torstai 20. lokakuuta 2016

I LOVE ME 2016, esifiiliksissä

kuva: messukeskus.fi


Tämä on vuoden täpinäviikko, jolloin mun on normaaliakin vaikeampaa pysyä yksisarvishousuissani. Monesta blogista olette lukeneet, että tänä viikonloppuna on taas I Love me-messut Helsingin Messukeskuksessa. Pyhiinvaelluksen tavoin kaikki kauneudesta, muodista ja koruista kiinnostuneet kansalaiset viettävät kolmipäiväisen rupeaman asian ytimessä. 

Itse olen tänäkin vuonna menossa bloggaajapassilla paikalle. Enitenhän mua kiinnostaa meikit ja kauneus, joten kauneuspuolella tulen eniten hillumaan. Mukanani messuilla on bestikseni Outi, joten tulkaa ihmeessä moikkailemaan kun meidät kuulette. Meillä on Outin kanssa salainen etenemissuunnitelma messuilla, tietyille pisteille on päästävä ja tietyille mennään huvikseen.


Tänään duunin jälkeen kävin tutustumassa Messukeskuksen uudistettuihin työtiloihin ja oli kyllä mageet. Itse pääsen messuilemaan kunnolla vasta lauantaina, enkä viime vuodesta oppineena lähde korkkareissa. Ei taas tullu mieleen...


tämä käsi tarvitsee messumanikyyrin

Tää viikko on muutenkin ollut ihana, ihana, ihana! Kattokaa, keneen voi lounastauolla törmätä! 



Ootko sä tulossa Stadiin messuilemaan viikonloppuna?


maanantai 10. lokakuuta 2016

Isoja valintoja.

Ei se sitten mennytkään ihan putkeen se vuorotyö ja perhe.



Alkoi sitten koulujen alettua kuulumaan kotoa sellaista palautetta, että miksen ole koskaan kotona. Ja tottahan se oli. Heräsin kunnon äitinä aamuisin kuudelta, jotta olisin nähnyt koululaiset. Lapset lähtivät aamuisin ennen kahdeksaa ja täällä mä himassa sitten istuin ja nautin omasta ajasta.

Omasta ajasta voi kuitenkin nauttia vaan tiettyyn pisteeseen saakka, kunnes se alkaa tuntua vaativalta. Tein myös järkkyjä rupeamia: aamusta omaan kouluun ja suoraan illaksi töihin, ilman vapaapäiviä välissä. 




Töihin lähdin yleensä yhden aikaan, palatakseni himaan illalla puoli kymmenen. Jolloin lapsista näkyi enää päälaki tyynyssä. Aloin miettimään, että mikä nyt muijaa kalvaa. En ollut koko syksynää kysellyt yhtäkään bilsanläksyä, olin missannut kaikki vanhempainillat ja futistreenit.


Alkoi pohdinta. Onko väärin olla tarpeen kotona, jos lapset ovat jo koululaisia? Pitäisikö keskittyä enemmän siihen ”omaan uraan” ja oman elämän kehittämiseen? Mutta sitten mä kelasin, että hei: nää tyypit on tärkein osa mun elämää enkä voi sitä missata.  Tuntui, että olen aina väärässä paikassa. Eli en kotona, kun kaivattiin. Mä sitten joudun tekemään päätöksiä ja sanoin morjens elämäni kivoimmalle työpaikalle tähän mennessä. Hain päiväduunia, koulutusta vastaavaa. Ja sain sen. Hävettää vähän. 







Laskin, että tämä on tälle vuodelle jo kolmas uusi aloitus. Vieläkö vanha aivo jaksaa oppia uutta tietoa? Eiköhän. 
Kuitenkin sillä, että saan istua ruokapöydässä lasten kanssa illalla, on isompi merkitys mulle, kuin millään muulla. 
Nään kaikki Vain Elämäät-suorana. Nyt mä olen viikon vielä välilomalla ennen uusia tuulia ja nukun kaikki univelat pois. Ja neulon.