maanantai 4. heinäkuuta 2016

Sometauko paras tauko








Oon ottanut ihan tietoisen somebreikin. Sivusilmällä olen seuraillut instaa ja lukenut blogeja, mutten ole tuottanut minkäänlaista sisältöä muualle paitsi arkeeni. 

Oli kieltämättä hyvin vapauttavaa tässä pikkutauon aikana kelata sitä, onko elämäni tosissaan samanlaista kuin verkossa annan ymmärtää. Aika pitkälti on. Tauon aikana oli silmiä avaavaa tajuta, että mun ei ole pakko kuvata jokaista syömääni salaattiannosta instaan. 

Tajusin, että olen ollut hurjan avoin lukijoilleni. Kertonut synnytyksistä lähtien kaiken suurimpiin pelkoihini saakka. Tuli paljastettu olo ja seurasi pohdintaa, että onko mulla mitään annettavaa ja mitä mun tulisi antaa. Kuten tiiätte, oon vähän sellainen kaikki tai ei mitään-muija. Ahdisti, jos ei ollut kommentteja jonossa ja keitti, jos niitä oli. En halua sanoa kommenttivastauksissani ainoastaan kiitos ja pusuja, vaan haluan tuntea myös lukijani. Sellaisia asioita mä olen kelannut, juurikaan viisaammaksi tulematta. 

Isoimpana muutoksena tänä kesänä on se, että seuraan sivusilmällä perheeni lomaa. Olen kiitollisessa tilanteessa, työssä kivassa porukassa tekemässä työtä joka tuntuu sopivan mulle paremmin kuin mikään ennen. Tilanne on siksikin uusi, koska näen lapsia vähemmän kuin koskaan. Asia on ollut sopeutumista vaativa puolin ja toisin, enkä ole kehdannut koneella istua arvokkaina vapaahetkinä. 

Pikkuhiljaa palailen blogin pariin, lasten ääntä kuunnellen. Ei ollut nimittäin kivaa se, kun nelikko sanoi:  " äiti sä oot aina koneella". Ja niinhän mä olin. 


Kiitos kaikille lukijoilleni, kun olette silti pysyneet linjoilla, olette laittaneet viestejä fb:n kautta ja instassa! Ilman teitä ei Ilopilleri pysyisi pystyssä. 

11 kommenttia:

  1. Moi muru! Mä meinaan muutaman minibreikin tässä loman aikana vielä pitää. Se jos mikä rentouttaa!

    VastaaPoista
  2. joo kannattaa pysyä linjoilla ilopilleri on yksi paras blogi monesta muusta blogeista se antaa ilopilleri ruiskeen elämäämme eli ilopilleri päivään se piristää kummasti ja antaa iloa meille lukijoille ja kaikkille meille.

    VastaaPoista
  3. Mulla on meneillään enemmänkin tuollainen tahaton blogitauko, joku nyt vaan on ahdistanut. Mutta mukavalta tämä on tuntunut, eikö silti ole tullut mieleen lopettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sua täysin. Kaikkia tunteita sitä joutuukin käymään.

      Poista
  4. Välillä on hyvä pitää taukoa, jos se siltä tuntuu! Olet ollut avoin, mutta se on osa sun persoonaa. Lepää hetki somesta, niin tulet intoa täynnä takaisin:) Mukavaa kesänaikaa teille koko poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeessa. En mä osaa olla sulkinainen.

      Poista