnon duunaripizzat ja sokerikolat tietty. Se on muuten jännä, miten meni taas eniten aikaa lasten tuliaisten löytämiseen. Ittelleni ostin kengät ja tukkajuttuja. Haahuilu on kuitenkin kaikista ihaninta!



Lisää kuvateksti

Maanantaina olin sitten ihan jetlagissä, vai miksi sitä matkaväsymystä nyt sanotaankin.


Ilopilleri jää nyt juhannuksen viettoon ja toivotan teille ihanaa keskikesää! Palaan heinäkuussa, odotattehan?

14 kommenttia:

  1. Mahtava reissu oli kyllä. Uudestaan mennään ehdottomasti. Oot rakas <3

    VastaaPoista
  2. Ihana likkojen reissu! Naisten kesken tehdyt matkat
    on aina parasta A-luokkaa. Miesväki kun tuppaa kyllästymään
    shoppailuun heti ensi metreillä.
    Ihanaa juhannusta koko teidän poppoolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei miehistä kyllä shoppailuseuraa saa. Ihanaa juhannusta

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä! Oikein ihanaa juhannusta sinne! :)

    VastaaPoista
  4. Rentouttavaa juhannusta.
    >Leena

    VastaaPoista
  5. Ei saa laittaa pizzakuvia, koska olen tänään koko päivän haaveillut pizzasta. :D
    Kiva reissu teillä on varmasti ollut. Pitäisi itsekin lähteä lomalla käymään lahden takana.
    Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
  6. Usein ei tarvitse lähteä kauas nähdäkseen kauneuden. Kiva kun reissu oli onnistunut.

    VastaaPoista
  7. Ihana reissu ja ruoka maistuu hyvältä, syö sitä porsliineista tai pahvilta. Ihanaa juhannusta <3

    VastaaPoista
  8. Ihanalta kuulosti teidän reissu ja se yleellisyys tulee ihan muista asioista , kuin huippuhotelleista <3

    VastaaPoista